Suurin piirtein Iisalmesta Mämmilään kestäneen, suuresti rönsyilleen keskustelun jälkeen päädyimme Äkäslompoloon. Lapland Hotelsin nettisivuilla mainostettiin huhtikuun alehintoja (-20%), mutta sivuston varaustoiminto ei toiminut, mikä aiheutti vielä ylimääräistä pähkäilyä. Huhtikuussa vapaan huoneen löytyminen tuskin olisi ongelma, mutta saisiko sellaisen nettihintaan?
Onneksi ongelmaa ei lopulta ollut, joten majoituttuamme Äkäshotelliin tankkasimme ensin huolella, ja loikkasimme sitten huoneistomme vierestä kulkevalle ladulle.
Täytyy sanoa, ettei ole aikoihin tullut hiihdettyä sellaisessa soosissa. Latu nimittäin oli iltapäivän viimeisinä hetkinä varsin pehmeä.
Voisi ajatella, että sohjossa hiihtäminen on työlästä. Luisto kuitenkin oli niin hyvä, että eteneminen tuntui hyvinkin vaivattomalta. Lisäksi aukeilla paikoilla latupohja oli paikoin mainio.
Syöminen sen sijaan on muuttunut vaikeaksi. Kun syön leipää tai muuta puremista edellyttävää, pään sisältä kuuluu rahisevaa ääntä. Vaimo epäilee, että leukani ovat jotenkin sijoiltaan. Toivottavasti tämä ei johda pilliruokailuun, koska sitten sitä vasta soosissa hiihdettäisiinkin.
Oikeaan silmäänkin on tullut joku rasite, jonka epäilen olevan herpes. Onneksi kädet ja jalat kuitenkin toimivat. Niitä tarvittiin seuraavana päivänä, kun hiihdimme Äkäskeroa ympäri.
Hävittyämme taistelun laiskuutta vastaan päätimme lähteä liikkeelle Peurakaltiosta, jonne vaivattomasti siirryimme autolla. Yöllä oli satanut hieman lunta, mikä tappoi luiston niin, että alamäessäkin piti lykkiä vauhtia.
Matka etenikin melko hitaasti, mikä toisaalta antoi lumelle aikaa pehmentyä. Iltapäivällä keli muuttui taas sohjoutumisen myötä liukkaammaksi.
Palasimme Peurakaltioon juuri sopivaan aikaan, koska latukahvila oli avoinna enää tunnin verran, viimeistä kertaa tänä keväänä. Talvi siis alkaa taittua Lapissakin, ainakin kaupallisessa mielessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti