Hengen ravintoa

Olen kulkenut kulttuuripolkua joskus aiemminkin, mutta se polku oli lavea ja johdatti minut vain Hartwall-areenalle. Nyt kuitenkin oli tosi kyseessä, kun sunnuntaipäivän ratoksi suuntasimme von Wright -veljesten tuotantoa esittelevälle Haminalahden kulttuuripolulle.

Vuosina 1805-1822 Kuopiossa syntyneet kolme veljestä olivat taidemaalareita, joita erityisesti innoitti heidän Haminalahdessa sijainneen kotitilansa maisemat ja luonto. Veljessarjan tunnetuimpia teoksia lienee Ferdinand von Wrightin "Taistelevat metsot", joka on väkevä, kolmiodraamankin piirteitä sisältävä kuvaus kahden toisiinsa kyllästyneen linnun mittelöstä.

Haminalahden polku kuuluu sarjaan "pienemmät paikalliset nähtävyydet", mutta se edustaa omaa lajityyppiään varsin hyvin. Reittiä rakennettaessa on selvästikin nähty vaivaa, ja EU:lta aikoinaan (2006) saadun rahoituksen ansiosta opastepuolikin on kunnossa.

Polun varrella olevat rappuset eivät enää ole ihan uudenveroiset, mutta hyväkuntoiset silti. Kallavedelle avautuva kansallismaisema sen sijaan tuntuu jäävän rinteestä nousevien puiden taakse. Se on oikeastaan hassua, koska kaipa töppäreellä kasvoi puita 1800-luvullakin.

Von Wrightien taide uppoaa hyvin myös sellaiseen ihmiseen, jolta osa taidenäyttelyistä on ehkä jäänyt näkemättä. Vaikka veljekset tunnetaan ensisijaisesti taiteellisista ansioistaan, ei ole syytä vähätellä sitäkään, että he tulivat vielä vanhoilla päivillään keksineeksi lentokoneenkin. Tämä tapahtui 1900-luvun alkuvuosina, ja ellen aivan väärin muista, taisivatpa Kuopion suurmiehet käydä koneellaan kuussakin.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin

Kotona taas. Valokuvia purkaessani huomasin, että onhan minulla matkalta muutama lyhyt videopätkäkin, lähinnä Sautsosta ja Orrefossenilta (joka lienee paikan oikea nimi; ei siis Orrosfossen, kuten aiemmin kirjoitin).

Videot on kuvattu kännykällä eivätkä ne ole HD-tasoisia, mutta ehkä niistä saa selvää.  Alkukesästä ainakin Orrefossen saattaa olla näyttävämpikin...

Lopun ajat

Tänään oli periaatteessa kotiinlähtöpäivä, tai ainakin lapistapoistumispäivä. Tunnustelin asiaa aamulla mielessäni, eikä se oikein tuntunut hyvältä. Siis eteläänkö tässä pitäisi lähteä ajamaan? No ei, ehdottomasti ei.

Niinpä täytin vielä kerran juomapulloni ja kurvasin Pallas-hotellilta alas Pallasjärven kupeeseen. Sieltä lähtee Pyhäjoen luontopolku, joka on jostain syystä näkemättä.

Ehkä luontopolku on jäänyt kulkematta siksi, ettei se 957-tieltä katsoen ole kovin kutsuva. Polun lähtöpaikan luona on kuitenkin usein autoja parkissa, joten kaipa siellä jotain hyvää täytyy olla?

Olen selvästikin karttanut polkua ihan turhaan. Kolmen kilometrin mittaisen reitin varrelta löytyy niin kuusikkoja, lehtoja, vesistöjä, kivikkoja, soita kuin tunturimaisemiakin. Varsin monipuolinen pätkä, siis!

Polulta palattuani poikkesin vielä Punaisilla hiekoilla, koska ne olivat aivan vieressä. Aurinkoa ei tälle päivälle riittänyt, mutta tyyntä Pallasjärveä oli silti rauhoittavaa katsella.

Iltapäivän päätteeksi ajauduin Leville. En tiedä, oliko se syyssesogin aikaan järkevää, mutta halusin kai vaan työntää edessä häämöttävää kotimatkaa kauemmaksi. Yöpaikka löytyi Levin Panorama-hotellista.

En ollut viikkoon käynyt juoksemassa, joten tunsin painetta lähteä lenkille. Ajattelin, että valmiiksi rinteessä sijaitsevalta hotellilta kipaisee helposti Levin huipulle, joten lähdin hölkkäämään kohti gondolihissin yläasemaa.

No, matkaa huipulle oli lopulta 3.5 km, josta osa melko ärhäkkää nousua. Maisemat kuitenkin olivat hienoja. Olen käynyt Levin huipulla kerran aiemminkin, mutta enpä silti tajunnut ottaa kameraa mukaan.

Alaspäin juostessa rinne vaikutti vieläkin jyrkemmältä kuin menomatkalla. Ilmiö selittyi sillä, että olin lähtenyt laskeutumaan väärää reittiä, aivan väärään suuntaan... Ja taas puskettiin ylämäkeen. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

Huomenna minun täytyy ihan oikeasti lähteä kotiin. Kesälomakin on nyt kerta kaikkiaan loppu. Luulen, että parasta terapiaa tähän olisi se, että saisi aamulla raaputtaa auton jäisiä laseja.