Kapustarinnan kaveri

Juuvanrovan jäätyä taakse matkamme jatkui kohti Raattamaa ja Yli-Kyröä. Takavuosina on joskus majailtu Hotelli Vuontispirtissä, joka näkyy nyt vuoden alussa saaneen uuden omistajan.

Tällä kertaa kuitenkin kaavailimme tukikohdaksemme Kyrön Lomaa. Majoitus- ja ravintolapalveluita tarjoava lomakylä soveltuisi tukikohdaksi etenkin Nammalakurun suuntaan lähteville retkille.

Ajomatkan varrella poikkesimme myös katsomassa, miltä Pallaksella nykyään näyttää. Luontokeskustahan siellä ei enää ole, mutta väkeä tuntui silti riittävän. Joskus muinoin hotellin takapihalta oli mahdollista vuokrata tolppapaikka asuntovaunulle, mutta enää sellaista palvelua ei taida olla.

Karavaanareita palvelee nykyään lähinnä puolen kilometrin päässä hotellista oleva iso pysäköintialue, jossa nytkin oli kymmenkunta autoa parkissa. Olisi se kelvannut meillekin, mutta itse ajattelen niin, että jos on tarkoitus yöpyä puskassa, sitten etsitään joku syrjäisempi paikka.

Alkuperäinen tarkoituksemme oli Raattaman sijaan ajella jonnekin Puljutunturin suuntaan, mutta Väyläviraston karttapalvelun mukaan sinne vievä 956-tie näytti yhä olevan varsin heikossa kunnossa. Retkeilymielessä Puljun ympäristö olisi ehkä tarjonnut enemmän uutta, mutta vanhat tutut Pallastunturin kerotkin kelpaavat, etenkin aurinkoisella säällä.

Kyrön Lomasta löytyi mukava paikka autolle melko läheltä pää- ja huoltorakennusta. Sähkö täytyi vetää vähän etäämpänä olevasta tolpasta, mutta tarvittaessa virtaa olisikin sitten riittänyt vaikka pidempään oleskeluun talvella.

Yön nukuttuamme päätimme lähteä kipuamaan kohti Montellin majaa. Valinta vaikutti aluksi kovin arkiselta, mutta viimeistään puolessa välissä rinnettä tunne haihtui mielestä.

Saadaksemme retkeemme hieman uusia nyansseja käännyimme Montellilta Hetan suuntaan, ja kiipesimme Vuontiskerolle.

Vaikka Pallaksen sääennuste ei ollut mitenkään poikkeuksellinen, keroilla tuuli navakasti, etenkin puuskissa. Mietin hetken, uskallanko lainkaan laittaa kopteria ilmaan, mutta lopulta kuitenkin tein niin. Koko ajan silti jännitti, viekö tuuli Mallan mennessään. Täältä se päätyisi kauas.

Maisemat tarkastettuamme laskeuduimme Vuontiskeron ja Keräskeron väliseen kuruun, jossa oli miltei tyyntä.

Keräsjärvelle tähyillessäni mieleeni nousi vanhoja muistoja siitä, kun joskus takavuosina könysin samaista kurua ylöspäin. Montellilta kohti Pallasta jatkunut hiihtoretkeni ei ollut kohtuuttoman pitkä, mutta tavallisten latusuksien kanssa homma oli paikoin vähän nyhräämistä.

Kurussa kohtasin pitkästä aikaa muitakin lintuja kun pieniä kirvisiä. Taisin jopa saada uuden ystävän kapustarinnasta, joka poikkeavan rohkeasti lähestyi minua metri metriltä, kun vain itse maltoin pysyä paikallani. Se auttoi, koska mukanani oli nyt vain 200-millinen objektiivi.

Nammalakurussa emme tällä kertaa poikenneet, mutta silmiinpistävää silti oli, että muitakaan vaeltajia ei useamman tunnin aikana näkynyt. Kuvittelin, että keskellä kesää auringon helliessä keroilla liikkuisi katkeamaton jono ihmisiä.

Kevättalvella Kyrön Lomaan voisi olla kiva parkata pidemmäksikin aikaa. Mutta oliko se niin, että meidän X-sukupolven edustajien ei juuri kannata eläkeikää odotella?

Pallakset

Kylttiepäselvyyksistä huolimatta asiat olivat Juuvanrovalla sittenkin hyvin. Ja kun Pallakset näkyvät, mikä edes voisi olla pielessä?

Linkki videoon

Pääsy kielletty?

Iso-Syötteellä alkaneet sateet pitivät sitkeästi pintansa. Oletimme niiden loppuvan jo ennen Ranuaa, mutta lopulta sadetta riitti Kittilään asti. Eipä tuo autossa istuessa muuten haittaa, mutta jos mieli vetää ulos, poutasäällä on mukavampaa.

Levi ei varsinaisesti lukeudu Lapin ykköskohteisiimme, mutta kun Levilehdon caravan-alueella oli tilaa, päätimme pelata varman päälle ja jäädä sinne seuraavaksi yöksi. Muuten homma saattaisi mennä täydellisen puskan etsimiseksi, ja sellaisesta meillä on huonoja kokemuksia.

