Auringonpaiste tietysti houkuttelee tunturiin. Niinpä lähdimme aamiaiskoomasta selvittyämme kipuamaan lumikengillä Pyhäkerolle ja siitä edelleen kohti Taivaskeroa.
Jokseenkin sama reitti tuli mentyä viime keväänäkin, mutta eipä näihin maisemiin kyllästy. Ylhäällä tunturissa ei tosin ollut kovin keväistä, ja sormet kylmettyivät nopeasti, jos hansikkaat joutui hetkeksikin ottamaan pois.
Pallaksella näkee usein tuttuja kasvoja, siis samoja ihmisiä, joita on tavannut aiempina vuosinakin. Mietinkin aamiaispöydässä, että millainen mahtaa olla tyypillinen Pallaksella majoittuja.
Nuorisoa täällä ainakin käy vähemmän kuin muissa hiihtokeskuksissa. Itse hahmotan vieraista seuraavat ryhmät:
- Kolmekymppiset lapsiperheet. Perheen isä kokee Pallas-herätyksen ja miettii hiljaa mielessään, että tänne on päästävä uudestaan, yksin. Ei puhu asiasta vaimolle.
- Nelikymppiset miehet, jotka ravaavat tunturia ylös, alas ja ympäri. Vaimo kaitsee kotona lapsia miettien, että mikä ihme mieheen on mennyt.
- Viisikymppiset+ pariskunnat, joiden lapset ovat viimein aikuistuneet. Vaimokin on päässyt mukaan tunturiin, mutta hän ihmettelee hiukan, että onko jokainen kero, kuru ja lompolo todella pakko nähdä.
- Oman ryhmänsä muodostavat eteläisen asevelikansamme jäsenet, jotka ovat palanneet Pallakselle kuultuaan, että hotelli on pystytetty uudestaan.
Tänään aamupalapöydässä oli myös vanha mies, jonka kuulimme sanovan, että tämä on hänen viimeinen vierailunsa Pallakselle. Ei kuulemma enää kunto kestä tunturissa kulkemista. Asiaa tietysti pahoiteltiin, koska mies selvästikin oli käynyt Pallaksella pitkään.
Itse tykkään Pallaksesta paitsi maaston vuoksi myös siksi, että täällä on yleensä aika rauhallista. Maisemien puolesta Kilpisjärvi yltää samalle tasolle, mutta siellä on joskus vähän levotonta. Tosin oli Hotelli Pallaksen miesten saunassakin lauantaina venäläinen nainen, mutta sen nyt vielä jotenkin sietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti