Selkenevää

Martinselkosen luonnonsuojelualue on yksi itäisen Suomen syrjäisimmistä kolkista. Karttimonjoen itäpuolella ei juuri teitä mene, mutta itärajan retkeilyreitti siellä sentään kulkee.

Olin kuitenkin viime aikoina tuijotellut kartalla Haatajanlammelle menevää polkua. Tai oikeastaan siitä oli tullut minulle pakkomielle, joka ehkä pitäisi hoitaa pois.

Vaimo ei pitänyt hoitosuunnitelmaani mielekkäänä, mutta lähti silti patikoimaan kanssani kohti Haatajanlammen laavua. Tälläkin kertaa lähtöpaikkana toimi metsäautotien päässä oleva silmukka, joka saattoi meidät sopivalle etäisyydelle kohteestamme.

Polun alkupää kulki aurinkoisella Hoikansuolla, joka ylittyi nopeasti hyväkuntoisia joskin kapeita pitkospuita pitkin. Avoimella suolla ei ollut hyttysiäkään, mikä tuntui edellisen päivän huitomisen jälkeen mukavalta.

Hoikkavaarassa rajavyöhykettä myötäilevä polku jakaantui kahdeksi kulku-uraksi, joista väkevämpi sukelsi pohjoiseen, rajavyöhykkeen sisään. Haatajanlammen suuntaan menevä haara erottui huonommin, mutta puissa oli värimerkintöjä, joiden arvelimme johtavan laavulle.

Hetkeä myöhemmin polku jakaantui vielä uudestaankin. Värikoodattu reitti ei enää näyttänyt myötäilevän pohjakartan polkumerkintöjä, vaan se vei avosuolle. Ilmeisesti kyseessä oli itärajan talvireitti, jota ei kesällä kannattaisi seurata.

Jatkoimme eteenpäin kartassa näkyvää polkua seuraten. Tässä vaiheessa kulku-ura heikkeni olennaisesti, ja pitkospuut muuttuivat huonommiksi. Hyttysetkin olivat löytäneet jostain paikalle, eikä aurinkokaan enää paistanut niin kuin hetkeä aiemmin.

Vaikka matka ei ollut erityisen pitkä, hiukan sotkuinen maasto ja terhakkaat hyttyset koettelivat retkikuntamme yhteishenkeä.

Mietinkin siinä kulkiessani, että onkohan olemassa sellaista propellihattua, joka paitsi sekottaisi ilmaa myös tuottaisi hyttysiä karkottavaa savua?

Jos kytkimellä voisi vielä valita pelkän propellitoiminnon, savun tai Martinselkosen tapauksessa molemmat, eteneminen saattaisi olla miellyttävämpää. Ei pitäisi olla nykytekniikalla ylivoimainen toteuttaa?

Kohta Haatajanlampi kuitenkin ilmestyi näkyviin, ja lammella oli hienoa!

Haatajanlammen laavulla ei kärsitä massaturismista, mutta vieraskirjan harvahkoista merkinnöistä oli pääteltävissä, että pitkospuiden kuntoon oltiin laajemminkin tyytymättömiä. Onneksi näyttää siltä, että Martinselkosen pitkoksia aiotaan tämän kesän aikana uusia; ehkä Haatajanlammen kesäreittikin saa samalla uuden elämän.

Laavu itse oli hyvässä kunnossa, vaikka pöydässä kasvoikin jo sammalta. Saksalaisen Bernien muutaman vuoden takainen viesti joka tapauksessa asetti asiat oikeisiin uomiinsa.

Luksusta, sitähän tämä! Ei ehkä lasten kanssa ja sandaaleissa, mutta muuten sittenkin ihan parasta. Ja vaikka paluumatka ei ollut yhtään helpompi, pienen asennekorjauksen jälkeen matkanteko tuntui taas miellyttävältä.