Kaipaus

Vaikka Lauhanvuoressa ei ollut erityisen lauhaa eikä Kuninkaanpolulla kohdattu kuningasta, loppukevään päivät olisi voinut viettää pöllömminkin. Mutta miten ne saisi vielä takaisin?

Linkki videoon

Terassikierrokselle

Aamupalaa Kurikan Kanjonilla syödessämme kuuntelimme radiota ja keskustelimme samalla murteiden merkityksestä. Länsimurteet ovat itselleni vieraita, mutta mahtaisiko itämurteen käyttö tällä suunnalla olla hyödyksi? Muistelen vaimoni joskus sanoneen, että opiskeluaikana pohjoiskarjalainen aksenttini laskettiin minulle ansioksi, vaikka muuten sellaisia oli aika vähän.

Etelä-Pohjanmaan kiertueemme kääntöpiste kuitenkin lähestyi. Vaikutti siltä, että U-käännös sijoittuisi Lauhanvuoren kansallispuiston liepeille.

En totta puhuen aluksi huomannut, että Lauhanvuoren alueella on kansallispuiston status. Jos asia olisi ollut tiedossa, olisimme ehkä hakeutuneet jonnekin muualle, mutta mielekkäämpiä vaihtoehtojakaan ei tähän hätään keksitty.

Lauhanvuori kuitenkin vaikutti helpolta kohteelta, sillä tarjolla oli useita P-alueita ja reittivaihtoehtoja. Päätimme jalkautua Spitaalijärveltä, josta löytyisi jopa matkailuvaunualue.

Spitaalijärvi ei ole sanana kovin kaunis, mutta nähtävästi järveen ei ole hukutettu sairaita ihmisiä. Pikemminkin kyse on siitä, että järven veden on uskottu parantavan spitaalia.

Näillä kulmilla on taidettu yleisemminkin ajatella, että vedellä voi hoitaa kaikenlaisia sairauksia. No, ehkä järven vettäkin kannattaa kokeilla, jos lepra pääsee äitymään pahaksi.

Valitsemallamme reitillä oli raflaava nimi: terassikierros. Alkoholin vähittäismyyntipisteitä matkan varrelta tuskin silti löytyisi, sillä ennemminkin nimi viittaa Lauhavuoren rinteillä oleviin muinaisiin rantavalleihin, terasseihin. 

Lauhanvuorihan on muinoin ollut saari, joka vähitellen on kasvattanut kokoaan jääkauden vesien väistyessä alta pois. Vuoren päällä oleva näkötorni on uudempaa tuotantoa, mutta olisi korkeutensa puolesta voinut toimia vaikka majakkana.

Jykevä torni betonisokkeleineen herättää kunnioitusta. Ylimmälle tasanteelle kiipeäminen tuntuu kestävän ikuisesti, mutta lopulta ponnistelut palkitaan messevillä maisemilla Pohjanmaan lakeuksien yli.

Tornivierailun jälkeen kipaisimme kiireesti alamäkeen. Tai eihän meillä varsinaisesti kiire ollut, mutta viipyilevien ihmisjoukkojen kertyessä mäen päälle katsoimme parhaaksi tehdä tilaa muillekin.

Entistä meren pohjaa oleva metsä on paikoin todella hienoa. Vuoren ympärillä risteilevät polku- ja latuviitoitukset saavat ajattelemaan, että tänne täytyisi tulla talvellakin. Lauhanvuoren rinteet ovat pääsääntöisesti loivia, ja ilmeisesti alueella on myös miellyttävän...  no, lauhaa, mitä entisajan ihmiset ovat hyödyntäneet esimerkiksi perunan viljelyssä.

Helatorstai ei kuitenkaan tainnut olla paras mahdollinen vierailupäivä, sillä muita kulkijoita oli paljon. Luontoon.fi-sivustolla todetaan, että "Heinä-elokuussa puistossa on paljon kävijöitä", joten omaa rauhaa etsivän kannattanee ainakin keskikesällä suunnata toisaalle.

Itsekin hieman väsähdin jatkuvaan tervehtimiseen, ja istahdin hetkeksi polun varteen laskemaan ohikulkijoita.

Niin... saakohan täällä astua polun viereen? Näistä valtion alueista ei koskaan voi olla varma, mutta Lauhanvuoressa rajoitusalueita näyttäisi olevan vain aivan pohjoislaidalla, lähellä Jäkäleskeidasia (taivutinkohan nimen oikein?).

Pienellä riskillä lompsimme suon laitaan asti toivoen näkevämme siellä lintuja. Vähän niukkaa oli, mutta nevan takana havaitsimme jotain liikettä. Kurkihan se siellä puuhasteli alkukesäisten toimiensa parissa.

Puiston retkeilyrakennelmat ovat pääosin uusia ja siten tasokkaita. 

Lauhanvuoren lähellä olevasta Lauhansarven luontomatkailukeskuksesta olisi ehkä löytynyt caravan-paikka seuraavaksi yöksi. Alue kuitenkin vaikutti jopa meidän mittareillamme liian rauhalliselta, vaikka nähtävästi majoitusta on tarjolla ympäri vuoden. Pienen pähkäilyn jälkeen päätimme palata Kurikkaan ja hyväksi havaittuun Pitkämönrantaan.

Sen verran Lauhanvuori-vierailun kanssa kuitenkin sössittiin, että puiston länsiosasta löytyvät Kivijata ja Aumakivi jäivät näkemättä, vaikka ihan vierestä ajettiin ohi. Tällaiset asiat pitäisi aina etukäteen muistaa selvittää.

Kungsleden

Wanhojen Wehkeiden keskellä oli hyvä yöpyä. Myös viereisen automuseon kattaus olisi saattanut kiinnostaa itseäni, mutta museo ei ollut vielä toukokuun alussa auki. Alueella olisi ehkä voinut viettää toisenkin vuorokauden, mutta juuri alkava monipäiväinen Rompetori kannusti meitä jatkamaan matkaa.

Karstulasta etenimme auringon ja lämmön perässä kohti Soinia, jonka liepeiltä olimme löytäneet kaksikin mukavan oloista reittiä. Niistä poimimme päivämme täytteeksi Kuninkaan polun, jonka lähtöpaikka oli sopivasti Karstulantien varressa. Kungsleden, sinäkö se olet?

Uusi päivä oli edellisiä valoisampi, mutta ei erityisen lämmin vieläkään. Pääosin avarassa metsässä etenevä polku oli silti auringon paistaessa aisteja hellivä valinta.

Mutta miksi reitin nimi on Kuninkaan polku? Lähialueella on muitakin lähes saman nimisiä reittejä, joista kuninkaanpolku lienee tunnetuin, ja kuningasteema tuntuu muutenkin olevan Soinin kunnassa kovassa huudossa. Jopa kunnan entinen nimi on Konungsåby.

Kuninkaanjoen kylä (tai lyhyemmin Kuninkaanjoki) kuulostaa kyllä hienolta, vaikka kenelläkään aatelisella ei liene nimeämisen kanssa mitään tekemistä. Minkähän vuoksi kunnasta sitten tuli... Soini? Sinänsähän tällaiset nimenmuutokset eivät ole harvinaisia.

Helppokulkuinen polku joka tapauksessa johdattaa vieraansa Kokko-Valkeisen rannalla olevalle kodalle, jonka nimi tietysti on Kuninkaanpuiston kota.

Kuninkaanpolkuja löytyy toki myös muista kunnista - Hartolasta nyt ainakin - ja joillakin voi mitä erikoisimmista syistä johtuen olla kuninkaallista alkuperää. 

Soinin kuntarajan jäätyä taakse havittelimme seuraavaksi yöpaikaksi Seinäjoen Ideaparkin kupeessa olevaa, entisestään tuttua BestParkia. Matkan varrella mieleen kuitenkin nousi vanha ajatus hankkia retkeilyauton punkkaan kunnon petauspatja, jollaisia tekee esimerkiksi Ilmajoella oleva Soft-Kaluste Oy.

Mutta ehtisimmekö Ilmajoelle ennen neljää, jolloin liike menee kiinni? Seuraavana päivänä se ei ainakaan olisi auki, koska oli helatorstai.

Syötin kalusteliikkeen osoitteen navigaattoriin, joka ilmoitti, että olisimme perillä kohteessa klo 15.41. Unohdimme Ideaparkin ja otimme uuden suunnan kohti Ilmajokea.

Aktiivisesti ajamalla sain tiputettua aika-arviosta vielä minuutin pois, ja Reiskakin taisi laittaa parastaan, kun se ymmärsi hyvää olevan tarjolla. Kiirehtiminen oli kuitenkin turhaa, sillä perille saavuttuamme liikkeen ovet oli suljettu, eikä puhelimellakaan tavoittanut ketään. Ehkä edessä oleva vapaapäivä oli jo saanut verhoojan hölläämään otetta.

Koska Seinäjoki oli jo jäänyt taakse, päätimme jatkaa Kurikkaan, jonka laitamilla, Pitkämönrannassa, olevaa Pitkämö Canyon Camping -aluetta oli kehuttu. Oma rauhallinen soppi löytyikin Pitkämöstä helposti. Tämä on yksi syy sille, minkä vuoksi toukokuun alku on hyvää aikaa kierrellä leirintäalueita. 

Hyviä asioita tapahtui lisääkin, sillä illan aikana Soft-Kalusteen myyjä yllättäen soitti takaisin. Sovimme poikkeavamme Ilmajoella uudestaan helaperjantaina, mikäli vielä matkailemme samoilla kulmilla.