maanantai 1. toukokuuta 2017

Sulaa hulluutta

Heräsimme Abiskon tunturiasemalla aurinkoiseen aamuun. Matkan jatkosuunnitelma oli yhä levällään, mutta pakkasimme kuitenkin tavaramme ja menimme aamupalalle. Useinhan palaset loksahtavat kohdilleen juuri ennen lähtöä, tai jopa ajomatkan aikana.

Aamiaisen aikana meistä alkoi tuntua, että Abiskosta poistuminen juuri nyt olisi sulaa hulluutta. Aurinko paistaa kuin viimeistä päivää ja tunturit hohtavat vieressä. Missä asiat olisivat paremmin?

Lisäksi Nuoljan kupeessa menevä, Kårsavaggeen johtava latu-ura oli juuri edellisenä päivänä lanattu. Oli hiukan epäselvää, mitä se käytännössä tarkoittaisi -
moottorikelkan jälkeä vai ihan leveää latubaanaa - mutta kokeilemallahan tuo selviäisi. Jatkoimme huonevaraustamme päivällä ja lähdimme sutimaan kohti rotkolaaksoa.

Abiskojoen sillan vierestä lähtevä reitti tarjosi itse asiassa useampia vaihtoehtoja. Rinteeseen nousivat sekä 4,5 km:n että 9,0 km:n rengasreitit, ja lisäksi jälkimmäisen varrelta erkani Kårsavaggen tuvalle menevä talvireitti.


Suomessa samanlaista latua kutsuttaisiin ehkä luontoladuksi tai erämaaladuksi, mutta lyhyemmälle rengasreitille oli sentään vedetty pertsaura. Yhdeksän kilometrin reittikin oli kapea, mutta silti jotenkin kelkalla lanattu, arvelen.



Kårsavaggen suuntaan jatkuvalla pistopätkällä oli tarjolla vain kelkkauraa...


... mutta siinäkin oli hyvä edetä, eikä asialla oikeastaan valkoisten tunturien keskellä ollut merkitystä.


Olin edellisen päivän reissun jälkeen miettinyt, että Abiskojauren suuntaan olisi ihan hyvin voinut hiihtää mini-Yokoilla. Tänään sitten lähdinkin liikkeelle Yokoilla, kun ilmassa oli toivoa paremmasta latupohjasta.

Suksivalinta oli hyvä. Ensimmäiset viisi kilometriä tosin sisälsi toinen toistaan jyrkempiä ylämäkiä, mutta kun rinne hiukan tasoittui, hiihtäminen oli miellyttävää. Kelkkauraakin oli kiva luistella, vaikka vaimo yhä mieluummin hiihtikin pitopohjasuksillaan.

Normaalimittaisilla luistelusuksilla kapea ura olisi ainakin alkumatkasta ollut hankala. Joku näkyi kokeilleen sellaisia oman retkemme aikana, mutta kovin pitkälle V-jäljet eivät lähtöpaikasta yltäneet.

Kävimme kääntymässä kansallispuiston rajalla, ja laskettelimme sitten takaisin Abiskoon.


STF Abisko on miellyttävä paikka. Aamupala on mainio, ja myös tunturiaseman sauna on ruotsalaiseksi rakennelmaksi hyvä.

Paitsi että löylyhuone on iso, lauteet ovat riittävän korkealla ja ilmanvaihto toimii hyvin. Ikkunaa saunassa ei tosin ole, mutta löylyhuoneen ovi on kuitenkin savulasia, joten tila ei näytä aivan kaasukammiolta. Pesu- ja pukuhuoneen välistä ovi toki puuttuu, mutta asian kanssa voi elää, kun ilma vaihtuu riittävän nopeasti.

Jos haluaa kylpeä tuntureita ihaillen, kannattaa kuitenkin mennä hotelli Fjälletin saunaan Björklidenissä. Sieltä näkyy Lapporten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti