Metodini pohjautui tällä kertaa Google Mapsiin ja etenkin sen maanpinta-näkymään. Siitähän näkee jo yhdellä vilkaisulla, mistä löytyy suuria korkeuseroja.
Pelkkä korkeusero ei kuitenkaan riitä, jos puusto peittää kaiken näkyvyyden. Siksi on hyvä, jos varsinainen maastokartta paljastaa, että mäen rinteessä on jonkinlainen jyrkänne. Myös kulkemista helpottava polku on eduksi.
Näillä kriteereillä päädyimme jälleen Juukaan, jossa vaaroja on paljon. Tahkovaara lähikukkuloineen on suurin ja kaunein, mutta pienetkin voivat joskus olla helmiä.
Päätimme aluksi tavoitella Kajoon kylästä löytyvää Suuri-Kolleeta. Sen laelta puuttuu jyrkänne, mutta autolla pääsee lähelle mäkeä, joten maisematilanne ainakin olisi helppo tarkastaa.
Kolleen kupeeseen päästyämme tuijotimme hetken vaaralle nousevaa polkua, jota peitti parinkymmenen sentin lumikerros. Kyllähän siitä kävellen pääsisi, mutta koska Kollee ei ollut ranking-listamme kärjessä, emme lähteneet kahlaamaan lumeen, vaan jatkoimme matkaa kohti Lietukka-järveä.
Lietukan rannoilta tuskin näkee vastarantaa pidemmälle, mutta järven itäpuolella mutkitteleva Lietukansärkkien polku vaikutti hauskalta. Alempana lumi ei myöskään haittaisi kulkemista samalla tavalla kuin vaarojen rinteillä.
Lähdimme liikkeelle järven eteläpäästä. Metsässä lunta ei tosiaan ollut paljon, mutta Lietukkaan laskevien, tulvivien ojien ylitys oli paikoin hankalaa.
Oma askelvälini yleensä riitti ojan yli loikkaamiseen, mutta vaimolla oli vaikeampaa. Kerran rouva putosikin näyttävästi puroon, onneksi jalat edellä kuitenkin. Olin itse suositellut juuri kyseistä ylityskohtaa, joten kiskoin vaimon päästä vetäen ojasta ylös. Sattuuhan sitä.
Suota ja metsää halkova harju ei ollut häkellyttävän hieno, mutta ihan mukava kulkea silti.
Lietukan rannalta löytyi yllättäen laavu, joka sijaitsi kauniilla paikalla. Laavun varustelu oli runsas sisältäen esimerkiksi peilin ja maisema-puuceen.
Jälkimmäistä voisi luonnehtia nykyaikaiseksi versioksi paskariu'usta. Tuotekehittely on hieno juttu, ja tavalliseen riukuun verrattuna ainakin seuraavissa asioissa on menty eteenpäin:
- Katos lisää viihtyvyyttä sateella
- Leveän istuinosan ansiosta tasapaino on helppo säilyttää
- Istuimen alla oleva kate suojaa jalkoja roiskeilta
Jos vertailukohteeksi otetaan umpipuucee, avomallissa hajuhaittoja todennäköisesti on vähemmän. Avoin rakenne myös mahdollistaa sen, ettei sosiaalista yhteyttä muihin retkeilijöihin ole hädän hetkellä pakko katkaista.
Lietukan rannoilta poistuttuamme jatkoimme matkaa kohti Polvivaaraa ja sen vieressä kohoavaa Haastinvaaraa, jossa toivoimme kokevamme samanlaisen maisemapläjäyksen kuin viime kesänä Juuanvaaralla.
Karttaa tutkien näytti siltä, että vajaan parin kilometrin matkan Petrovaarantieltä vaaran kupeeseen voisi ajaa autolla. Jo sivutien alussa kuitenkin selvisi, ettei tämä olisi mahdollista, koska lunta oli paikoin yli 30 senttiä. Päätimme silti lähteä tarpomaan tietä pitkin, koska Haastinvaaraan liittyvät odotusarvot olivat korkealla.
Loppunousu vaaran päälle eteni vähän sotkuisessa metsässä, mutta kännykkä toimi rinteessä hyvin, joten kartalla oli helppo pysyä. Retkikartta.fi näkyy nykyään toimivan myös Chrome-selaimella; tosin ei edelleenkään yhtä hyvin kuin Androidin omalla selaimella, koska paikannus lagasi jotenkin oudosti.
Haastinvaara ei lopulta tarjonnut aivan toivotun kaltaisia maisemia, koska puut peittivät suuren osan näköalasta. Tämän vuoksi kiipesimmekin paluumatkalla vielä Polvivaaralle, josta avautuikin avarampi näkymä.
Autolle päästyämme kello oli jo sen verran paljon, että päätimme luopua tavoittelemasta muita kartasta bongaamiamme kohteita. Kävimme syömässä Juuan ABC:lla, ja suuntasimme sitten 508-tien kautta takaisin Kuopioon.
Matkalla koukkasimme silti Perävaaran suuntaan, koska se näytti kaukaa katsottuna houkuttelevalta. Ajaminen kuitenkin tyssäsi lumiesteeseen, mikä ei enää ollut yllätys. Jos lumi joskus sulaa, Perävaaralle täytyy yrittää uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti