Sä kasvoit neito kaunoinen

Laestadiuspolulta ajelimme Ylläkselle, jossa ajattelimme viettää seuraavat pari vuorokautta. Majapaikaksi valikoitui Ylläsjärven puolella oleva Saaga-hotelli, joka tuntui tarjoavan edes vähän rauhallisemmat puitteet kuin verrokit Äkäslompolossa. Rauhallisuus tosin on suhteellista, kun on syyskuu ja ruska-aika, mutta... no, omassa huoneessa yleensä on riittävän levollista.

Matkaa suunnitellessamme Länsi-Lappi kiinnosti meitä, koska olemme viime aikoina retkeilleet enimmäkseen Suomen itäisessä osassa. Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa on silti aiemmin liikuttu paljon, ja välillä tuntuu siltä, että aivan uusia retkikohteita on vaikea keksiä.

Onneksi tämä on vain harhaa, sillä kyllähän Lapissa lääniä riittää, ja aina löytyy jotain, kun karttaa tutkii tarkemmin. Ihan aluksi mieleen nousi muuan neitokainen.

Kyse siis on Vesikkovaaran kupeessa olevasta tekojärvestä, josta on tehty Suomen muotoinen. Neitokainen on jo kolmekymppinen, joten ihan uudesta asiasta ei ole kyse, mutta kun paikan päällä ei oltu aiemmin käyty, päätimme nyt poiketa järvellä.

Ylläsjärveltä hurauttaa Vesikkovaaraan muutamassa minuutissa, ja autolla pääsee miltei perille asti. Ilman kopteria paikka tosin avautuu huonosti, sillä rannalta katsoen järven muotoja on vaikea hahmottaa. 

Kopterillakin kohde on hankala kuvattava, koska 120 metrin maksimikorkeudesta neito ei 24 millin polttovälillä mahdu kuvaan kuin hiukan viistosti kuvaten. Aiemmin sallittu 150 metrin maksimikorkeus olisi tältä osin ollut parempi.

Kolmessakymmenessä vuodessa neito on hieman saanut täytettä kylkiinsä - rupsahtanut, joku voisi sanoa - mutta kukapa meistä säilyttäisi tuoreutensa ikuisesti.

Neitokaisen hyvästeltyämme mieli kirmasi jo Yllästuntureiden toiselle puolelle. Olostunturin suuntaan etenevä retkeilyreitti ei enää liene ylläpidon piirissä, mutta päätimme silti tutustua Kurkkiomaan yli menevään polkuun patikoimalla Äkäsmyllyn P-paikalta Ruonavaaran kupeessa olevalle laavulle.

Nettitietojen mukaan kyseinen reitti "... on osa aikoinaan Aavasaksan ja Hetan välille suunniteltua vaellusreittiä":

"Hetta–Pallas-vaellusreittiä jatkettiin 1950-luvulla Ylläkselle ja Aavasaksalle asti. Reitti on vähäisellä käytöllä, ja Kolarista etelään se on pääosin kadoksissa."

Enpä itse asiassa tiennyt, että Länsi-Lappiin on joskus puuhattu noinkin pitkää reittiä! Olisi mielenkiintoista nähdä kartalla, mitä kautta reitin tarkalleen ottaen oli tarkoitus kulkea.

Oloksen polku erottui edelleen maastossa hyvin, ja alkumatkasta pitkospuutkin olivat hyvässä kunnossa, missä niitä nyt sattui tarvitsemaan.

Aurinko toi esiin ruskan kauniit värit, ja etenkin Metsä-Ruonanlampien tienoilla oli mykistävän hienoa. Näillä kohdin pitkospuut tosin olivat jo melko huonossa hapessa. 

Luonnossa kohtaa usein hauskoja juttuja, mutta tätä en tohtinut tuijottaa kovin pitkään, koska se näytti jotenkin riettaalta. Ongelma tosin saattoi olla katsojan silmässäkin.

Olimme kaavailleet Metsä-Ruonajärven lähellä olevaa laavua retkemme kääntöpisteeksi. Perillä kävi kuitenkin ilmi, että laavu oli palanut. Jäljellä oli vain pieni tulisija, joka hiukan kummallisesti nökötti erillään muista rakenteista. Onko se pystytetty tulipalon jälkeen?

Me emme tarvinneet tulta, koska omat eväämme olivat pääosin hiilihydraattipohjaisia. Niinpä palasimme hiukan taaksepäin, ja jäimme evästelemään kaatuneelle kelolle. Syksyn parhaita hetkiä olivat nämä.