Aamulla herätys, sängystä pois!

Loman loppu lähestyi, emmekä enää voineet kurvailla Norjassa. Oli aika suunnata kotiin suorinta reittiä eli Abiskon ja Kiirunan kautta, kuten menomatkallakin.

Pientä huolta herätti se, että varsinkin Kiirunan paikkeille oli luvattu kylmää ja märkää keliä. Pahimmillaan tämä saattaisi tarkoittaa, että lunta tupruttaa taivaan täydeltä, mikä olisi kesärenkaiden kanssa huono juttu. Jo viikkoa aiemmin ennusteet povasivat samalle suunnalle lumista ajopäivää, mutta se ei onneksi toteutunut.

Aluksi kuitenkin etenimme vain Björklideniin asti. Isoilla tuntureilla tuuli kovaa, mikä sai ilman tuntumaan kylmältä, mutta syksyn heleät värit olivat parhaimmillaan.

Björklidenin päivä valkeni yllättävän kauniina. Vaikutti siltä, että aurinko voisi ainakin aamupäivällä pilkahdella, ja poutaa riittäisi iltapäivään asti. Ehtisimme hyvin poiketa tunturissa ennen kuin jatkamme matkaa kohti Kiirunaa. Lapportenilla ehkä?

Pikainen vilkaisu karttaan osoitti, että Lapporten on liian kaukana, mutta voisimme käydä kääntymässä jossain lähempänä, vaikkapa Báddosdievválla (Paddus).

Ajoimme Itä-Abiskoon ja jätimme auton rautatien lounaispuolelta löytämällemme P-paikalle. Parkkipaikan vierestä lähti sopivasti Kungsledenin ja Lapportenin suuntaan menevä polku, jota aloimme seurata.

Patikointi Paddukselle kesti odotettua pidempään, vaikka loivaan ylämäkeen olikin helppo kävellä. Maisemat paranivat koko ajan, ja ylhäältä Abiskon laakso avautui kauniina. Kaukolle ehkä vielä kauniimpana kuin meille muille.

Paluumatkalla huomasimme, että idästä lähestyvät sateet taitavat olla hiukan etuajassa. Itselläni ei ollut sadetakkia, joten kiiruhdimme kevyesti ehtiäksemme kuivina autolle.

Nostaessamme reppuja autoon alkoi tuulilasiin ilmestyä ensimmäisiä vesipisaroita. Muutamaa minuuttia myöhemmin olimme jo Kiirunaan menevällä E10-tiellä, eikä Lapportenia enää sateen keskeltä erottanut.

Onneksemme vesi ei Kiirunassakaan satanut lumena, vaikka iltapäivällä lämmintä oli vain +2 C. Reilu lumentulo olisi saattanut keskeyttää ajamisen kokonaan, eikä E10-tielle vaihtoehtoisia reittejä oikeastaan ollut.

Kotiin oli vielä reilusti matkaa, joten jäimme viimeiseksi yöksi Jällivaaraan. Ratkaisu myös tarjosi vaimolle mahdollisuuden herätä viimeisenä matkapäivänä putoamalla sängystä.

Suoritus oli näyttävä, mutta pokkani piti jälleen täydellisesti. Olen tainnut jo turtua rouvan kommelluksiin.