lauantai 19. elokuuta 2023

Peltikuoren alta - osa II

Jo keväällä havaitsimme, että Truman 1800 watin sähkövastus riittää ainakin nollakeliin asti pitämään pienen Adria Twinin lämpimänä. Erityisen väkevästi se ei ilmaa puhku, mutta ei näemmä ole tarpeenkaan, jos etu- ja takapeitot ovat paikallaan. Tiukemmilla pakkasilla - tai jos verkkosähköä ei ole tarjolla - kaasua toki tarvitaan.

Kaasun tarvetta yleisesti ottaen vähentää myös se, että jääkaappi toimii sähköllä. Kaappi onkin kätevä, ja sen ansiosta reissuilla tulee syötyä hiukan monipuolisemmin.

Thetford-kaapilla on kuitenkin yksi ikävä piirre: sillä on tapana mennä itsekseen pois päältä. Joskus kaappi sammuu yön aikana, toisinaan taas jo 10 - 15 minuuttia sen jälkeen, kun sen on käynnistänyt.

Ongelma on hankala, koska jääkaappia täytyy vahtia kuin pientä lasta, tai muuten elintarvikkeet saattavat mennä pilalle. Lisäksi kaapin sininen virtavalo ei erotu kovin hyvin, joten nopeasti vilkaisten ei välttämättä edes huomaa, onko kaappi päällä vai ei.


Vielä omituisempaa on se, että joskus jääkaappi saattaa pyytämättä myös mennä päälle. Havaitsimme asian, kun lomamatkan jälkeen autoa siivotessamme kaappi käynnistyi itsestään (ja sammutettiin) ainakin kolmesti. Voiko olla, että kaapin ohjauspaneelin kosketusnäyttö jotenkin herkistyi, kun sitä pyyhittiin kostealla liinalla? Sittemmin ongelma on toistunut kerran, jälleen autoa siivotessa, mutta tällöin paneeliin ei kyllä koskettu.

Kaikki pulmat eivät silti liity elektroniikkaan. Kun vesijärjestelmä otettiin keväällä käyttöön, minulla oli aluksi vaikeuksia harmaan veden tyhjentämisen kanssa. Voisi ajatella, että tankkien tyhjentäminen on triviaali juttu: sen kun kääntää poistohanan auki, ja katsoo veden valuvan. Poistoputkesta ei kuitenkaan tullut mitään ulos, vaikka vettä oletettavasti oli ainakin parin ämpärillisen verran. Jotain olisi siis pitänyt lirua, vaikka auto olisi ollut vähän kallellaankin.

Poistohanan vipu on aavistuksen jäykkä, mikä synnytti epäilyn, ettei se avaudu tarpeeksi. Kun ongelma ei omin voimin ratkennut, lähestyin asian johdosta paikallista Adria-huoltoa. 

Huollossa auton alla oleva hanamekanismi avattiin ja kasattiin uudestaan, ja vaikka en enää muista kaikkia asiaan liittyviä yksityiskohtia, jotain vikaa hanassa nähtävästi oli. Säätämisen jälkeen se joka tapauksessa on toiminut kuten... no, hanan olettaisi toimivan.


Hanaongelmaa tutkittaessa huomasin, että harmaavesisäiliön läpivientien ympärillä oleva eristelevy (yllä olevan kuvan oikeassa alareunassa) on osittain kiinnitetty ilmastointiteippiä käyttäen, ja nyt teippaus on alkanut pettää. Siis teippiä auton alustassa, tähänkö ei sitten keksitty parempaa ratkaisua?

Jotain outoa oli myös auton sivuoven hyttysverkossa (liukuovi sekin). Kun kesän tullen ensimmäisen kerran avasin verkon, verkon kiinnike irtosi alareunassa olevasta kiskosta. Tämä tapahtui niin helposti ja pienellä voimalla, että en usko, että asiaa olisi mitenkään voinut välttää. Nähtävästi ongelma on yleinen, koska siihen on kehitetty jonkinlainen ratkaisukin.

Jotta verkon sai takaisin paikalleen, rakennelmaa piti purkaa, mikä oli ärsyttävää, sillä mekanismi naruineen ja ohjaimineen on aavistuksen monimutkainen. Verkko saatiin kuntoon, mutta enpä tiedä, viitsiikö sitä enää käyttää.

