sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

Vain korkki puuttuu

Toukokuussa koitti pitkään odotettu kevätloma. Lomaa oli tänä vuonna varrottu erityisesti siksi, että hankkimamme retkeilyauto oli nyt ensimmäistä kertaa tarkoitus ottaa tosikäyttöön. 

Toukokuun alkuun osunut takatalvi aiheutti kuitenkin mutkia matkaan. Pohjois-Suomeen ja Kainuuseen oli tiedossa kymmenen asteen pakkasia, mikä sai meidät epäilemään auton vesijärjestelmän käyttöönottoa.

Jos auton pitää lämpimänä, vesi ei ole matkan aikana ongelma, mutta reissun jälkeen säiliöt, putket ja letkut pitäisi varmuuden vuoksi tyhjentää. En ollut juurikaan perehtynyt aiheeseen, koska olin kuvitellut, että asia on ajankohtainen vasta syksyllä.

Asiaa mietittyämme päätimme luopua veden tankkaamisesta autoon. WC:tä ja mahdollisesti harmaavesisäiliötä voisimme käyttää, mutta yöpyessämme leirintäalueilla hyödyntäisimme yleisiä suihkutiloja, joissa toukokuussa tuskin on ruuhkaa.

Samalla päivitimme myös matkasuunnitelmaa. Kainuun sijaan suuntaisimmekin tällä kertaa Länsi-Suomeen, jossa emme ole aikoihin käyneet. Vaasan suunnalla pakkaset olisivat maltillisempia, ja mikä parasta, luvassa olisi räntäsateiden sijaan auringonpaistetta.

Niinpä pakkasimme tavaramme Reiskaan ja ajelimme loman alkajaisiksi Korkeakoskelle, joka usein on kevättulvien aikaan näyttävä.


Korkeakosken parkkipaikalla jouduimme ensimmäistä kertaa pohtimaan matkailuautomme jääkaappiin liittyvään problematiikkaa, josta jo aiemmin kirjoitin. Soitto auton myyjällekään ei tuonut asiaan yksiselitteistä vastausta, mutta kokeilemalla ja muutaman nettihaun jälkeen ongelma onneksi ratkesi.

Karttaa tutkiessani huomasin, että Pielavedeltä alkavaa Urkin polokua - tai ainakin sen merkittyä osaa - on hiljattain laajennettu. Nyt polku yhdistää Pielaveden taajaman ja Korkeakosken toisiinsa; osittain teitä pitkin tosin. Pitäisi ehkä joskus tutustua.


Kosken kuohuja hetken ihmeteltyämme matkamme kuitenkin jatkui kohti Heinä-Suvantoa, joka myös vaikutti keväiseen aikaan mielenkiintoiselta paikalta. Kyseessä on iso suomainen suisto; entistä järvenpohjaa, kai. 

Verrattain hyväkuntoista tietä pitkin pääsi melkein suon laitaan asti. Lähtöpaikassa on tilaa muutamalle autolle ja nuotiopaikka puuliitereineen.


Polku oli lumien sulamisen aikaan vetinen, mutta loppumatkasta pitkospuut helpottivat kulkemista.


Viimeiset metrit ennen suon reunassa odottavaa lintutornia tuntuivat silti kelluvien pitkospuiden vuoksi aavistuksen jännittäviltä. 


Suoalue muistutti käyntimme aikaan lähinnä matalaa järveä, jollainen se siis on joskus tainnut ollakin. Lakeutta olisi ollut mielenkiintoista tutkia kopterilla, mutta kova tuuli ei tällä kertaa suosinut lentämistä, eikä aluetta olisi lintujen vuoksi muutenkaan voinut kuvata kuin ehkä hyvin korkealta.

Lintujen ääniä kuului sieltä täältä, mutta pikaisen vierailun aikana kylmettyneet käteni onnistuivat taltioimaan kennolle vain yhden kuovin.


Olisi mielenkiintoista nähdä, miltä Heinä-Suvanto näyttää jonain toisena vuodenaikana, syksyllä nyt ainakin. Onko se silloin vapaa vedestä?

Tarina kertoo, että suoalueen pohjoisreunassa on toinenkin lintutorni, joka ilmeisesti on vaikeammin saavutettavissa. Se voisi silti tarjota hyvän syyn palata suon laitaan uudestaan.

Hiukan viivästynyt lähtöaikamme kotoa johti siihen, että päätimme jäädä jo Pihtiputaalle yöksi. Paikassahan ei sinänsä ole mitään vikaa, sillä Niemenharjun matkailukeskus on joskus valittu maailman kauneimmaksi huoltoasemaksi.

Olemme kerran aikaisemmin hyödyntäneet Niemenharjun hotellipalveluita, mutta tällä kertaa tarkoitus tietysti oli ajaa Reiska parkkiin paikan caravan-alueelle.


Alueen palvelutaso on uudehkon huoltorakennuksen ansiosta hyvä, eikä mihinkään tarvinnut odottaa vuoroaan, sillä olimme paikan ainoita karavaanareita (muutama rekkakuski pois lukien). Tämä ei varmaankaan toteudu sesongin alettua, mutta siinä vaiheessa me olemme jo paenneet puskiin, luulen.


Virittäessäni automme kemiallista vessaa käyttökuntoon huomasin, että jätesäiliön poistoputken päästä puuttui korkki. Maallikkokin ymmärtää, että asia saattaisi olla ongelma viimeistään sitten, kun autolla lähdetään ajamaan. Mutta mistä korkin tähän hätään löytäisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti