maanantai 29. joulukuuta 2014

Tuntuu kuin: -15°

Luottamukseni sääennusteisiin ei ole järkkymätön, mutta ainakin tällä kertaa ne näyttävät pitävän kutinsa. Foreca tosin on sitä mieltä, että kymmenen asteen pakkanen tuntuu vieläkin -15° C:ltä, mutta 20 asteen lämpötilanousun jälkeen pieni tuuli ei enää omaa nahkaa kirvele.

Ylläksellä majoitusratkaisuumme liittyvä valuvika tuotti hieman ylimääräistä työtä. Perusongelma oli sama kuin Levilläkin: olimme etukäteen maksaneet kolmen hengen majoituksesta, mutta matkassa olikin vain kaksi henkeä.

Keskustelin asiasta hotellin respassa kaikkiaan puolisen tuntia. En ole ihan varma siitä, miten homma oikeastaan eteni, mutta lopulta päädyin vaimon kanssa suurempaan huoneistoon kuin mitä olimme alkujaan kolmelle hengelle varanneet. Myös majoitusaika tuplaantui, mutta ehkä onkin parempi jäädä aloilleen kuin ajella puolihämärässä ympäri Lappia.

Olin jo Levillä tuunannut luistelusukset hiihtokuntoon, joten nyt ei tarvinnut muuta kuin loikata ladulle. Pitkää lenkkiä ei tänäänkään saatu aikaiseksi, mutta tuntuman löytämiseksikin voi tässä iässä uhrata yhden päivän.

Rikkinäinen ranne on aika ajoin muistuttanut olemassaolostaan, mutta hiihtäessä se ei ole isommin vaivannut. Tänään kuitenkin saman käden etusormi kramppasi niin, että jouduin ladulla ojentelemaan sitä varsin näyttävästi. Jos siis satuit hiihtämään vastaan, tarkoitukseni ei ollut osoitella sormella! Kyse oli ihan puhtaasti pakkoliikkeestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti