Hidastellen

Emme halunneet kotimatkalla kiirehtiä liikaa. Ensisijaisesti siksi, että ehtisimme tehdä muutakin kuin istua autossa, mutta toisaalta myös nauttiaksemme Norjassa vallinneesta hienosta säästä. Ruotsin puolella - viimeistään Kiirunassa - sadetta olisi taas tarjolla yllin kyllin.

Päätimme pitkittää matkaamme poikkeamalla yhdeksi yöksi Harstadiin. Kaupunki on meille ennestään tuttu, joten valinta oli siltä osin helppo.

Toisaalta tiedossa oli myös, että Harstadin keskustasta voi olla vaikeaa löytää pysäköintipaikkaa. Scandic-hotellin sisäpihalla on muutama autopaikka, mutta ahdas piha ramppeineen, tolppineen ja lastauslavoineen on vähän ankea. Lisäksi paikat ovat usein täynnä, kuten nytkin.

Viereisessä korttelissa on P-talo, jossa on enemmän autopaikkoja, mutta ne ovat ajalta, jolloin kaikki ajoivat Fiat 127:llä. Vaikka nykyauton saisikin veivattua ruutuun, ulos ei pääse kuin kattoluukun kautta. Tai jos on oikein hoikka, ehkä sivuikkunasta.

Katujen varsilla tai sataman P-alueella saattaa olla tilaa, jos saapuu paikalle liian myöhään, käytännössä siis liikkeiden sulkeuduttua.

Suurimmalla todennäköisyydellä autopaikan löytää yliopiston pysäköintialueelta. En kuitenkaan ole varma, saako siellä säilyttää autoa, sillä asiaan liittyvä ohjeistus on kovin monisanainen. Olen tulkinnut ohjeita niin, että pysäköidä saa, jos pakenee paikalta ennen aamukahdeksaa.

Heräsimme seuraavana aamuna varhain. Ajattelimme tutustua Harstadin eteläpuolella - Blåfjellvatnetin ympärillä - olevaan alueeseen, jossa näytti risteilevän kymmeniä kilometrejä valmiita polkuja.

Aika usein tuollaiset reitistöt koostuvat paitsi poluista myös latupohjista ja ehkä teistäkin, mutta lämmin ja aurinkoinen sää peittosi alleen epäolennaiset asiat. Aikaakin oli, joten ajelimme ensi töiksemme Sandstrandiin, josta poluille näytti pääsevän helposti.

Ylhäällä tunturissa olikin kaunista...

... mutta alempana metsän siimeksessä ei tuntunut yhtään siltä, että ollaan napapiirin pohjoispuolella. Meren läheisyys tekee metsästä yllättävän vehreää.

Reittien varrella oli siellä täällä pöytiä ja jopa laavuja, mutta suomalaisin silmin katsottuna rakennelmat olivat aavistuksen vaatimattomia. Tosin ei niitä liene yöpymiseen tarkoitettukaan.

Polut nousivat merenpinnasta 250 - 300 metrin korkeuteen, mutta maasto oli loivapiirteisempää kuin Norjassa yleensä, melko helppoa siis. Merinäköala oli paikoin hieno, mutta eipä metsään päästäkseen kannata toki Norjaan asti ajaa.