Matkakohdetta kovinkaan tarkasti miettimättä hyppäsimme autoon. Jonnekin Länsi-Lappiin kuitenkin oli tarkoitus matkustaa, joten otimme aluksi suunnan kohti Haaparantaa. Siellä voisimme ainakin tankata ensi kesänä mätänevillä Ruotsin kruunuilla.
Vaikka matkasuunnitelmassa oli tiettyä väljyyttä, mielessä välkkyi perusolettamus siitä, että Pallaksella käydään ainakin. Lopulta kävikin niin, että ajelimme suoraan Pallakselle asti, kun parempaakaan vaihtoehtoa ei matkan aikana keksitty.
Pallaksella vietettiin illalla Earth Hour -tapahtumaa. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että hotellin saunan sähkökiuas - se iso - pysyi lämpimänä. Pitkä ajomatka oli selvästikin tehnyt loven ympäristötietoisuuteeni.
Seuraavana aamuna pääsimme viimein suksille. Auringonpaiste ja muutaman asteen pakkanen ja siivittivät meitä kohti Sieppijärveä.
Mennessä siipiä ei tosin tarvittu, mutta paluumatkalla testattiin vaimon uusia nousukarvojakin, kun matkalle osui hiukan pidempi ylämäki. Näin puolikuntoisena niiden tuottamaa helppoutta arvostaa entistä enemmän.
Ladun varressa oli kyltti, joka varoitti puusta putoavasta lumesta. Varoitus ei ollut aivan turha, koska paikoin puissa roikkui mehevän näköisiä tykkylumipaakkuja, jotka odottivat huoletonta hiihtäjää.
Hiihtolenkin jälkeen oli taas saunan vuoro, mutta jostain syystä hotellin kiuas oli nyt kylmä. Oliko kiukaan ajastin sittenkin pysähtynyt edellisen illan Earth Hourin aikana?
Asiasta reklamoitiin respaan, ja kiukaaseen saatiin virtaa. Mutta hetkihän siinä meni, kun miesporukassa istuttiin kylmillä lauteilla ja roiskittiin kiville kuumaa vettä kiukaan heräämistä odottaen. Tunnelma oli silti hyvä, kun jokaisella oli omat Pallas-tarinansa kerrottavanaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti