Mutta minne seuraavaksi? Jos haluaa kiirastorstaiksi rauhalliseen paikkaan, voi useimmat hiihtokeskukset unohtaa saman tien. Ylläkset ja Levit eivät siis tule kysymykseen, vaikka latujahan varsinkin Äkäslompolossa on enemmän kuin missään muualla.
Pienen venyttelyn jälkeen palaset onneksi loksahtelivat kohdalleen, ja niinpä käännyimme Pallakselta kohti Raattamaa ja Hettaa. Hetassa on edellisen kerran hiihdetty yhdessä toissa keväänä, joten siltäkin osin on jo aika.
Keskiviikkona kävimme pikaisesti kääntymässä Pyhäkeron tuvalla. Latuihin liittyvä ensihuomio oli se, että ne ovat erinomaisen hyvässä kunnossa.
Hetan hiihtomaastot ovat painottuvat Pyhäkeron rinteille, joten maasto on metsäisiltä osiltaakin avoimempaa kuin esimerkiksi Jeriksen lähellä, jossa alkuviikosta kiertelimme. Käytännössä ero näkyi siinä, että laduilla ei juurikaan ollut puista pudonnutta putua.
Torstai-päivän ohjelmaksi valikoitui Pyhäkeron kierto Ullajärven ja Onnasvaaran kautta Sioskuruun. Hiihtelin muutama vuosi saman reitin yksikseni, mutta nyt vaimon kanssa keli oli parempi.
Nousu Onnasvaaralle oli edelleen työläs, mutta vaaran laella vastaantulleen latukoneen jälki teki laskuosuudesta miellyttävän. Jäisten latujen aikaan Onnasvaara on vähän hankala.
Onnasvaaran jälkeinen etappi Sioskuruun ja siitä edelleen Pyhäkeron toiselle puolelle on hivuttavaa nousua, mutta silti yksi hienoimpia maastohiihto-osuuksia mitä olen hiihtänyt. Reitin linjaus tosin vaihtelee, koska lumivyöryvaaran vuoksi vanhempi (ja lyhyempi) talvireitti on usein suljettu.
Hotelli Hetassa ei taida meidän lisäksemme olla kuin pari suomalaista vierasta. Ranskalaisia sen sijaan on iso lauma. Ovat kovia puhumaan, mutta keskustelutaajuudelle on vaikea virittyä, kun yhteistä kieltä ei oikein löydy. Me eurooppalaiset olisimme varmasti näinä aikoina keksineet kuumia puheenaiheita.
Onneksi repusta löytyi pullo ranskalaista brandyä. Jos olen ymmärtänyt oikein, se paitsi auttaa ymmärtämään ranskaa myös opettaa puhumaan ja laulamaan ranskaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti