Viikon lomalla ehtisi silti pidemmälle kuin tavallisen viikonlopun aikana. Olen kuitenkin huomannut, että omassa retkiparadigmassani on viime vuosina tapahtunut muutos: Lappi ei enää entiseen tapaan vedä puoleensa.
Sen sijaan sellaiset paikannimet kuten Elimyssalo, Malahvianvaara ja Martinselkonen soivat kaiken aikaa päässä. Mitä enemmän karttaa tuijottaa, sitä enemmän itärajan tuntumasta löytyy kaikkea mielenkiintoista.
Käyttääksemme ensimmäisen lomaviikon tehokkaasti hyödyksi lähdimme jo perjantai-iltana ajamaan kohti Kuhmoa. Reilussa parissa tunnissa ehdimme Peurajärvelle, tai tarkalleen ottaen Iso-Valkeisen rannelle, jonne leiriydyimme ensimmäiseksi yöksi.
Peurajärven alue on maastonsa puolesta mukavaa, hiekkaista mäntykangasta. Ja vaikka se ei sijaitse aivan keskellä-ei-mitään, seudulla on yleensä riittävän rauhaisaa niin ihmisten kuin eläintenkin kannalta.
Iso-Valkeisen rannoilta löytyy useita hyviä telttapaikkoja. Me päädymme järven luoteiskulmaan, jonne ei enää ilmestynyt muita kulkijoita, joten iltamme oli siltäkin osin seesteinen.
Kävellessäni yöllä rannalla päässäni soi joku Neljän Ruusun kappale:
Öisellä rannalla
Voi kulkusillaan kulkea
Askelittain se syvenee
Kaukana takana soi maailma julkea
Aänet hiljalleen vaikenee
Tai jotenkin noin se menee. Olin saavuttanut lomatunnelman aika nopeasti!
Aamulla nautimme kiireettömän aamiaisen. Saatuamme kamppeemme kasaan ajattelimme ensin ottaa selvää Hiidenportin lumitilanteesta, mutta lopulta päädyimme jatkamaan matkaamme kohti Kuhmoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti