Ullallaa

Hietajärveltä ajelimme Hettaan, jossa kaupassa käytyämme hakeuduimme Hetan Kodalle yöksi. Paikka ei ole ihan vieras, mutta yöpymistarkoituksessa emme ole aiemmin kodalla käyneet.

Hetan Kota tarjoaa niin mökki- kuin huonemajoitustakin. Meitä kuitenkin kiinnosti enemmän kodan caravan-puoli, joka ei brassaile autopaikkojen lukumäärällä - saimme viimeisen vapaan olevan paikan - mutta on muuten viihtyisä vaihtoehto omatoimimatkailijalle. Rantapaikat lienevät suosituimpia, mutta metsäinen soppemmekin oli ihan kiva.

Hetan kodalta on myös kätevää hilppasta reilun kilometrin päässä oleville Ullatievoille. Tievojen maasto on kaunista, mutta olennaisempaa on se, että niillä on tiettävästi nähty maahisia ja maanhaltioita. Tätä en epäile hetkeäkään, mutta voisiko tievoilla kohdata myös sellaisia hiisiä, joita ei Itä-Suomessa tapaa?

Poimimme kartalta retkikohteeksemme Ullajärven eteläpuolelta löytyvän laavun. Hiihtoreitin varrella oleva puolikota lienee suositumpi talvella kuin kesällä, mutta näyttipä tuonne jonkinlainen polkukin menevän.

Kartasta katsoen vaikutti siltä, että Ullajärven laavulle kannattaisi kulkea järven itäpuolta. Reitti etenisi Ala-Ullajoen kautta, jonka yli todennäköisesti pääsisi jonkinlaista siltaa pitkin. Satelliittikuvissa sellaisen voi ainakin kuvitella näkevänsä, mutta ihan päivänselvä asia ei ollut.

Lähdimme joka tapauksessa liikkeelle Hetan Kodalta kävelläksemme ensin Mustavaarantietä Ullatievojen alkupäähän. Mustavaarantien alussa on portti, mutta auton voi tarvittaessa jättää ennen porttia olevalle pienelle P-paikalle. Jos mielii Pyhäkeron suuntaan, matkaa voi myös helpottaa maksullisella avaimella, jolla portin saa auki.

Tievoille nouseva mönkkäriura on joutuisaa kävellä. Uria ja pienempiä polkuja on oikeastaan aika paljon, mutta Retkikartta auttaa löytämään sopivimman. 

Voisi ajatella, että harjulla ei ole mahdollista eksyä, mutta itse kävelimme silti pari kertaa harhaan, kun emme lukeneet karttaa riittävän usein.

Pari-kolme kilometriä tievoja käveltyämme laskeuduimme harjulta ja suuntasimme kohti Ullajärven rantaa. Ala-Ullajoen lähestyessä maastoi muuttui sotkuisemmaksi, ja hyttysten määrä lisääntyi merkittävästi, koska alempana ei juurikaan käynyt tuuli.

Hyvä uutinen oli se, että Ala-Ullajoen yli todella meni silta.

Ikävämpää sen sijaan oli, että joen molemmin puolin ehkä noin 50 metrin matkalla oli tympeää mangrovepajukkoa ja huonokuntoisia pitkospuita, joilla onneksemme pysyimme, vaikka joen uoma tuntui magneetin lailla vetävän puoleensa.

Ullajärven laavulla on kai joskus käyty hiihtäen, mutta kovin kirkkaana mielessä paikka ei silti ollut. Avoin laavu on ihan viihtyisä, vaikka siltä avautuva vaatimaton suonäkymä ei edusta maisemien aatelia.

Liiterin seinään pultattu väline lienee tarkoitettu puiden pilkkomiseen. Tottumattomalle laite näytti vähän kummalliselta, mutta ainakaan sitä ei ole helppo pölliä, kuten irtokirveille joskus käy.

Koska Ullajärven itäpuolen reittiin oli liittynyt haasteita, päätimme paluumatkalla kulkea järven länsipuolta. Aluksi vieroksuimme sitä siksi, että talvireittiä seuraten Ylä-Ullajoen ylitys saattaisi olla hankala, vaikka pieni silta kai siinäkin on.

Lopulta ongelma ratkesi sillä, että kiersimme ongelmakohdan tietä pitkin. Se tiesi parin kilometrin ylimääräistä lenkkiä, mutta eipä kävelyltä voi näissä hommissa muutenkaan välttyä. 

Tunsimme silti pientä helpotusta havaitessamme Ounasvaaranpolun varressa bussipysäkin kyltin (pikavuoro jopa). 

Lisäkyltti kuitenkin paljasti, että jos bussia jää odottamaan, saattaa pettyä. Jatkoimme eteenpäin.

Jälkikäteen voi todeta, että pisto Ullajärven laavulle oli vähän turha. Harjulla oli poikkeuksellisen hienoa, joten olisi mieluummin kannattanut kulkea Ullatievat päästä päähän. Hiisiä tai menninkäisiä emme silti kohdanneet, mutta monenlaiset linnut viihdyttivät meitä läsnäolollaan. 

Yksi vaihtoehto olisi myös ollut hilpata Pyhäkeron tuvalle. On kuitenkin hyvä huomioida, että Onnasjärvien ja Onnasjoen liepeillä ei saa sulan maan aikaan liikkua. Rajoitusalue tuskin erottuu maastossa, joten se täytyy vain sielunsa silmin aistia, tai muuten tulee sakkoa, tietysti.