sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pieniä keksintöjä

Kylläpä on ihmistä tänä pääsiäisenä hellitty auringonpaisteella. Ilman lämpötila ei silti ole noussut ihan keväisiin lukemiin, joten ladut ovat pysyneet loistavassa kunnossa. Toisaalta hankiaisiakaan ei kunnon vesikelin puuttuessa ole syntynyt, mutta ehkä niitä vielä on edessä.



Hieno sää houkuttelee tekemään pidempiäkin hiihtolenkkejä, varsinkin jäällä. Taajamaa kiertävillä laduilla on se huono piirre, että ne on lähes poikkeuksetta tallottu kuoppaisiksi. Luisteluhiihtäjän kannalta tämä on ikävä juttu muun muassa siksi, että kuopat aiheuttavat tärinää, ja tärinä rasittaa polvia.

Ongelman ratkaiseminen kuuluisi viranomaisille, mutta sitä odotellessa yritin miettiä, miten oireita voisi lievittää. Selvää oli, että jonkinlaista tärinää vaimentavaa pehmustetta tarvittaisiin. Yritin ensin lisätä hiihtokengän pohjalle toisen pohjallisen, mutta ohutkin lisäpohjallinen teki monosta liian tiukan. Sitten kokeilin leikata paksummasta huopapohjallisesta kärkiosan pois ja ujuttaa kantaosan monon oman pohjallisen alle. Nyt mono ei tuntunut yhtään pienemmältä kuin ilman ylimääristä kantapalaakaan.



Yhden testihiihtolenkin jälkeen ratkaisu tuntuu varsin toimivalta! Omat polveni ovat yleensä rosoisella ladulla alkaneet kipeytyä 20 km:n paikkeilla, mutta nyt en kiinnittänyt asiaan isompaa huomiota. Toki lepotauoillakin on merkitystä, mutta arvelen silti huopapalojen vähentäneen polviin välittyvää tärinää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti