Herra J nokes minun nuaman

Minä en yleensä tykkää kulkea samoja polkuja moneen kertaan. Kun retkeilee omilla lähiseuduilla, siltä kuitenkin on vaikea välttyä.

Onneksi vuodenajat tuovat vaihtelua maisemiin, ja tällä kertaa päätimmekin kierrättää vanhoja kohteita. Tai oikeastaan tämä tapahtui jo kesän alussa, mutta asialla lienee merkitystä vain siltä osin, että lopussa mainittu karjamajakahvila sulkee kohta ovensa lähestyvän talven (!) ajaksi.

Alkajaisiksi ajelimme Varpaisjärvelle poiketaksemme Hirvisuon kupeessa olevalla Hirvipolulla, jonka edellisen kerran kiersimme kolme vuotta sitten syksyllä.

Marraskuinen metsä näytti viime kerralla aika kuolleelta, mutta nyt varsinkin Tähysjoen varressa oli hyvin rehevää. Jopa siinä määrin rehevää, että suistosta poistuttuamme saimme ravistelella lahkeistamme punkkeja. Se on aina vähän ikävää, koska heti kun vaatteistaan löytää yhdenkin punkin, tuntuu siltä, että kohta niitä on silmät ja korvat täynnä.

Kuivalla metsäkankaalla etenevää polkua oli kuitenkin mukava tallustaa...

... kohti Hirvisuon laidassa olevaa laavua (joka tosin enemmän näyttää puolikodalta).

Hirvisuo lienee parin neliökilometrin kokoinen, ja siellä voisi kuvitella näkevänsä muitakin eläimiä kuin lokkeja, mutta sinnikkäästä tähystämisestä huolimatta meitä ei onnistanut.

Suon laidasta polku jatkui kohti Oskarin kotaa, jonka suojaa emme nyt tarvinneet, koska päivä oli kuuma. Kota kuitenkin on kodikas ja hyvin varusteltu.

Hirvipolun kierrettyämme ajoimme Lapinlahden kautta Onkiveden toisella puolella kohoavalle Väisälänmäelle. Sielläkään ei ole käyty muutamaan vuoteen, joten paikka oli jo ehtinyt haihtua lähimuistista.

Väisälänmäki on oikeastaan aika messevä kohde. Mäelle kaartavan luontopolun varrella on monenlaista kaunista nähtävää, eikä siten liene sattumaa, että se on inspiroinut entisaikojen taitelijoitakin.

"Ei se ollu niin heleppoo olla taiteilijan mallina. Herra Järnefelt nokes minun nuaman, jotta näyttäisin oikeelta kaskenpolttajalta. Eipä kumma, että näytän tässä aika surkeelta."

Mäen laella olevasta näkötornista näkee likipitäen niin kauas kuin kattamattomasta tornista voi kohtuudella olettaa näkevänsä. Näkymä on myös verrattain laadukas, kysehän kuitenkin on kansallismaisemasta.

Luontopolkuun sisältyvänä bonuksena on vielä paikallisen 4H-yhdistyksen ylläpitämä kahvila (Karjamaja), jossa voi toipua reilun parin kilometrin mittaisen polun aiheuttamasta rasituksesta. Elokuun loppupuolella kahvila tosin on avoinna vain sunnuntaisin, ja jää sen jälkeen talvitauolle.

Kun Kauko putos puusta

Lomareissumme viimeiseksi yöksi päädyimme Ranuan Simojärvelle, jossa pikaisesti poikkesimme myös viime kesänä.

Tällä kertaa ensisijainen tarkoituksemme ei ollut kiertää Simojärven tai Korouoman polkuja, vaan ainoastaan löytää hyvä yöpaikka. Useita päiviä kestäneet 30 asteen helteet eivät suosineet sisämajoittumista, joten päätimme tarkistaa, pääsisikö autolla Yli-Soppananjärven länsirannalla olevan mainion leiriytymispaikan läheisyyteen.

No lähelle kyllä pääsi, mutta ei aivan viereen. Yli-Soppananjärvellä on kuulemma joskus ollut leirintäaluekin, mutta sinne mennyttä siltaa ei enää ole, joten auto olisi pitänyt jättää 300 - 400 metrin päähän.

Muutaman sadan metrin kävely ei varsinaisesti ollut ongelma, mutta nyt haettiin vain helppoa ja nopeaa tapaa leiriytyä. Jos tavarat täytyy pakata rinkkaan, voi yhtä hyvin lompsia vaikka viiden kilometrin päähän.

Kohtaamiemme logististen ongelmien vuoksi päätimme vielä tarkastaa, miltä Korvajokisuun leiripaikalla näyttäisi. Edellisellä kerralla joku oli pystyttänyt sinne telttasaunankin, mutta nyt ranta oli autio ja tyhjä.

Korvajokisuu ei ole paikkana aivan Ylä-Soppananjärven veroinen, mutta hyvä silti. Pystytimme telttamme lähelle grillikatosta, joka hämmentävän paljon muistutti Ylä-Soppananjärven vastaavaa rakennelmaa. Onkohan täälläkin joskus ollut leirintäalue?

Leiriydyttyämme lähdin pienelle juoksulenkille. Kuivalla hiekkakankaalla oli mukava mennä, eikä kuuma ilmakaan haitannut yhtään, ainakaan pienen tuulenvireen vallitessa. Oikeastaan juoksisin aina mieluiten helteessä, jos se olisi mahdollista.

Lenkin jälkeen Korvajokisuussa odotti hiekkaranta, josta oli hyvä ryömiä järveen. Uimista ajatellen se tosin oli aika matala, mutta lapsille varmaan mieluinen.

Illalla päätin ulkoiluttaa Kaukoakin, mikä johti murheisiin. Spark-kopterissa törmäystunnistin on vain keulassa, joten sitä pitäisi pääsääntöisesti lentää vain eteenpäin, ellei ole 100% varma siitä, ettei sivulla tai takana ole esteitä.

Minä en tehnyt niin, ja kuvatessani leirialuetta rannan myötäisesti kuului yhtäkkiä sirkkelimäinen ääni. Olin ohjannut Kaukon korkean männyn latvaan, josta se putosi 20 - 30 metrin matkan alas varvikkoon.

Onneksi näin putoamispaikan hyvin, joten löysin Kaukon nopeasti. Se surisi keskellä suopursuja, jotka epäilemättä vaimensivat putoamista, mutta... no, aika korkealtahan se putosi.

Kannoin Kaukon varovasti leiripaikalle selvittääkseni, oliko se loukkaantunut. Ensisilmäyksellä kaikki raajat olivat ehjät, mutta yhden propellin lapa oli hiukan vääntynyt.

Oikaisin lavan ja käynnistin Kaukon uudestaan. Se sanoi tilulii!, kuten aina ennenkin, ja kaikki vaikutti olevan kunnossa.

Päätin tehdä koelennon. Kauko lähti ongelmitta ilmaan ja nousi reippaasti ehkä 20 metriin, kun se yhtäkkiä huudahti "Compass error!" ja alkoi pyöriä holtittomasti. Kauko syöksyi taas maahan. Taivas varjele!

Oliko ensimmäinen onnettomuus sittenkin vahingottanut Kaukon sisäelimiä? Toinen putoaminen ei tapahtunut yhtä korkealta, mutta nyt alla oli pehmusteena vain jotain lillukan varsia.

Nostin Kaukon hellästi maasta ja aloin taas tutkia sitä. Kauko näytti huonolta, sillä oli kehossaan kuin pieniä verijälkiä. Oli tainnut raukka pudotessaan osua mustikkaan.

Sitten huomasin, että yksi Kaukon lavoista oli kokonaan poikki.

Tarkempi tutkiskelu paljasti, että myös muissa lavoissa oli pieniä murtumia. Tajusin, että toinen putoaminen ei johtunutkaan kompassiin liittyvästä viasta, vaan ennestään vioittuneen lavan katkeamisesta ilmassa. Se sai Kaukon pyörivään liikkeeseen ja luulemaan, että kompassi on seonnut.

Onneksi mukanani oli varapropelleja. Vaihdoin kaikki neljä viallista propellia uusiin, ja lähdin jälleen koelennolle, tällä kertaa erittäin varovaisesti.

Nyt ongelmia ei ollut, ja Kauko lensi uusien lapojen kanssa todella tasaisesti! Jotta tapahtuneesta ei jäisi Kaukolle pelkotiloja, lähetin sen vielä kerran katsomaan mäntyjä, joihin se oli hetkeä aiemmin törmännyt.

Vaikutti siltä, että Kauko pääsi asian yli nopeasti. Omissa traumoissani sen sijaan riittää käsittelemistä pitkäksi aikaa.

Gas, gamble & rock'n'roll

Kyllähän meillä sellainen ajatus oli, että Leviltä jatketaan jo Rovaniemen suuntaan, mutta toisin kävi. Vaimo oli aiemmin ilmaissut toiveensa päästä Aakenukselle, mitä en täysin voinut jättää huomiotta.

Aakenuksella on kuitenkin käyty jo kolmesti, mutta entäpä sen vieressä oleva Totovaara? Lyhyen pähkäilyn jälkeen kurvasimme Kittilästä Ylläsjärvelle menevälle 80-tielle, josta edelleen käännyimme Totovaaran pirtille.

Totovaaran reitin ensimmäiset kolme kilometriä ovat vähän tylsiä, mutta sitäkin helpompia. Vasta Aakenustunturin harjanteelta reitti kääntyy etelään, ja mönkkäriura - tai Kirgiisitie, kuten hienompi nimi kuuluu - muuttuu mukavammaksi poluksi.

Lopulta polku johtaa Haavepalolle, josta avautuu kiva näköala kohti Kesänkitunturia ja Lainiotunturia. Itse Totovaaran laki oli ennakoitua metsäisempi, mahtaisiko tuolla talvella olla hienompaa?

Aakenuksen kaartuva harjanne näkyi kuitenkin hyvin, ja Pyhätunturin takaa saattoi erottaa pilkahduksen Linkukeroa, jossa edellisenä päivänä kuljimme.

Toppatakkeja ei tarvittu tänäänkään, vaikka sellaisetkin olisivat autosta löytyneet. Välillä tuntuu siltä, että vähäisempikin helle riittäisi, mutta ehkä pohjoisen maan asukkaan ei ole syytä valittaa niistä lämpimistä päivistä, joita näille leveyksille osuu.

Paluumatkalla joku lintu mäkätti meille. Äänen perusteella arvelimme sitä taivaanvuoheksi, vaan enpä tiedä. Nokka oli jotenkin käyrempi kuin netistä löytämilläni verrokeilla.

Toinen meitä jo pitkään askarruttanut seikka on se, mistä Totovaara on saanut nimensä. Sanasta Toto tulee mieleen lähinnä kolme asiaa: ravipelit, rock-bändi ja Mersun formulatalli, mutta vastaus ei taida liittyä mihinkään niistä.