sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Punkkitalkoot

Minilomamme jälkimmäisenä päivänä käänsimme auton keulan kohti Ilomantsia ja aivan rajan pinnassa sijaitsevaa Möhkön kylää. Möhkön koillispuolella olevaa Sysmä-järveä halkoo harju, jota pitkin kulkee Susitaival-niminen reitti. Ajattelimme kulkea 80 kilometrin mittaisesta polusta palan.

Sääennusteen mukaan Ilomantsissa saattaisi aamulla sataa, mutta iltapäivällä kelin pitäisi muuttua aurinkoiseksi. Jotta kuurot ehtisivät mennä ohi, päätimme menomatkalla vitkutella poikkeamalla Enon Suppuravaaralla.

Suppuravaaroja on oikeastaan kaksi, isompi ja pienempi, mutta molemmat on helppo koluta, kun lähtee liikkeelle Kuusijärventieltä erkanevalta metsäautotieltä.

Voisi ajatella, että suuremmalta vaaralta näkee enemmän, mutta tässä tapauksessa lähempänä Suppuralampea oleva kukkula oli ehkä avarampi. Vaaran jyrkkä rinne oli paikoin hankala kulkea, mutta ylempänä vaivannäkö palkittiin.


Kulkemamme polku oli osa Kaltimon kiertoa, jonka varrelta todennäköisesti löytyy muutakin nähtävää. Reittiin täytynee joskus tutustua paremmin.

Sutturavaaroilla (tuohon muotoon nimi väkisinkin taipuu) meni mukavasti pari tuntia, jonka jälkeen jatkoimme kohti Möhköä. Matkalla satoi vielä vettä, mutta perille päästyämme aurinko tuli sopivasti esiin. Autolle löytyi paikka 5004-tieltä kääntyvän sivutien alusta.

Polun alkupäässä ihmettelimme maassa olevia reikiä, joita oli melko runsaasti. Joku eläin ne kai on tehnyt, mutta mikä?


Ilmiö sai selityksensä hetkeä myöhemmin, kun vaimo jälleen järjesti eläinaiheista ohjelmaa polkemalla miltei käärmeen päälle. Käsitimme heti, että aiemmin näkemämme pyöreät reiät ja käärmeet liittyivät toisiinsa.


Asia vaikutti päivänselvältä: reiät syntyvät, kun maan syövereissä talvehtineet kyyt joukkonousevat keväällä maan pinnalle. Se lienee kaunista katsottavaa. Mutta on hyvä muistaa, että siellä missä on käärmereikiä, voi olla käärmeitäkin.


Polku jatkui harjua pitkin kohti Pitkäjärven autiotupaa, jossa evästelimme ja käännyimme sitten takaisin.

Harjumaisema oli varsinkin järvien kohdalla hieno, mutta muuten reitti ei ollut ihan sellaista korpea, jota olin itse toivonut.

Rannoilla näkyi jonkin verran rakennuksia, mikä tietysti olisi selvinnyt kartastakin. Vaihtoehtoinen suunnitelmamme lähteä liikkeelle lähempää Kontiovaaraa olisi ehkä tässä mielessä ollut parempi.

Autolle palattuamme koimme pienen yllätyksen, kun huomasimme, että vaimon poskea pitkin viiletti punkki. Yllätys se oli siksi, että vaikka liikumme paljon luonnossa, emme juurikaan ole olleet tekemisissä kyseisen lajin kanssa. Itse en ole tavannut niitä kymmeneen vuoteen, ellei sitten edellisenä iltana saunassa havaitsemani röppö ollut sellainen.

Poskesta otus oli helppo karkottaa, ja teimme tietysti heti punkkisyynin löytämättä niitä enempää. Tästä huolimatta huomasin kotiin päästyäni, että omassa olkapäässänikin kyhjötti punkki. Myöhemmin löysin jalkateristäni vielä kaksi punkkia lisää. Tulosta ei voi pitää erityisen hyvänä, mutta ainakin päihitin vaimon selvin lukemin 3 - 1.

Onko punkkeja nyt poikkeuksellisen paljon, tai onko niitä runsaasti nimenomaan Ilomantsin suunnalla? Vai olivatko ne tarttuneet matkaan jo aiemmin?

Asia askarrutti meitä, koska luontokäyttäytymisemme ei ole erityisen riskialtista. Kuljemme yleensä pitkälahkeisissa housuissa, emme paini heinikossa, ja teemme punkkitarkastuksen useimmiten heti retken jälkeen.

Ylianalysoituani asiaa tulin siihen tulokseen, että käytännöissämme saattaa olla repun kokoinen turva-aukko. On nimittäin niin, että vaikka ei itse ryömisikään ruohikossa, reppu tulee usein heitettyä maahan aika huolettomasti.

On mahdollista, että punkki kiipeää maassa lojuvaan reppuun, ja kun repun sitten nostaa selkään, se saatana menee kulkijaan kaula-aukon kautta. Tämä ainakin selittäisi poskesta ja olkapäästä pikaisesti löytyneet yksilöt. Asiaan täytynee jatkossa kiinnittää huomiota.

4 kommenttia:

  1. Kiinnostava - ja kiusallinen - havainto. Ainahan se reppu tai rinkka laitetaan maahan, kun käydään tauolle. Täytyy tosiaan pitää tämäkin näkökulma mielessä.

    Itse olin juuri Hailuodossa retkellä ja vaikka ilmeisesti maistun niin pahalle, että punkit eivät minusta välitä, enkä ole aiemmilla retkilläni niitä tavannut, mutta nyt niitä oli. Ensimmäisen yön jälkeen löysin telttakankaalta mönkimästä kolme punkeroa. Muutoin olisin ehkä ripustanut makuupussin männynoksalle tuulettumaan, mutta eipä huvittanut enää punkkihavaintojen jälkeen.

    Edelleenkään en ole punkin puremaa saanut, mutta en toki voi vielä tämän viimeisimmän retken suhteen olla varma - käsittääkseni purema saattaa ruveta punoittamaan vasta päivien viiveellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punkin puremaa voi olla vaikea havaita, jos ötökkä itse on jo livistänyt paikalta. Toisaalta jos punkki on kerran ehtinyt tarttua ihoon, ei se siitä ihan puhaltamalla lähde. Eli jos punkkeja ei näy, turha niistä on olla huolissaankaan.

      Itse olin jo kotiin palattumme lenkillä, kun minusta alkoi tuntua, että sukassa on reikä. Kävi ilmi, ettei sukassa ollut reikää, mutta sen sijaan jalkaterästä löytyi iso verijälki. Ilmeisesti varpaiden alla/välissä oli siis ollut punkki, joka oli juostessa räjähtänyt. Olettamusta tuki sekin seikka, että toisen jalan päältä löytyi yksi kaatunut yksilö.

      Tuohon reppujuttuun täytyy tosiaan kiinnittää huomioita, mutta se ei yksistään riitä, koska jaloista löytyneet ötökät tuskin olivat peräisin repusta. Tähän asti olemme punkkisyyniä tehdessämme etsineet niitä lähinnä iholta, mutta täytynee jatkossa silmäillä enemmän myös päällä olevia vaatteita, varsinkin lahkeita.

      Minulla on sellainen käsitys, etteivät punkit nouse kovin korkealle, joten puusta vapaasti roikkuva makuupussi ei välttämättä niitä kiinnosta. Toisaalta voisi myös kuvitella, että näin alkukesästä (aluskasvillisuuden ollessa matalaa) ongelma olisi muutenkin vähäisempi, vaan eipä tuo siltä näytä.

      Poista
  2. Punkki on kyllä ärsyttävin elukka mitä suomesta löytää :) En ole laskenyt montako itsestäni olen poistanut, mutta 20-30 välillä mennään. Kaksi muistuu mieleen oikein hyvin... Keskellä "vartta" kivasti muhinut kalsareissa ja toinen reidessä joka aiheuttikin infektion ja pitkän antibioottikuurin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika miehekkään saldon olet kerännyt... Itse olen tainnut elää jossain kuplassa, kun en ole vuosiin nähnyt ensimmäistäkään yksilöä. No se kupla ainakin puhkesi nyt.

      Muistan lukeneeni jostain, että punkit tykkäävät runsaslumisesta talvesta, koska lumi on hyvä eriste. Ehkä tämä on nyt kosto hyvistä hiihtokeleistä.

      Mutta sen verran ärsyttävä otus tuo tosiaan on, että hankin autoonkin punkkipihdit ja desinfiointiainetta. Ovatpahan varmasti käytettävissä, kun ryömii puskista takaisin tielle.

      Poista