On mentävä

Viimeinen kesälomajakso painaa päälle kuin raivo härkä. Totta puhuen jatkuva lomailu väsyttää jo hiukan, mutta ehkä muutama paikka on hyvä vielä katsastaa ennen kuin lumi taas peittää maan.

Pohjois-Karjalaan emme silti päätyneet, vaan ajelimme Kajaanin kautta Paltamoon, josta löysimme infokartta.fi:n avustuksella Iso-Melasen ulkoilureitistön. Kyseessä ei ole Metsähallituksen ylläpitämä kohde, joten polkujen, reittimerkintöjen ja reittien varrella olevien rakenteiden tasosta ei ollut tietoa.

Lähdimme liikkeelle Iso-Melasen rannalla olevan leirikeskuksen pihasta kiertääksemme infokarttaan merkityn reitin. Sateiden jälkeen maasto oli aika märkää, ja varsinkin suo-osuuksilla sai kahlata tuon tuosta. Vaelluskengillä kyllä selvisi, mutta kumisaappaatkaan eivät olisi olleet liikaa. Reitin vieressä olevan Kivimäen kautta kulkeva polku oli saattanut olla kuivempi.

Polun varrelta löytyi hyväkuntoinen kota samoin kuin lintutorni, josta pystyi kiikaroimaan Matalansuolla olevia lintuja. Suo tosin vaikutti melko autiolta, mutta tornin läheltä lentoon rymistellyt metso piti mielenkiintoamme yllä.

Melasen jäätyä taakse jatkoimme matkaa kohti Puolangalla sijaitsevaa Saarijärveä. Kyseessä ei ole Suomen ainoa Saarijärvi, mutta ainakin paikka oli nimensä veroinen, koska pienehkö järvi oli onnistunut haalimaan itselleen monta pientä saarta. (Vain paria tuntia myöhemmin tosin jo ihmettelimme Saarivaara-nimisen paikan merkitystä.)

Järven ympäri kiertävä polku eteni enimmäkseen mukavaa hiekkakangasta pitkin. Kosteikoilla olevat pitkospuut olivat hauskasti sammaloituneet ja paikoin jopa veden alla, mutta tämä ei menoa haitannut, kun kengät olivat jo ennestään aika märät.

Saarijärvi lähilampineen lienee ensisijaisesti kalastajien suosima paikka, mutta soveltuu lukuisine nuotiopaikkoineen myös päiväretkikohteeksi. Alue on helposti tavoitettavissa 800-tieltä erkanevaa, hyväkuntoista soratietä pitkin.

Minä halusin tavata Annelin

Subaru on asunut meillä kolmisen viikkoa, ja olemme pärjänneet aika hyvin. Muiden kanssa on kuitenkin ollut harmia.

Tässä eräänä päivänä ajelin aamulla töihin ja pysäköin auton työpaikan P-taloon. Kun puolen päivän aikaan lähdin ruokatunnille, huomasin Subarun vasemmassa takaovessa jotain autoa. Siinä oli pieni, mutta terävä lommo. Hemmetti!

Oven pelti oli painunut sisään noin kolmen sentin matkalta, ja painauman pohjalla oli mustaa maalia. Valkoisen auton kyljessä oleva jälki oli niin selvä, ettei se todellakaan voinut olla siinä vielä aamulla.

Samalla huomasin, että Subarun viereen oli aamun jälkeen ilmestynyt musta VW Golf.

Asiaa tutkiessani havaitsin myös, että Golfin kuljettajan oven ulkoreunan maalipinta oli rikki, ja siinä näytti olevan valkoista maalia. Kyseisessä Golfissahan ei ole mitään kylkilistoja, vaan uloimpana on vain terävä peltikulma.

Asia vaikutti selvältä. Viereisen auton kuljettaja on autosta noustessaan tyrkännyt ovensa Subarun kylkeen, ja vieläpä melkoisella vauhdilla.

Selvitin Trafista ajoneuvon omistajan nimen; kutsuttakoon häntä vaikkapa Anneliksi. Puhelinnumeroa palvelu ei kertonut, mutta vakuutusyhtiö näytti olevan sama kuin omanikin.

Koska en sillä hetkellä voinut tavoittaa Annelia puhelimitse, soitin vakuutusyhtiöön ja kerroin tapahtuneesta. Sanoin, että voisi olla hyvä, jos Golfin omistaja tulisi saman tien paikalle, jotta asia saataisiin selvitettyä.

Vakuutusyhtiön virkailija yritti soittaa Annelille, mutta ei saanut häntä kiinni. Niinpä jätin Golfin tuulilasiin lapun, jossa sanoin arvelevani, että Subarun kyljessä oleva ruttu on peräisin Golfin ovesta, ja pyysin Annelia soittamaan antamaani numeroon.

Odotin koko iltapäivän, että puhelin soi, mutta se oli hiljaa. Viiden aikoihin lopulta kyllästyin ja menin autolle huomatakseni, että Golf oli poistunut paikalta.

Parin päivän päästä soitin uudestaan vakuutusyhtiöön tiedustellakseni, onko Annelia tavoitettu. Yrityksistä huolimatta näin ei ollut tapahtunut. Vein Annelin autoon uuden lapun.

Seuraavana aamuna puhelimeni soi. Se oli Anneli. Juttelimme kymmenisen minuuttia, jonka aikana kävi ilmi, ettei Anneli mielestään ollut aiheuttanut vahinkoa. Sen sijaan hän kertoi, että ennen häntä samalta paikalta oli lähtenyt toinen tumma auto. Sen kuljettajako lopulta olisikin syyllinen?

Aihetodisteiden pohjalta näytti edelleen siltä, että Subarun kyljessä oleva jälki saattaisi olla peräisin Annelin Golfista. Toisaalta Anneli vaikutti puhelimessa vilpittömältä, enkä itse pystynyt todistamaan väitettäni yhtään paremmin.

Tilanteen rekonstruointi olisi saattanut tuoda asiaan lisävaloa, mutta koska kärsitty vahinko oli aika pieni, en halunnut paisutella sitä liikaa. Tällä näkymin lommo ainakin pienenee sadalla eurolla. En haluaisi maksaa sitä itse, mutta vaihtoehdot taitavat olla vähissä.

Onneksi edessä sentään on kesäloma!

Minä lähden Pohjois-Karjalaan

vaihdan farkut verkkarihousuun

kotiseudulle Pohjois-Karjalaan

juon kaljaa auringon nousuun

Onko louhi kotona?

Louhi on vähän hassu sana, koska sitä käytetään niin monessa yhteydessä. Porttilouhi kuitenkin on Pohjois-Juuasta löytyvä kivinen rotko, louhikko. Kesää tuntuu vielä riittävän, joten lähdimme päiväretkelle Juukaan.

Autolla Porttilouhelle pääsee lähinnä kahta reittiä: 75-tieltä (Siilinjärvi-Nurmes) Palojärven suunnasta tai 6-tieltä (Juuka-Nurmes) Kiteenpuron kohdasta. Itse päädyimme lähestymään louhea 75-tien suunnasta ja poistumaan 6-tien kautta.

Matkalla on aika monta risteystä, joten etukäteen tulostettu kartta ja asialleen omistautunut kartanlukija ovat eduksi. Soratien kunto ei 75-tien puolella ole aivan maailmanluokkaa, joten henkilöautolla louhen tavoittaa helpommin 6-tieltä käsin.

Pysäköimme auton ilmakuvien pohjalta valittuun paikkaan, koska sen läheltä näytti lähtevän Porttilouhelle menevä polku. Polkua emme kuitenkaan löytäneet, joten lompsimme louhelle maastossa hyvin erottuvaa hakkuureittiä pitkin. Olisikohan Tervavaarantien päästä päässyt kohteeseen vielä kätevämmin?

Polkua etsiessämme kuljimme hetken metsässä siksakkia, minkä jälkeen odotusarvot Porttilouhea kohtaan eivät olleet korkealla. Perille päästyämme paikka kuitenkin yllätti positiivisesti.

Ei rotko toki Kevon kanjonin veroinen ollut, mutta paikallisesti ihan merkittävä nähtävyys kuitenkin. Ja mikä parasta, rotkossa ei tullut vastaan yhtään F-18-hävittäjää! Onko kukaan koskaan ollut Kevolla ilman, että rinkasta on täytynyt kolmen sekunnin varoitusajalla löytää korvatulpat?

Rotkon reunamat vaikuttivat hiukan petollisilta. Kallioisilta rinteiltä ei yleensä putoa, koska selvästi erottuvia jyrkänteitä ymmärtää varoa. Porttilouhella reunat kuitenkin olivat sammaleiden ja muun kasvillisuuden peitossa, joten lähelle reunaa mennessään piti olla tavallista tarkempi.

Porttilouhen kautta kulkee UKK-reittikin, joka kuitenkin on patikoijien vähäisen määrän vuoksi vaipumassa unholaan. Etelästä tuleva polku sentään näytti erottuvan maastosta, mutta pohjoiseen Saarilammelle jatkuva osuus ei enää ollut parhaimmillaan.

Louhelta jatkoimme Juukaan, ja sieltä Kaavin kautta kotiin. Matkalla ihmettelimme pellolla olevia kurkia, joita itse ensin luulin... hirvenvasoiksi. Huh!

Subarussahan on kamerajärjestelmä, joka monin tavoin havainnoi ympäristöä. Eikö se voisi auttaa eläinten tunnistamisessa silloin, kun kuljettaja ei siihen itse pysty?

"Sir, törmäsitte juuri metsäpeuraan. Mikä oma vointinne on?"
"Sir, kolina taka-akselin luona johtuu alle jääneestä rusakosta. Ehdotan, että vähennätte hetkeksi nopeutta."
"Sir, tuulilasin oikeassa reunassa oleva tahra ei irtoa pyyhkimiä käyttämällä, koska kyseessä on koppelo."
"Sir, osuitte karhuun. Haluatteko, että lukitsen ovet ja kytken peruutusvaiheen puolestanne?"