keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Isompaa vaihdetta

Kohta on maaliskuu, mikä tarkoittaa, että kevään aurinkoisimmat päivät lähestyvät. Parin viikon päästä ollaan jo hiihtolomalla, ja pääsiäinenkin osuu hiihtokelejä ajatellen aika mukavaan saumaan. Myös vappuna pääsee useimmiten vielä lumille, ainakin Pohjois-Suomessa. Tänä vuonna vapunpäivää vietetään tiistaina, mikä houkuttelee varaamaan kalenterista aikaa pidennetylle viikonlopulle. Kyseinen viikonloppu voisi soveltua myös suunnittelemaani Pallas-Hetta -hiihtoon; tietysti edellyttäen, että lunta riittää.

Nyt kuitenkin kerätään vielä voimia. Lähtökohtaisesti ajattelen niin, että kun kunnostaan huolehtii ympäri vuoden, voi aika surutta heittäytyä mukaan mihin tahansa projektiin. Käytännössä homma ei kuitenkaan toimi ihan niin. Jos haluaa hyväksi hiihtäjäksi, täytyy pääsääntöisesti harjoitella hiihtämällä, ja jos haluaa hyväksi juoksijaksi, täytyy harjoitella juoksemalla. Nyt siis hiihdetään, jotta huhtikuussa rinteet noustaan tarvittaessa vaikka ilman sauvoja.

Tänään päivä aukeni aurinkoisena, mikä nostatti toiveita kevään ensimmäisestä kirkasvalohiihdosta, mutta lopulta pilviverho peitti taivaan ennen kuin ehdin ladulle. Jäällä hiihdetty lenkki teki kuitenkin hyvää. Kuopiossa valmistaudutaan viikonloppuna huipentuvaan jäämaratoniin, mikä näkyi ainakin siten, että luistelubaanat oli tuunattu puhtaaksi lumesta.

Hiihtolenkin jälkeen tarjolla oli vielä ylimääräinen lihaskuntoharjoitus, kun nuorison ojaan ajama auto tuupattiin porukalla takaisin tielle. Joskus jo muutaman lumilapiollisen luominen saa ristiselän kipeäksi, mutta näköjään huolellinen lämmittely ehkäisee selkäongelmiakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti