sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Halleluja, mä kaupunkiin kuljen

Harras isäni tapaa joskus hyräillä hengellisiä lauluja. Muistelen, että yksi hänen suosikeistaan on venäläistä alkuperää oleva "Olen kuullut on kaupunki tuolla".

Pienenä poikana minulle jäi epäselväksi, mistä kaupungista laulu oikein kertoo. Vasta viime aikoina olen ymmärtänyt, että kyseessä selvästikin on Kuhmo.

Taivasten rannat mielessä välkkyen lähdimmekin lauantaiaamuna ajamaan kohti Kuhmoa, ja erityisesti Jonkerinsaloon. Menomatkalla poikkesimme hetkeksi Uuronrotkoon lämmittelemään lihaksia.


Uuronrotkon polulle pääsee helpoiten 75-tien varresta, ja kartasta arvioiden parhaat palat ovat tarjolla juuri rotkon luoteispäässä. Mekin lähestyimme rotkoa tästä suunnasta, koska kaakkoiskulmassa - Peurakankaalla - olemme käyneet joskus aiemmin.


Korkeuserojensa puolesta Uuronrotko vastaa Volokin polulta löytyvää Uuranrotkoa, mutta avoimemman maaston ansiosta nähtävää on enemmän. Itse olin havaitsevinani Uuronrotkossa häivähdyksen Korouomaa, pienemmässä mittakaavassa toki.

Uuronrotkon laavulla vietetyn kahvihetken jälkeen palasimme samaa reittiä takaisin autolle, ja jatkoimme sitten Lauvuskylän ohi Kuhmosta Lieksaan menevälle 524-tielle.

Googlen Street View näyttää, että 524-tie on Teljon ja Nurmijärven välillä sorapintainen, mutta tämä ei enää pidä paikkansa, koska tie asfaltoitiin muutama vuosi sitten. Jonkerinsalon Kangasvaaran pysäköintipaikalle joka tapauksessa pääsee autolla helposti.

Kangasvaaran P-paikan lähellä oleva laavu on pystytetty Kuhmolle epätyypilliseen lehtoon, mutta siitä eteenpäin kohti Hiidenporttia polku etenee mukavassa mänty- ja kuusimetsässä.

Jonkerinsalon Hiidenportti on hieno, vaikka se ei olekaan yhtä jylhä kuin Hiidenportin kansallispuistosta löytyvä kaimansa. Kangasvaaran suunnasta lähestyttäessä rotko syvenee vähitellen, ja parhaat palat tarjoillaan lähellä Hiidenportin laavua.


Odotusarvon mukaisesti laavulla oli hyvin rauhallista. Miellyttävän maaston ohella tämä on yksi Kuhmon seudun parhaimmista piirteistä.


Lähtiessämme laavulta paluumatkalle metsästä kuitenkin alkoi kuulua koiran haukuntaa. Tosin kun ääntä kuunteli tarkemmin, kyseessä ei sittenkään tainnut olla koira. Pikemminkin kuulosti siltä, että metsässä oksennettiin jotain suurta. Tuolla hetkellä kumpikaan meistä ei osoittanut halukkuutta selvittää asiaa, mikä näin jälkikäteen harmittaa hieman.

Jonkerinsalosta poistuttuamme ajelimme Nurmijärven ja Viekijärven kautta takaisin Nurmekseen, Bomballe. Illalla oli vielä aikaa maleksia hetki pitkin Pielisen rantaa.

Sunnuntaipäivälle olimme poimineet kotimatkan varrelle yhden kohteen, joka oli Rautavaaran Kipari.

Kiparinmäen rinteessä oli aikoinaan kelkkarata, jossa on järjestetty luonnonratakelkkailun maailmanmestaruuskilpailutkin. Sittemmin rata on purettu, mutta sen pohjaa kävellen voi nousta mäen päälle, josta avautuu näkötorniavusteinen näköala Keyritty-järven yli.

Kipari on vähän mainostettu, mutta varsin mainio paikka! Kuin bonuksena Kiparin kupeessa on myös messevä uimaranta, Hiekkahäikkä.

Mutta palatakseni vielä matkan varsinaiseen kohteeseen, Kuhmon seutua ei voi liikaa kehua. Mikäli joskus tarvitsemme uuden pääkaupungin, äänestän Kuhmoa.

3 kommenttia:

  1. Hiekkahäikkä on tuttu paikka, mutta hyvä tietää että Kiparillekin saa kiivetä. Olen luullut, että se on yksityisomistuksessa sen kelkkaradan vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä maan omistajasta, mutta tottapa mäelle saa kiivetä jo yksistään jokamiehenoikeuksien nojallakin. Kelkkaradasta ei enää ole jäljellä kuin muutama metallinpala mutkapaikoissa. Mäen päällä sen sijaan on paitsi näkötorni myös kota. Ja maisemat ovat kyllä hienot!

      Poista
    2. Kiitos, täytyy käväistä kun siellä suunnalla liikun.

      Poista