sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Melkein kuin Kouvolassa

Savukoskelta poistuttuamme olimme kaavailleet yöpaikaksi Sallaa, mutta kun emme onnistuneet saamaan sieltä majoitusta, kurvailimme lopulta Suomutunturille asti.  Hotelli Suomutunturin tarjoama majoitus on sesongin ulkopuolella kohtuuhintaista, ja huoneet tilavia. Aamiainen ei ole kesäaikaan ylenpalttinen, mutta kulkemista ajatellen ihan riittävä silti.

Jatkaessamme aamulla kohti etelää mielessämme oli kaksi vaihtoehtoista retkikohdetta: Livojärven länsipuoli ja Kouva. Jälkimmäisestä tulee aina itselleni mieleen Kouvola, mutta molemmat lienevät aika hiljaista seutua, vaikka niiden kautta UKK-reitti meneekin.

Pienen pähkäilyn jälkeen päädyimme ajamaan Mäntyjärven ja Jäkälävaaran kautta Kouvaan.  Ensisijaisesti siksi, että Livojärvelle pääsee helposti milloin vaan, mutta Kouva edellyttää poikkeamaa reitiltä, mikä oli nyt mahdollista tehdä.

Lähtöpaikastamme - Roninsuon laidasta - oli joskus kaadettu metsää, eikä Syötteen suuntaan menevä polku näyttänyt kovin kuljetulta. Vaikutti siltä, että reittiä oli metsätöiden vuoksi linjattu uudelleen, koska myöhemmin polku muuttui selkeämmäksi.

Vaikka sateet olivat jo takana, metsässä oli yhä märkää, mitä jyrkkää rinnettä pitkin valunut vesi vielä korosti.

Jyrkkä oli myös lasku kohti Kouvan laavua.  Hankalahko laskeutuminen sai epäilemään, mahdetaanko montun pohjalta enää takaisin päästäkään.

Maaston yleinen märkyys sai meidät pohtimaan myös vaihtoehtoisia paluureittejä, mutta päädyimme silti kulkemaan samaa polkua kuin mitä olimme tulleetkin. Jyrkkä rinnekin oli lopulta helpompi nousta ylöspäin, kohti Puhakanotsaa.

Kouvan laavulle taitaisi kevyemmin päästä etelän suunnasta.  Ehkä sitäkin vaihtoehtoa pitäisi joskus kokeilla. Samalla tulisi nähtyä myös Latva-Kouvanjärven pohjoispuoli, joka ainakin kartassa näyttää hyvältä.  

 

Roninsuon reunasta erottui jonkinlainen metsäkoneura, jota kohti aivan loppumatkasta suuntasimme.  Sitä seuraillen olisi ehkä menomatkallakin selvinnyt kuivemmin jaloin.

Retken jälkeen ajattelimme hakeutua Kide-hotelliin yöksi, mutta meillä oli jälleen kerran vaikeuksia huonevarauksen kanssa.  Yritin tehdä varauksen kännykkää käyttäen, mikä kuitenkin maksuvaiheessa keskeytyi virheilmoitukseen.  Sellainen on ärsyttävää, kun sivustolle on jo syöttänyt kaikki maksutietonsa. 

Samainen vika vaivasi jo kesällä, mutta tuolloin kiersin pulman lompsimalla itse hotellin respaan. Windows-läppärillä varauksen tekeminen kyllä toimi, mutta kahdella eri Android-kännykällä ei.

Epäilemättä asiasta olisi pitänyt taas mainita Kide-hotellille, mutta koska jo kesällä tein niin ilman että homma korjaantui, päätimme nyt suunnata kohti kilpailevaa hotellia. Puhelinvaraus ja maksu tiskille, yeah!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti