keskiviikko 29. syyskuuta 2021
Vaikeuksien jälkeen
sunnuntai 26. syyskuuta 2021
Jauruilua

Jaurutunturi oli mainio valinta päiväretkeilyyn. Suomujärvellä kohtaamamme kirouskaan ei enää vaivannut, sillä Malla lensi kuin nuoruuden innolla, ja oma polvenikin toimi moitteetta. Kiven kolossa lymyillyt menninkäinen taisi ymmärtää, ettei kanssani kannata alkaa leikkiä.
Illaksi palasimme takaisin Suomulle. Ajatus käyttää Suomua tukikohtana parin päivän ajan oli hyvä. Vaikka muutaman vuoden ikäinen hotelli ei enää ole upouusi, huoneet ovat edelleen viihtyisiä ja ennen kaikkea tilavia. Uuden sisäänkäynnin valmistumisen myötä myös majoittuminen on helpompaa, kun hotelliin ei enää tarvitse ryömiä takakautta, laskettelurinteiden puolelta.
Lehtitietojen mukaan majoitustarjonta Suomutunturilla saattaa lähiaikoina lisääntyä, kun vuosia suljettuna ollutta Arctic Circle -hotellia ollaan avaamassa. Korona lienee viivästyttänyt tätäkin hanketta, mutta kaipa se jossain vaiheessa etenee taas.
keskiviikko 22. syyskuuta 2021
Kirottua!
Vaikka parin vuorokauden takainen ajomatka Lieksasta Iso-Syötteelle (sisältäen myös vierailun Iso-Paloselle) tuntui pitkältä, siitä seurasi yksi hyvä asia: olimme jo miltei Lapissa. Tarkalleen ottaen Lapin raja kulkee aivan Mustavaaran kaivoksen vieressä, joten sen ylittäminen ei enää vaatisi suuria ponnistuksia.
Tämä mielessämme jatkoimme kohti pohjoista ja paikkaa, jossa ajattelimme viettää seuraavan päivän: Suomujärvi.
Helpottaaksemme elämäämme päätimme tällä kertaa varata majoituksen hyvissä ajoin. Yöpaikka löytyi sopivasti Hotelli Suomutunturista, joka oli viimein saanut uuden sisäänkäynnin ja ravintolatilat. Aika pitkäänhän siellä operoitiin väliaikaisissa tiloissa takavuosien tulipalon jälkeen.
Mutta sitten liikkeelle! Suomujärvelle johtaa luontopolku, joka alkaa muutaman kilometrin mittaisen metsäautotien loppupäästä. Melko hyvin merkitty polku eteni aluksi kumpuilevassa metsässä...
... jossa riitti lintujakin tähystettäväksi; kokolailla vakiokalustoa, tosin.
Hieman ennen Suomujärveä odotti aavistuksen rytöisempi pätkä, joka onneksi oli lyhyt. Järven rannassa selvisi pian, miksi polku ylipäänsä on olemassa.
Motor speed error. Land or return home promptly! ESC error.
Siis mitä? Malla oli aika korkealla ja vieläpä järven päällä, joten säikähdin ilmoituksia hieman. Houkuttelin kopterin äkkiä alas, käynnistin sen uudestaan ja tein testilennon. Virhe toistui jälleen.
Aiemmilla retkillä mitään ongelmia ei ollut. Tälläkin kertaa virheet ilmaantuivat vasta sen jälkeen, kun Malla palasi... siis hetkinen... seitakiveltä!
Onko mahdollista, että kiven kolossa todella lymyili joku seitahenki, joka hermostui, kun Malla pörräsi siinä ympärillä? Onko Malla kenties saanut jonkun kirouksen päällensä!?
Tuollaisen pienen kopterin elekroniikka on herkkää, eikä se kestä mitään ylimääräistä kuormaa. Mutta mitä asialle sitten voi tehdä? Eihän kopteria voi viedä huoltoonkaan lähetteellä, jossa lukee, että laitteeseen on iskenyt joku kirous. Nauraisivat.
Tilanne oli hankala. En nähnyt asiaan muuta ratkaisua kuin sen, että patikoimme lahden ympäri seitakivien luo. Ehkä saan hengen leppymään, jos puhun sille kauniisti.
Onneksi lahden pohjukan kiertävä polkukin oli hieno.
- Päivää, minä siitä äskeisestä kopterijutusta vielä... Enhän minä millään pahalla enkä häiriöksi tahtonut olla, ihan vaan muutaman kuvan halusin ottaa.
- <hiljaisuus>
- Niin että voisikohan sen pörräyksen vaikka jo unohtaa, ja kirouksen mahdollisesti perua...?
- <hiljaisuus>
"Hei, sinä siellä kiven kolossa! Nyt sinä hemmetin maahinen perut sen kirouksen, tai minä tulen takaisin ja vyörytän kaikki kivesi järveen, josta niitä ei löydetä ennen seuraavaa jääkautta, jos sittenkään!"
lauantai 18. syyskuuta 2021
Kovaa pornoa
keskiviikko 15. syyskuuta 2021
Mea Culpa

Laavulla kohtasimme kulkijan, joka oli viettänyt siellä yönsä. Asia on merkityksellinen siksi, että vaikka retkeilemme melko paljon, tapaamme maastossa muita ihmisiä aika harvoin, keskimäärin ehkä joka toinen vuosi. No, nyt on sellainen vuosi.
perjantai 10. syyskuuta 2021
Kun ongelmat eskaloituvat
Kitsistä poistuttuamme päädyimme yöpymään Lieksan Puustelliin, joka yllättäen oli auki, vaikka hotellin nettisivujen tarjoilema tieto oli tältä osin hiukan tulkinnanvaraista. Puustellin hintataso ei ole erityisen edullinen, mutta usein suosimamme Hotelli Pielinen sijaitsi nyt matkan jatkoa ajatellen hankalassa suunnassa. Ja Puustellin aamiainen on kyllä ihan kelpo.
Päivän ohjelma sisältäisi kohteen, jonne on parin viimeisen vuoden aikana monesti yritetty: Iso-Palonen-Maariansärkät. Erityisesti meitä kiinnosti Irkunkankaan kautta kohti Iso-Tahkosta menevä osuus, joka oli toistaiseksi kulkematta.
Niinpä ajelimme Lieksasta Kuhmoon ja sieltä edelleen Iso-Paloselle ja Valkeiskankaan P-alueelle. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, mutta iltapäivään sisältyi pieni sateen mahdollisuus.
Optimoidaksemme olosuhteet pakkasimme reppuun myös sadetakit, vaikka +30 C asteen lämpötilassa niille ei varsinaisesti olisi käyttöä. Sadetakki kuitenkin jo pelkällä olemassaolollaan ehkäisee sadetta; vähän samaan tapaan kuin se, että kastelee T-paidan ja lippiksen valmiiksi.
Iso-Palosen liepeillä on komeita metsiä. Edellisellä kerralla - josta tosin on jo kymmenisen vuotta - näimme metsässä myös karhun jälkiä, mutta nyt maasto oli niin kuivaa, että mitään jälkiä oli vaikea erottaa.tiistai 7. syyskuuta 2021
Kohti Inaria
Meillä ei tänä vuonna ollut heinäkuussa kuin yksi lomaviikko. Yleensä on kaksi, mutta tällä kertaa päätimme matkailuautoa odottaessamme siirtää lomailua hiukan myöhemmäksi.
Matkailuauton osalta suunnitelma karahti sittemmin kiville, mutta eipä heinäkuukaan ole ihan optimaalisinta aikaa viettää lomaa. Suuri osa suomalaisista pitää lomansa silloin, ja viikko sitä hulinaa on oikeastaan tarpeeksi.
Viikon aikana ei kuitenkaan ehdi kauas. Omat matkailutottumukset ovat viime vuosina muuttuneet sellaisiksi, että esimerkiksi Lappia on viikossa vaikea saavuttaa, ainakaan ilman ylenpalttista hosumista.
Asiaan taisikin sisältyä pieni määrä itsepetosta, kun loman alkajaisiksi lähdimme ajamaan kohti Lieksan Inaria. Ensisijaisesti suunta kuitenkin selittyi sillä, että pohjoisempana satoi vettä, emmekä halunneet heti ensi metreillä kiskoa sadetakkeja päälle.
Täytettä päiväämme tarjoilisi jälleen kerran Karhunpolku; tällä erää sen Kitsin itäpuolella menevä osuus.
Paikan päällä kävi ilmi, että lisämaustetta retkellemme antaisivat myös Salpalinjaan liittyvät panssariesteet, joita etenkin Kaatiinlammen ja Valkealammen ympäristössä on runsaasti. Kivet tupsahtivat tietoisuuteemme hiukan yllättäen, koska pohjakartassa esteet näkyvät vain... no, kivinä.