sunnuntai 19. tammikuuta 2025

Maagista

Elimyssalosta päätimme jatkaa yöksi Lentiiran Lomakylään, joka oli meille uusi tuttavuus. Aluksi keskustelimme myös mahdollisuudesta puskaparkkailla samalla paikalla, johon olimme jo Reiskan ajaneet, mutta luovuimme ajatuksesta.

Kuten olen joskus maininnut, puskapysäköinti itärajan läheisyydessa alkoi viime talvena vähän mietityttää. Epäilykset kumpusivat asiaan liittyvistä uutisista, joiden mukaan rajan takana on herraties minkälaista väkeä yrittämässä maahan pääsyä.

No, edellinen kevät tuli ja meni, eikä mitään ihmisvyöryä tapahtunut. Oliko kaikki vain samaa hevonpaskaa, jota suuri osa uutismedian jutuista nykyään muutenkin on? En tiedä, mikä asiassa on totuus, mutta välttelemme silti yhä yöpymisiä rajan tuntumassa olevien metsäautoteiden varsilla, vaikka se hetkittäin tuntuukin naurettavalta.

Lentiiran Lomakylä kuitenkin vaikutti hyvältä ja sopivan lähellä olevalta vaihtoehdolta. Matkalla tuli tarve poiketa kauppaan, joita ei näillä kulmilla ihan joka kylässä ole, mutta Lentiirasta sellainen löytyy.

Lentiiran kyläkauppa

Lentiiran kyläkauppa on huomiota herättävän näköinen rakennus. Sen päädyssä olevan isot Pioneer- ja Alpine-mainokset ovat kuin suoraan 80-luvulta.

Kyseinen vuosikymmen oli kyllä hienoa aikaa. Minullakin oli Alpine-autostereot, Alpine 7279 muistaakseni. Opintolainalla ostin, kuten kaikki muutkin välttämättömyystarvikkeet. Harmikseni varani eivät enää riittäneet auton hankintaan. 

Sitä helposti ajattelee, että mainokset ovat vain jääneet seinään, koska niitä ei ole viitsitty ottaa pois, mutta sama meno jatkuu myös kaupan sisätiloissa. Liike todella myy autostereoita, ja tarjolla on jopa laitteita ja kaiuttimia täynnä oleva kuunteluseinä (tai miksi ikinä sitä kutsutaankaan).

Elintarvikepuoli ei ole ihan yhtä monipuolinen, mutta useimmat perustarvikkeet löytyvät kyllä. Ja mitä juomavalikoimaan tulee, liike tuntuu ottaneen kaiken ilon irti maamme uudesta alkoholilainsäädännöstä.

Hämmentävää asiassa on se, että kyläkauppa jo kertaalleen lopetti toimintansa. Milloin se on avattu uudelleen? Lentiirassa täytynee pysähtyä jatkossakin, sillä kyllähän näitä pieniä kauppoja on syytä tukea.

Lentiira-järven rannassa odottanut lomakylä oli myös viihtyisä.

Lentiiran lomakylä

Matkailuauto- ja vaunupaikat ovat puistomaisella alueella, johon mahtuu ehkä parikymmentä ajoneuvoa. Sähköpaikkoja ei kuitenkaan taida olla kuin kymmenkunta, jos oikein laskin.

Seuraava aamu valkeni kauniina, mikä synnytti retkeilyaiheisia ajatuksia. Harmikseni tunsin pientä huonovointisuutta, minkä arvelin johtuvan hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta, jota olen ennenkin potenut. Onneksi oireet aamupäivän myötä helpottivat.

Lähiseuduilla oli useampikin kiinnostava kohde, joista yksi oli tuttu noin kymmenen vuoden takaa: Tulisuo-Varpusuo. Aurinkoisena päivänä suoympäristö kelpaa aina, ja kun Tulisuohon liittyvät muistikuvat olivat muutenkin positiivisia, lähdimme ajamaan kohti Tuliniemen P-paikkaa.

Tien laatu heikkeni sitä mukaa kuin P-paikka läheni, mutta verrattain helposti Reiska silti johdatti meidät polun varteen.

Tuliniemi

Reitin alkupäässä meitä kuitenkin odotti kyltti...

... jossa kerrottiin reitin olevan suljetun, koska sillä ei pitkospuiden huonon kunnon vuoksi enää ole turvallista liikkua. Sulkeminen oli tapahtunut jo edellisenä syksynä (2023), mutta reitti pysäköintipaikkoineen ja laavuineen näkyy yhä Retkikartassa.

Koska olimme matkustaneet suon laitaan jo tunnin verran, emme enää halunneet perääntyä. Niinpä kiskoimme vaelluskengät jalkaan, ja lähdimme lompsimaan kohti reilun kilometrin päässä olevaan Riihilammen kotaa.

Metsäinen alkumatka oli odotetusti hyvä kulkea, mutta sen jälkeen odottavalla suo-osuudella pitkospuut tosiaan muuttuivat askel askeleelta huonompaan kuntoon.

Asia oli ongelmallinen, koska Tulisuo on monin paikoin varsin vetinen, eikä eteneminen ilman pitkoksia ole kesällä mahdollista.

Tulisuo-Varpusuo

Varovasti loikkien onnistuimme kuitenkin ylittämään pahimmat kosteikot ja saavutimme Riihilammen kodan...

... jonka kunnossa puolestaan ei ollut moittimista. Kyltissä olleiden tietojen mukaan kota kuitenkin aiotaan purkaa.

Riihilammen kota

Koska kaukaisena haaveenamme oli yhä päästä Matalajärven laavulle asti, seurasimme polkua vielä vähän matkaa. Pian kuitenkin käännyimme takaisin, koska suon muuttuessa vetisemmäksi pitkospuut heikkenivät edelleen. 

On harmillista, että Tulisuo-Varpusuon reitti on päässyt näin huonoon jamaan, sillä polun varrella on paljon kaunista, ja ympäristö muutenkin on jollain tapaa maaginen. Toisaalta uusien pitkospuiden rakentaminen vetiselle suolle ei liene helppo tehtävä, eikä tietysti tapahdu ilmaiseksi.


Ilmakuvista kävi jälkeenpäin ilmi, että pitkosten kunto olisi saattanut lähempänä Haapalehtoa parantua, mutta varmaksi ei voi sanoa, kun sinne asti ei menty. Autolle palattuamme meidät kuitenkin yllätti rankkasade, joten ehkä näin oli parempi.

keskiviikko 15. tammikuuta 2025

Ystävyys koetuksella

Viiksimo
Aiemman kirjoitukseni jälkeen selvisi, että tekstissä mainitsemani turvejuttu on kunttaa, jota käytetään esimerkiksi pihojen maisemointiin ja koristeluun yleisemminkin. Varmaan ihan yleisesti tunnettu asia, mutta terminä minulle uusi.

Kuhmon ympärillä ei ole ylenpalttisesti meille ennestään vieraita polkuja, merkittyjä ainakaan, mutta Juntinsalon kautta Elimyssaloon ja edelleen Kokkamo-järvelle kulkeva reitti ("Iso-Palonen - Kokkamo retkeilyreitti") on sellainen. Tämän osuuden ylläpitoon Metsähallituskin näyttää viime vuosina panostaneen.

Olemme joskus pyrkineet Teerisen laavulle Viiksimontien suunnasta, mutta hanke kaatui tuolloin niinkin typerään asiaan kuin parkkipaikan löytämiseen. Tien varteen olisi ehkä voinut pysäköidä, mutta mäkisellä ja mutkaisella soratiellä se hieman epäilytti. Ei nähtävästi ole olemassa sellaista asiaa, josta ei voisi tehdä itselleen ongelmaa.

Tällä kertaa ajatus oli, että ajaisimme autolla Iso Kontiovaaran kupeessa olevaan silmukkaan, jonka läheltä näytti lähtevän Elimyssalon reitille johtava pienempi polku. Tätä suunnitelmaa päätimme Kuhmon Kalevalassa yövyttyämme testata.

Nimenomaan testaamisesta oli kyse siksi, että emme tienneet, olisiko silmukkaan menevä tie retkeilyautoiltavissa perille asti. Tämän asian suhteen yllätyimme positiivisesti, sillä tie oli verrattain hyvässä kunnossa, vaikka sen keskikohta jo pukkasikin ruohoa.

Juntinvaaran tie

Pidemmällekin olisi ehkä voinut ajaa, mutta kun siihen ei varsinaisesti ollut tarvetta, jätimme Reiskan silmukkaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.


Pohjakarttaan merkittyä pistopolkua ei metsästä kuitenkaan löytynyt, eikä siellä liioin näkynyt pitkospuitakaan, joita toivoimme kosteammissa paikoissa olevan.


Pitkosten puuttuminen ei sinänsä ollut yllätys, koska ei niitä erottunut satelliittikuvissakaan, mutta jonkinlainen kulkujälki olisi muuten suosinut etenemistä. Onneksi umpimetsää oli vain vajaa kilometri, ja maasto sittenkin melko helppokulkuista.


Elimyssalon reitille päästyämme jatkoimme sitä itään päin. Tätäkään polkua ei taideta hirmuisesti tampata, mutta reittimerkinnät kuitenkin olivat tuoreita ja niitä oli riittävästi.

Ristonpuron jälkeen paikoin varvikkoinen polku muuttui miellyttävämmäksi kulkea. Reitin parasta antia ovat kuitenkin avarat suo-osuudet, joilla pitkospuut ovat yhä kohtalaisen hyvässä kunnossa.


Päädyimme pitämään taukoa nimettömän suon laidassa kääntyäksemme sen jälkeen takaisin autolle. 


Paikka oli mainio, vaikka olisimmekin toivoneet näkevämme suolla enemmän elämää.


Alkuperäinen ajatus oli, että olisimme jatkaneet Viiksimosta tulevalle polulle asti, mutta illaksi oli luvassa sateita, eikä ajatus kahlata takaisin autolle märässä varvikossa nyt houkutellut. Sadevarusteetkin olivat taas jääneet autoon, kuten meille usein käy.

Elimyssalo

Paluumatkalla päätimme menomatkasta poiketen kulkea Soittukorven kiertävää, karttaankin merkittyä pientä tietä pitkin.

Soittukorpi

Oli epäselvää, mikä kyseisen tien merkitys on ollut, koska sitä ympäröivä maasto ei vaikuttanut talousmetsältä. Mutta kaipa se jonkinlainen metsäautotie on joskus ollut. Jalkapatikassa tietä joka tapauksessa oli hyvä edetä.

Ainoa reittiin liittyvä kysymysmerkki oli Soittupuron ylitys. Jos siihen on joskus rakennettu silta, sellaista ei välttämättä enää olisi, mikä pahimmassa tapauksessa tarkoittaisi U-käännöstä. Onneksi asia selviäisi jo reilun kilometrin jälkeen.

Kävi ilmi, ettei Soittupurolla ollut siltaa vaan pelkkä siltarumpu. Reitin voisi kuvitella olevan myös maastopyöräilijöiden suosiossa, mutta puron ympäristö oli siinä määrin pusikkoinen, että fillarin kanssa siitä olisi ollut ikävä puskea läpi. 


Elimyssalo on osa Ystävyyden puistoa, mistä alueen rajalla muistutettiin. Ystävyys on viime aikoina ollut hieman koetuksella, mutta kaunistahan tällä seudulla edelleen on.

Ystävyyden puisto

Mielekästä patikoitavaa löytyisi näiltä kulmilta enemmänkin, sillä paluumatkalla kulkemaamme pikkutietä voisi jatkaa myös Juntinvaaran suuntaan. Luontokuvaamisen suhteenkin on usein ihan sama, tallustaako polulla vai tällaista hylättyä tietä pitkin.


Iso-Palonen - Kokkamo -reittiä olisi mahdollista tavoitella myös Viiksimon P-paikan suunnasta. Reiska ei kuitenkaan ole parhaimmillaan Viiksimontien kaltaisilla pitkillä sorapätkillä, joten niille lähteminen edellyttää aina ylimääräistä motivaatiota.

sunnuntai 12. tammikuuta 2025

Siltä kuihtuvalta polulta

Hanhisuon kupeessa menevä polku ei vielä ollut täysin kuollut, mutta ikävöin sitä jo silti.