Viimeiset hetket

Jos matkustaa Muonioon asti, ei yleensä kannata jättää käymättä Pallaksella. Usein siellä on yövyttykin, mutta syksyisellä reissullamme päätimme silti majoittua Olokselle. LH Olos -hotellista sai Pallaksen retkeilyhuoneen hinnalla uudehkon superior-huoneen, ja pienemmällä tunturilla oli ruskasesongista huolimatta yllättävän rauhallistakin.

Päivän retkeilyannoksen olimme suunnitelleet saavamme samalta polulta kuin parina edellisenä päivänäkin. Ajatus oli, että ajamme autolla Luusunselän suuntaan, josta lähdemme kulkemaan Tammikämpän kautta kohti Juuvanrovaa. Aivan Oloksen lähireittejä siis, mutta meille ennestään vieraita.

Luusunselkään päästyämme tulimme kuitenkin toisiin aatoksiin. Kanalintujen metsästysaika oli juuri alkanut, ja Juuvanrovalle vievän polun alkupäässä oli omien standardiemme mukaan aika paljon väkeä. Koska meillä ei ollut pakottavaa syytä sukeltaa sekaan, päätimme kokeilla jotain muuta.

B-suunnitelma syntyi nopeasti. Muistelin, että Laaksivaaran kupeessa on reilun kokoinen pysäköintialue, josta voisi lähteä liikkeelle kohti Lehtirovaa ja Pallasta. Samoilla seuduilla on monesti hiihdetty, mutta patikoiden ei liene menty kertaakaan, joten reittiin liittyvä uutuudenviehätyskin olisi riittävällä tasolla.

Mäntyrovan tuvan kautta kulkeva polku etenee osittain samoja latuja kuin talvireittikin. Joskus hieman väistelemme kansallispuistoja, mutta on niissä se hyvä puoli, että pitkospuut ja muut rakenteet ovat yleensä hyvässä kunnossa; niin täälläkin.

Tuttua latupohjaa tallustaessa mieleen nousi se hiukan epämieluisa asia, että jokakeväiset hiihtoreissumme Lappiin ovat viime vuosina ehtyneet. Aluksi ne keskeytyivät koronan vuoksi, sittemmin muista syistä. Tällä hetkellä rouvan kuntokaan ei tosin mahdollista hiihtomatkailua eikä varsinkaan sellaisia hiihtoretkiä, joita itse tykkäsin tehdä, mutta ehkä asiat vielä muuttuvat parempaan suuntaan.

Lehtien kellastuessa ei myöskään voinut välttyä siltä tosiasialta, että kesäkauden viimeiset hetket olivat käsillä. Olosuhteet olivat yhä sangen miellyttävät, mutta jo seuraavalle viikolle oli luvassa talvirengaskelejä. Lapissa talvi tulee joskus nopeasti.

Lähin tulipaikka olisi ollut Mäntyrovassa, mutta sinne oli nyt liian pitkä matka. Aurinkoisessa Lehtirovan rinteessäkin kelpasi silti istuskella pohtien samalla, miten keplotella yli edessä olevasta pimeästä vuodenajasta. 

Pallastunturit siintivät kymmenen kilometrin päässä kääntyessämme paluumatkalle läheltä Hanhivuomaa. Tunne siitä, että kyseessä taisi samalla olla koko kesän takalaita, tuotti ilmaan pientä haikeutta.  

Retken jälkeen autoilimme vielä Pallakselle, jossa oli odotetusti paljon porukkaa. Suurin osa varmaankin päiväkävijöitä, mutta päätös majoittua Olokselle vaikutti silti hyvältä. 

Kesän 2022 retket alkoivat tässä vaiheessa olla paketissa. Loppusyksystä ehdittäisiin vielä jonnekin, mutta sen jälkeen tai viimeistään seuraavana kesänä reissujen luonne tulisi retkeilyauton myötä muuttumaan. Kun on koko ikänsä retkeillyt ja matkaillut ihan toisenlaisella formaatilla, muutos tulee olemaan mielenkiintoinen.