Levilehdon pääosin hiekkakentällä sijaitseva caravan-alue on yksinkertainen mutta toimiva, ja huoltorakennus saunoineen uudenaikainen. Levin muutkin palvelut ovat kävelymatkan päässä, joten yöpymismielessä asiat ovat kohdallaan. Luulenpa, että Levilehtoon päädytään joskus toistekin.

Sadepäivän liikkumattomuus purkautui illalla turhanjuoksemisena pitkin Sirkan kylän katuja. Maastolenkkarit eivät ole tällaisessa ympäristössä parhaimmillaan, mutta muutenhan se on jokseenkin sama, kertyvätkö kilometrit metsässä, soralla vai asfaltilla.

Seuraavana päivänä aurinko lopulta kuivatti viimeisetkin sateet, ja tarjolla oli mukavaa poutasäätä. Hetken päivän ohjelmaa mietittyämme päätimme ottaa työn alle Juuvanrovan reitin, josta jouduimme syksyllä 2022 kertaalleen luopumaan. Niinpä jatkoimme Leviltä kohti Muoniota ja ajoimme Reiskan parkkiin Luusunseläntien varteen, josta lähdimme lompsimaan alamäkeen kohti Tammikämppää.

Vaikka kyse on Oloksen lähireiteistä, en muista koskaan käyneeni Tammikämpällä. Kämppähän oli varsin viehättävä, joskin hieman hyttysherkällä paikalla joen varressa.

Varsin pienin viivein loikimmekin eteenpäin kohti Juuvanrovan pohjoisrinnettä, jota pitkin pohjakarttaan merkitty, Kuusikonmaan ja Pahtavaaran kautta kohti Äkäsmyllyä etenevä kesäreitti etenee.

Tai ainakin joskus eteni. Lyhyen suo-osuuden alussa oli jälleen samankaltainen kyltti, jollaiseen törmäsimme myös Tulisuo-Varpusuon reitillä. 

"Reitti suljettu". Tämä selvä: pitkospuut huonossa kunnossa ja niin edelleen, reittiä ei enää ylläpidetä. No problem.

Mutta "Älä kulje tästä - Gå inte här - No entry"? Siis onko jotain muitakin syitä, joiden vuoksi tästä ei saisi kulkea? Toisin kuin Tulisuo-Varpusuolla, Ylläksen suuntaan menevä polkuhan etenee suurimmaksi osaksi kuivalla maalla, joten vastoinkäymisten voisi olettaa olevan vähäisiä. Ja mistä tästä noin tarkalleen ottaen on kyse?

Metsähallituksen kylttiosastolla pitäisi ehkä käydä kehityskeskusteluita. Siellä, missä kylttejä ehdottomasti pitäisi olla, niitä ei ole. Ja toisaalta siellä, jonne kylttejä on pystytetty, ne ovat epäselviä.

Jos reitin sulkemiselle - tai jopa kulkurajoituksille - on joku syy, eikö sitä voisi tässä kertoa? Nähtävästi kyltin viesti koskee koko reittiä Tammikämpältä Äkäsmyllylle, mutta ihan varma ei siitäkään voi olla.

Pian suon jälkeen polku joka tapauksessa sukeltaa ensin kauniiseen mäntymetsään ja alkaa sitten loivasti nousta kohti Juuvanrovan paikoin kallioista lakea.

Juuvanrovassa on paljon samaa kuin sen itäpuolella kohoavassa Särkitunturissa. Itse oikeastaan tykkään rovasta enemmän, koska polku on hieman pienempää, eikä paikka liene ihan yhtä suosittu.

Lisäksi Juuvanrovalla on autiotupa, joka vieläpä sijaitsee hienolla paikalla pienen lammen rannassa. Lammen vesi lienee melko seisovaa eikä siten juomakelpoista, mutta kaunista katsella ainakin.

Hassuna yksityiskohtana mainittakoon, että paikan nimeen tuntuu liittyneen pientä epäselvyyttä. Kartassa lukee Juuvanrova, tuvan kyltissä Juuvarova, ja hätäkyltissä puhutaan Juuanrovasta. Hienoja nimiä kaikki, mutta Pohjois-Karjalassa pitkään asuneena haluaisin nostaa esille myös Juukarova-vaihtoehdon. Onkohan sitä harkittu?

Retkemme jäi siinä mielessä hieman vajaaksi, että käännyttyämme tuvalta paluumatkalle emme saavuttaneet Juuvanrovan eteläistä lakipistettä, jonne olisi ollut vielä pari kilometriä. Pohjoinen laki on muutaman kymmenen metriä matalampi, mutta maisemien puolesta ihan kelpo paikka silti, ja sovelias kahvitteluun, jos tuvalla sattuisi olemaan ruuhkaa. Itse kohtasimme matkalla vain yhden polkujuoksijan.

Juuvanrovan retki muistuttaa minua siitä, että rovan kautta menee talvella myös latu, joka on yhä kokematta. Latu näyttää kartalla vähän työläältä, joten sille pitäisi kai hakeutua nyt, kun jalka vielä nousee, edes jotenkin.