Kapustarinnan kaveri

Juuvanrovan jäätyä taakse matkamme jatkui kohti Raattamaa ja Yli-Kyröä. Takavuosina on joskus majailtu Hotelli Vuontispirtissä, joka näkyy nyt vuoden alussa saaneen uuden omistajan.

Tällä kertaa kuitenkin kaavailimme tukikohdaksemme Kyrön Lomaa. Majoitus- ja ravintolapalveluita tarjoava lomakylä soveltuisi tukikohdaksi etenkin Nammalakurun suuntaan lähteville retkille.

Ajomatkan varrella poikkesimme myös katsomassa, miltä Pallaksella nykyään näyttää. Luontokeskustahan siellä ei enää ole, mutta väkeä tuntui silti riittävän. Joskus muinoin hotellin takapihalta oli mahdollista vuokrata tolppapaikka asuntovaunulle, mutta enää sellaista palvelua ei taida olla.

Karavaanareita palvelee nykyään lähinnä puolen kilometrin päässä hotellista oleva iso pysäköintialue, jossa nytkin oli kymmenkunta autoa parkissa. Olisi se kelvannut meillekin, mutta itse ajattelen niin, että jos on tarkoitus yöpyä puskassa, sitten etsitään joku syrjäisempi paikka.

Alkuperäinen tarkoituksemme oli Raattaman sijaan ajella jonnekin Puljutunturin suuntaan, mutta Väyläviraston karttapalvelun mukaan sinne vievä 956-tie näytti yhä olevan varsin heikossa kunnossa. Retkeilymielessä Puljun ympäristö olisi ehkä tarjonnut enemmän uutta, mutta vanhat tutut Pallastunturin kerotkin kelpaavat, etenkin aurinkoisella säällä.

Kyrön Lomasta löytyi mukava paikka autolle melko läheltä pää- ja huoltorakennusta. Sähkö täytyi vetää vähän etäämpänä olevasta tolpasta, mutta tarvittaessa virtaa olisikin sitten riittänyt vaikka pidempään oleskeluun talvella.

Yön nukuttuamme päätimme lähteä kipuamaan kohti Montellin majaa. Valinta vaikutti aluksi kovin arkiselta, mutta viimeistään puolessa välissä rinnettä tunne haihtui mielestä.

Saadaksemme retkeemme hieman uusia nyansseja käännyimme Montellilta Hetan suuntaan, ja kiipesimme Vuontiskerolle.

Vaikka Pallaksen sääennuste ei ollut mitenkään poikkeuksellinen, keroilla tuuli navakasti, etenkin puuskissa. Mietin hetken, uskallanko lainkaan laittaa kopteria ilmaan, mutta lopulta kuitenkin tein niin. Koko ajan silti jännitti, viekö tuuli Mallan mennessään. Täältä se päätyisi kauas.

Maisemat tarkastettuamme laskeuduimme Vuontiskeron ja Keräskeron väliseen kuruun, jossa oli miltei tyyntä.

Keräsjärvelle tähyillessäni mieleeni nousi vanhoja muistoja siitä, kun joskus takavuosina könysin samaista kurua ylöspäin. Montellilta kohti Pallasta jatkunut hiihtoretkeni ei ollut kohtuuttoman pitkä, mutta tavallisten latusuksien kanssa homma oli paikoin vähän nyhräämistä.

Kurussa kohtasin pitkästä aikaa muitakin lintuja kun pieniä kirvisiä. Taisin jopa saada uuden ystävän kapustarinnasta, joka poikkeavan rohkeasti lähestyi minua metri metriltä, kun vain itse maltoin pysyä paikallani. Se auttoi, koska mukanani oli nyt vain 200-millinen objektiivi.

Nammalakurussa emme tällä kertaa poikenneet, mutta silmiinpistävää silti oli, että muitakaan vaeltajia ei useamman tunnin aikana näkynyt. Kuvittelin, että keskellä kesää auringon helliessä keroilla liikkuisi katkeamaton jono ihmisiä.

Kevättalvella Kyrön Lomaan voisi olla kiva parkata pidemmäksikin aikaa. Mutta oliko se niin, että meidän X-sukupolven edustajien ei juuri kannata eläkeikää odotella?