Hilaa sun hanuris

Paluumatkamme kohti Suomea alkoi hienossa säässä.

Lofoottien saariryhmä ei ole kohtuuttoman pitkä - ehkä reilut pari sataa kilometriä - mutta paikasta toiseen siirtyminen on silti vähän työlästä. Välillä tien leveys voi olla suomalaista tasoa, mutta sitten se taas kapenee kärrypoluksi, jossa varsinkin rekkojen kohtaaminen vaatii tarkkuutta.

Kaiken lisäksi olen mutkaisilla teillä ärsyttävän hidas kuljettaja. Perävaunua vetävät maitoautotkin ajavat ihan hanurissa kiinni, ja menisivät varmaan ohikin, jos vaan suora riittäisi. Ohittamista vaikeuttaa se, että olen suorilla nopea.

Palatessamme edellisenä päivänä Å:sta Leknesiin ajauduimme poliisin ohjaamana kiertotielle. Syynä tähän oli onnettomuus, jossa henkilöauto oli mitellyt voimiaan bussin kanssa. Taiston tauottua auton nokka oli rutussa ja bussi makasi ojassa kyljellään.

Toivoaksemme henkilövahinkoja ei ollut sattunut, mutta tilanne joka tapauksessa muistutti siitä, että Norjassa autoilu edellyttää vielä enemmän huolellisuutta kuin kotimaassa. Ehkä siis on ihan hyväksyttävää ajaa mutkat hitaasti.

Kartalla yksi erikoisimmista paikoista Lofooteilla on Henningsvær. Erikoinen Henningsvær on ainakin siksi, että lukuisine luotoineen se näyttää vähän kuin Lofoottien omalta saaristolta.

E10-tieltä Henningsværiin on lyhyt matka, joten päätimme poiketa saarilla, joiden päätuote kuulemma on kapakala. Tosin näkyi siellä kaviaaritehdaskin olevan.

Retkeilymahdollisuuksia Henningsvær ei juuri tarjoa, ellei cityretkeilyä lasketa mukaan. Näin sulan maan aikaan paikka kuitenkin tuntui olevan kalliokiipeilijöiden suosiossa.

Jyrkkiä seinämiä kipuavia kiipeilijöitä on hauska hetki seurata, vaikka laji ei muuten kiehtoisikaan. Retkipoluilla oma mukavuusrajani menee siinä kohdassa, jossa aletaan tarvita nelivetoa: jos rinteessä täytyy jatkuvasti käyttää käsiä, valitsen mieluummin jonkin toisen reitin.

Norja ei ole kovin edullinen maa, eikä Henningsvær liene Norjan edullisin kolkka. Päädyimme kävelymatkallamme hiukan hipahtavaan kahvilaan, jossa vaimo hätäpäissään tilasi 15 euron katkarapuvoileivän. Onneksi täytteiden kanssa ei oltu pihtailtu.

Pysäköinti kuitenkin oli ilmaista, eikä käppäily hauskan näköisillä kallioillakaan maksanut mitään.

Tyynellä säällä rannalla olikin miellyttävää, mutta millaista Henningsværissa ja Lofooteilla yleensäkin mahtaa olla talvella? Asia täytynee laittaa korvan taakse.