Toisaalta hyttysovi on jokseenkin tarpeeton varuste, koska Adriaan joka tapauksessa liittyy hyttysongelma: sisätiloihin pääsee jostain yön aikana hyttysiä - pahimmillaan todella paljon. Mielestäni autoon on turhaa asennella monen sadan euron hintaisia hyttysovia, jos a) ne hajoavat ensimmäisestä kosketuksesta, ja b) auto muutenkin hyönteisvuotaa kuin seula.

Myös pienempiä vikoja on ilmennyt. Auton takaosan yläkaapin lukitusmekanismi meni ensimmäisten helteiden aikaan jumiin, eikä luukku enää auennut. Adriassa käytetään painolukkoja, jotka siis sekä avautuvat että sulkeuvat luukkua painamalla. Ongelmallinen luukku toimi alunperinkin vähän nihkeästi, mutta nähtävästi kohonnut sisälämpötila johti siihen, että toleranssit ylittyivät. 


Hetken rumppaamalla luukku onneksi aukesi. Luukku vaikutti olevan hieman vinossa, joten yritin säätää sitä parempaan asentoon, mikä ei kuitenkaan ratkaissut ongelmaa. Lopulta päädyin irrottamaan koko lukkomekanismin, jotta kaappia voi edes jotenkin käyttää. Onneksi mekanismi ei ole kovin kallis, joten ehkä joskus kokeilen vaihtaa sen uuteen.

Kaappien perusongelma melestäni on, että painolukkomekanismi on matkailuautoon huono valinta. Se saattaa toimia, jos kaappien asennus on onnistunut 100-prosenttisesti, mutta muuten jo lämpötilan vaihtelut voivat aiheuttaa ongelmia (tai näin luulen). Muidenkaan kaappien luukut eivät toimi ihan optimaalisella tavalla.

Perinteinen kielekelukko kahvoineen olisi varmatoimisempi, vaikka kahva on hieman epäesteettinen ja saattaisi luukkua avattaessa osua jonnekin. Itse arvostaisin ensisijaisesti toimivuutta, mutta Adrialla asia on selvästi nähty toisin. Onneksi Twinissä yläkaappeja kuitenkin on runsaasti, koska säilytystilaa ei pienessä autossa koskaan ole liikaa - etenkään, jos osa kaapeista jää jumiin.

Mainittakoon myös, että auton taaimmaisesta kattoluukusta valuu joskus vettä sisälle. Asia ei tullut ihan yllätyksenä, koska huomasin jo talvella, että sängyn päälle oli kerran tuprahtanut pieni määrä lunta.

Epäselvää silti on, millaisessa tilanteessa vesi pääsee sisälle. Näyttäisi siltä, että sateessa ajettaessa näin ei ainakaan tapahdu (asiaa on tarkkailtu). Liekö mahdollista, että katolle jää sateen jälkeen vettä, joka liikkeelle lähdettäessä valahtaa pakkotuuletusaukoista (tai jostain) sisälle?

Besserwisserin rooli ei ole erityisen arvostettu, mutta sanonpa silti: vaikka Adria on rakentanut asuntoautoja ja -vaunuja vuosikymmeniä, itse osaisin jo puolen vuoden kokemuksella kertoa, mitä kannattaisi tehdä toisin. Onko slovenialaisten intohimo asiaa kohtaan hiipumassa, vai ovatko yllä (ja aiemmin) mainitsemani puutteet ihan peruskauraa retkeilyautoissa? Vai onko korona-aikaan rakennetuissa autoissa tavallista enemmän laatupoikkemia?

Uudessa autossa olevat viat tietysti kuuluvat takuukorjauksen piiriin, mutta ei jokaisen pulman takia viitsisi huoltoon ajaa. Eikä se aina ole mahdollistakaan, jos ongelma ilmenee tien päällä.

Pienten vikojen korjaaminen itse on jossain määrin palkitsevaa, mutta useimmiten ne vain ärsyttävät. Sivuikkunan räminä saattaa vaimentua, kun ikkunan väliin työntää paperia ja haarukan, mutta olisiko tällaiset jutut voitu huomioida jo tehtaalla?

tiistai 15. elokuuta 2023

Turhia toiveita

Näitä toukokuussa kuvattuja videoita on oikeastaan hieman epämieluisaa katsella. Toivoisin, että olisi yhä toukokuu.

sunnuntai 13. elokuuta 2023

Museomoodissa

Peurajärvellä oli mukavan seesteistä, mutta jo toukokuussa saattoi päätellä, että kesäsesongin alettua tilanne voi olla erilainen. Järven kaakkoiskulmalla oli lisäksemme vain kaksi muuta autoa, mikä selittynee sillä, että rantaan päästäkseen täytyy kääntyä aika monesta risteyksestä.


Alueen läpi menevän Porttijoentien varrella autoja oli enemmänkin, sillä Peurajärvella oli samaan aikaan joku motoristien kokoontuminen. Mikään salainen piilopaikka erämaassa Peurajärvi ympäristöineen ei siis enää ole - jos lie koskaan ollutkaan.


Olemme viime vuosina yrittäneet petrata kultturipalveluihin liittyvää kulutustamme. Pari vuotta sitten ostin työsuhde-etuihini kuuluvalla Epassilla museokortin, joka maksoi muistaakseni 70 euroa.

Kortti oli voimassa vuoden, ja sinä aikana käytin sitä yhden kerran. Kortin perusongelma oli, että se ei kelvannut kaikkiin museoihin, ja hyväksytyt kohteet olivat kovin kummallisissa paikoissa, lähinnä Etelä-Suomessa.

Nyt kuitenkin bongasin kartalta museon, joka oli pystytetty asialliseen paikkaan: Murtovaaran talomuseo. Museo ei tosin toukokuussa ollut auki, mutta ehkä piha-alueellakin olisi jotain nähtävää.


Päätimme Peurajärveltä palatessamme koukata Murtovaaran kautta. Museolle menee melko hyväkuntoinen tie, jonka päässä olevalle tilavalle kääntöpaikalle mahtuu useampikin auto. Viimeiset puoli kilometriä edetään jalkapatikassa, kuten talomuseon tyyliin sopii.


Aivan parkkipaikan vieressä on Tammitupa, joka autiotupana olisi ollut avoinna, mutta jostain syystä emme tulleet kurkanneeksi sisälle. Ulkopuolelta tupa ainakin oli hyväkuntoisen näköinen.


Tuvan sijainti kuitenkin herätti kysymyksiä. Yleensähän autiotuvat rakennetaan olemassa olevien reittien varrelle; mikä reitti tästä oikein menee?

Opasteita ja karttaa tutkien selvisi, että kyseessä on Talonpojan taival, josta itsekin taivalsimme pienen pätkän muutama vuosi sitten. Oikeita talonpoikiahan reitillä ei nykyään juuri tapaa.


Puissa näkyi jotain maalijälkiä, mutta niistä huolimatta reitti lienee aika haastava, ainakin Murtovaarasta länteen päin. Nettitietojen mukaan reittiä aiotaan kuitenkin lähiaikoina ehostaa. Astumalla metrin verran metsän puolelle polun kunto olisi ehkä selvinnyt, mutta valitettavasti olin jo ehtinyt siirtyä museomoodiin.


Lähestyimme aluetta Murtojärven rannassa olevan laavun suunnasta. Paikka toi heti mieleen Kaunislehdon talomuseon, jossa taannoin poikkesimme. 


Rakennukset olivat paria aittaa lukuunottamatta suljettuja, joten Murtovaaraan liittyvä tietoähky ei meitä uhannut. Epäilemättä museovierailusta olisi saanut enemmän irti, jos edes päärakennukseen olisi päässyt sisälle.

Museo näkyy olevan auki myös elokuussa; vieläköhän tuonne ehtisi uudestaan? Toivoakseni ovenavausmaksu koskee vain ryhmävierailuja.

Murtovaarasta palasimme takaisin Kuopioon. Matkan varrelle osui mielenkiintoisen näköistä maastoa, ainakin mitä pohjakarttaan merkittyjen laavujen ja tulipaikkojen lukumäärään tulee. Nyt meillä ei ollut mahdollista tutustua siihen, mutta ehkä joskus myöhemmin.