Pieniä helmiä

Kesä on jo kääntynyt syksyksi, mutta kesäloman rippeitä on vielä viikko jäljellä. Koska kotona nysvääminen ei sovi minulle, pakkasin taas varusteet autoon ja lähdin tien päälle.

Jonkinlainen päämäärättömyys vaivasi mieltä tälläkin kertaa. Olin silti keksinyt, että Helags voisi olla mukava syysloman kohde. Ainoa ongelma oli, että sinne on matkaa 1300 kilometriä, joka kahteen kertaan ajettuna on viikon ajosuoritteeksi aika paljon.

Oulussa viettämäni yön jälkeen päädyin lopulta järkevään vaihtoehtoon ja suuntasin kohti Torniojokilaaksoa. Ennen Torniota koukkasin Simoon katsomaan maankohoumapuistoa - tai ainakin paria puiston kohdetta, aluehan on kokonaisuudessaan varsin laaja.

Saadakseni hieman vaihtelua rutiineihin ajelin tällä kertaa Ruotsin puolella kulkevaa 99-tietä pitkin. Matkalla pysähdyin kuvaamaan Kukkolankosken ruotsalaisversiota (Kukkolaforsen), joka tosin tähän aikaan vuodesta ei ole yhtä näyttävä kuin keväällä.

Päivän retkikohteiksi olin valinnut Pellon kaakkoispuolella sijaitsevat reitit: Pieskänjupukka, Miekojärvi-Vietosen reitti sekä mahdollisesti Jaipaljukan luontopolku. Niihin kaikkiin pääsee helposti, kun koukkaa Aavasaksan kohdalta sisämaan suuntaan, ja palaa sitten jokivarteen Pellossa.

Yllätyksiä oli kuitenkin tarjolla jo aiemmin. Noin 10 kilometriä ennen Övertorneåta tuulilasiin ilmestyi hauskan näköinen kumpare, jossa oli jotain samaa kuin Sattasvaarassa. Voisikohan sinne kiivetä?

Töppäreen kohdalle päästyäni kävi ilmi, että ruotsalainen olikin tehnyt homman helpoksi. Vaaralle - jonka nimeksi paljastui Luppioberget - johti päällystetty tie, ja sinne oli jopa rakennettu näköalaravintola. Ravitsemusliike tosin oli päivällä kiinni, mutta avautuisi illalla muutamaksi tunniksi.

Korkeimmalle huipulle oli parkkipaikalta vielä muutaman sadan metrin kävelymatka, mutta vaaran laelta maisemat olivatkin todella hienot! Koillisessa näkynyt Aavasaksan vaara ei vedä vertoja Luppiobergetille. Itselleni tutuista kohteista mieleen tulivat lähinnä Kuusamon Konttainen tai jopa Koli. Vierailun arvoinen paikka!

Takaisin Suomen puolelle palattuani kello oli jo sen verran paljon, että päätin noukkia tälle päivälle enää yhden kohteen: Miekojärven länsipuolella sjaitsevan Pieskänjupukan.

Vaaralle nouseva lyhyehkö polku lähtee Miekojärven länsirantaa myötäilevältä tieltä. Reitti on vain parin kilometrin mittainen, mutta jyrkimpiä kohtia saa silti kivuta ihan tosissaan. Onneksi ylhäällä olevan nuotiopaikan kupeesta avautuva järvinäkymä lopulta palkitsee vaivannäön.

Pieskänjupukalta ajoin Ylläkselle yöksi. Mukavan päivän jälkeen illalla olikin sitten vastoinkäymisten vuoro.

Olin päivän aikana ottanut uudella digikamerallani muutamia kuvia, jotka nyt oli tarkoitus kopioida läppärille. Kun liitin kameran PC:hen, ei muistikortilla kuitenkaan näyttänyt olevan yhtään kuvatiedostoa. Siis mitä, häh?!

Myös kameran oma kuvankatselutoiminto oli sitä mieltä, että muistikortilla ei ole yhtään kuvaa. Pettymys! Tässä vaiheessa täytyi vain hyväksyä se, että jotain pahaa oli tapahtunut. Mutta mitä?

Ensin syytin tapahtuneesta kameraa, mutta todennäköisemmin tällainen vika löytyy joko muistikortista tai käyttäjästä. Muistikortti tuntui kuitenkin olevan muuten kunnossa, ts. hakemistot ja muut tiedostot olivat paikoillaan; vain ottamani kuvat (10 - 15 kpl) puuttuivat.

Muistan kyllä poistaneeni kamerasta yhden kuvan, mutta kaikkien kuvien poisto on siinä määrin monimutkaisempi proseduuri, ettei sitä voi tehdä vahingossa. Mikä siis on voinut mennä pieleen?

Menetetyt kuvat kirvelevät vähän, mutta pahinta on kameran menettämä luottamus.