Ensikosketus kesään

Maaningan Korkeakoskella ei ole tullut käytyä aikoihin. Paikka kuitenkin on hieno, vaikka vesiputoukseksi Suomen korkeinta koskea ei voikaan kutsua, sillä vapaasti vesi ei putoa kovinkaan pitkää matkaa kerrallaan.

Viime lauantaina asiaan saatiin korjaus, kun lähdimme aurinkoisena aamuna ajelemaan Kallaveden länsirantaa pitkin kohti Maaninkaa.

Vaikka kevät on jo pitkällä, Korkeakoski ei vielä ollut ihan parhaimmillaan. Varjoisat paikat olivat paikoin jäisiä, joten kulkeminen oli hankalaa. Kosken partaalle onneksi pääsi helposti.

Tarkoituksemme oli evästellä Kanjonin kierroksen varrella olevalla, noin kilometrin päässä sijaitsevalla tulipaikalla, mutta jo laskeutuminen jyrkkäreunaisen rotkon pohjalle oli siinä määrin vaivalloista, että luovuimme ajatuksesta.

Vaimo olisi kai mennyt koko kierroksenkin, mutta itselläni on helmikuisen kaatumisen jäljiltä traumoja, joissa minulla vielä riittää työstämistä. Kenkiin asennettavat liukuesteet olisivat olleet hyödylliset.

Paluumatkalla pysähdyimme Ahkionlahden kanavalla, jossa perehdyimme itsepalveluperiaatteella toimivien sulkujen toimintaan. Laiturilla olevat ohjeet olivat sangen seikkaperäiset, mutta kiinnostuksemme veneilyä kohtaan ei silti niitä tavatessa kasvanut.