Juhannuksen aikoihin Tiaissärkällä - tai mikä ikinä sen harjun nimi olikaan - hyttyset kiusasivat hieman, mutta... no, syksyn tullen niitä jo oudolla tavalla ikävöi.
tiistai 13. syyskuuta 2022
lauantai 10. syyskuuta 2022
Lyhyestä virsi kaunis?
Taakse jäävän kesän yksityiskohdat alkavat näin syyskuussa häipyä mielestä, mutta sen muistan, että kesä ei saapunut mitenkään ryminällä. Juhannuksen lähestyessä aurinko kuitenkin lämmitti, ja vaikka olimme juuri palanneet Sallan reissultamme, mieli veti taas jonnekin.
Karttaa silmäillessäni kiinnitin tuolloin huomiota Polvijärven pohjoispuolella olevaan harjumuodostelmaan, jolla ei näyttänyt olevan mitään nimeä. Se tuntui oudolta, koska hiukan etelämpänä - Tiaiskankaalla - menee Tiaissärkän polku, joka puolestaan ei ole särkkää nähnytkään.
Päiväkohteeksi harju oli aavistuksen kaukana, mutta lähdimme silti ajamaan kohti Polvijärveä tavoitellaksemme muodostelmaa sen eteläpäästä, metsästysmajan liepeiltä.
Aluksi vaikutti siltä, että kartalla hyvältä näyttänyt reitti päätyy pettymysten osastolle. Särkän päällä ei nimittäin mennyt minkäänlaista polkua; tarjolla oli vain aavistuksen ryteikköistä männykköä.
Emme silti olleet valmiita myöntämään tappiotamme. Täytyyhän hyvät karttapisteet saaneella harjulla jotain hienoa olla!
Laskeuduttuamme alas harjulta päädyimme kulkemaan sen vieressä menevää tietä. Noin kilometrin jälkeen saavutimme paikan, jossa maasto muuttui kertarysäyksellä paremmaksi. Samoilta kulmilta löytyi myös aiemmin kadoksissa ollut polku, joka nyt mutkitteli upean metsän keskellä!
Rytöinen osuus oli kuitenkin sen verran pitkä, että särkän hienompi puoli jäi lyhyeksi, vain reilun kilometrin mittaiseksi. Harju kyllä jatkui senkin jälkeen, mutta matkanteko siirtyi jälleen tielle.
Harjua vierusti muutama kaunis lampi, jotka houkuttelivat uimaan, helle kun oli.
Itse en kuitenkaan kuivaihoisena ole kovin innokas uimari, eikä kynnys hypätä lampeen tälläkään kertaa ylittynyt. Olisi ehkä pitänyt, koska tätä kirjoitettaessa talviturkki on edelleen heittämättä.
Särkkä synnytti hieman ristiriitaisia tunteita. Harjulla ja etenkin sen laella olevassa metsässä on valtavan hienoa, mutta hieno osuus on niin lyhyt, ettei kauneutta oikein riitä edes päiväretken tarpeiksi.
Jälkikäteen tosin huomasin, että Rauanjoen yli menee metsästysmajan luona silta, jota pitkin matkaa voisi jatkaa Tiaiskankaan suuntaan. Siellä oli ainakin ennen myös laavu, mikäli sellaista tarvitsee.
Ehkä polulla kohtaamamme pyöräilijät olivat menneet juuri tuota reittiä. Jos liikkuu fillarilla, helposti pyöräiltävää maastoa näyttäisikin riittävän kilometrikaupalla, kenties Kinahmoon asti.
lauantai 3. syyskuuta 2022
Paradigm shift
Retkeilyautotilauksemme matelee edelleen. Alunperin keväällä saapuvaksi odotetun auton toimitus siirtyi aluksi heinäkuuhun, sitten syyskuuhun, ja tällä haavaa viimeisin arvaus toimitusajankohdaksi on marraskuun loppupuoli.
Odottamiseen on jo turtunut, enkä totta puhuen usko, että marraskuun toimituskaan toteutuu. Maailmalta kantautuneiden tietojen mukaan matkailuautokauppoja on jouduttu perumaankin Ducato-alustojen heikon saatavuuden vuoksi. Odottaako meidän Adriaamme sama kohtalo?
Matkailuautoilun osalta vuosi 2022 menetettiin jo aikoja sitten, mutta pitäisikö katse siirtää tuleviin kesiin? Vai olisiko parempi dumpata koko hanke, lopullisesti?
Jonkinlainen ajattelutavan muutos tapahtui elokuussa, kun lompsin paikalliseen Subaru-liikkeeseen ja tein kaupat uudesta Outbackista. Liikkeen pihaan oli juuri tullut neljä autoa, joten toimitusaikaan liittyvät riskit ainakin olisivat minimaaliset.
Valitsin autoista valkoisen, kuten ennenkin.
Jos jotain, Subaru-kauppa kuvastaa epäuskoani Adrian toimitusta kohtaan. Olen muutenkin miettinyt retkeilyautoasiaa ihan liikaa, joten lienee parempi laittaa ajattelumyssy hyllylle siihen asti, kunnes auto viimein saapuu (jos saapuu).
Uusi Outback on 2,5-litraisella bokserikoneella varustettu Adventure-malli, karvalakkiversio siis. Vanhalla Subarullakin olisi vielä päässyt - auto oli edelleen hyvässä kunnossa - mutta sillä kuitenkin kurvailtiin yli neljä vuotta ja lähemmäs 100000 kilometriä. Jossain vaiheessa tuon ikäiseeen autoon täytyy alkaa vaihtaa ensimmäisiä kuluvia osia, enkä varsinaisesti halunnut, että se hetki koittaa jossain metsäautotien päässä.
Kun Outback viime vuonna (2021) uudistui, muutos oli Subaru-asteikolla melko iso. Auton alusta on täysin uusi, eikä sisäpuolellakaan ole paljon yhteistä aiempaan 2018-malliin. Ratti tuhansine painikkeineen sentään on ennallaan, mutta muilta osin kojelauta on uudenlainen, ja sitä hallitsee nyt suurehko kosketusnäyttö.
Osaan niistä toiminnoista, joita aiemmin ohjattiin mekaanisia painikkeita käyttäen, pääsee käsiksi vain kosketusnäytön kautta. Sellaisia ovat esimerkiksi ilmastoinnin ja istuinlämmittimien säätimet, pois lukien sisäilman lämpötilan säätö. En tällä hetkellä näe asiassa ongelmaa, mutta lopullisesti asia selviää vasta talvella.
Perinteisellä analogitekniikalla toteutettu mittaristo on aavistuksen freesimmän näköinen, vaikka ei informaatiomielessä juurikaan eroa entisestä. Yksi uusista toiminnoista on liikennemerkkien tunnistus, jonka myötä kulloisenkin nopeusrajoituksen näkee mittaristosta. Lisäksi vakionopeussäätimeen ja kaistavahtiin liittyvät merkkivalot heijastetaan nyt tuulilasiin.
Viimeisin 2022-vuosimalli toi mukanaan lähinnä uuden kuljettajan istuimen. Säädettävällä reisituella varustettu jakkara on hyvä, samantapainen kuin Audin urheiluistuin (alla olevassa kuvassa Limited-mallin nahkapenkki).
Uusi alusta on aiempaa vääntöjäykempi, minkä huomaa ajossa selvästi. Autosta ei ainakaan uutena kuulu minkäänlaisia nitinöitä, ja maavarakin on hiukan kasvanut: reilut 21 senttiä on henkilöautolle hyvä lukema, ja riittää useimmille metsäautoteille.
Uuden Outbackin bokserikoneessa on muutama hevosvoima vähemmän kuin edellisessä mallissa, mutta vääntöä on tullut lisää. Arvelen, että uudella mallilla ehtii kohteeseen ihan yhtä hyvin kuin edelliselläkin.
Mutta ei niin hyvää etteikö jotain huonoakin. Vanhassa Outbackissa oli pari mainiota kamerainnovaatiota, joihin ehdin vuosien myötä rakastua. Autossa nimittäin oli peruutuskameran lisäksi myös etukamera...






