Turneelta

Tässä vielä hieman liikkuvaa kuvaa toukokuiselta länsirannikon turneeltamme.

Linkki videoon

Suezin kanava

Kalajoelle oli oikeastaan mukava ajella, sillä yleensä matkailemme ihan toisella suunnalla, ja edellisestä vierailusta oli jo tovi. Tuolloin taisimme patikoida Kalajoen lentokentän kupeessa menevällä reitillä, mutta sitä tämä blogikaan ei taida enää muistaa. 

Perille päästyämme majoituimme Tapion Tuvan caravan-alueelle. Alue toimii ympärivuotisesti, mutta kaikki palvelut eivät vielä toukokuun alussa olleet käytössä. Sauna ei lämmennyt, ja suihkutilatkin löytyivät päärakennuksen läheltä, jonne oli autolta 200 - 300 metrin matka. Ei haittaa satunnaisessa käytössä, mutta voisi pidempään asuttaessa vähän ärsyttää.

Kun olimme viimein päässeet meren läheisyyteen, päätimme nyt pitäytyä rannan tuntumassa ja suuntasimme Hiekkasärkiltä lähtevälle luontopolulle.

Paljolti lankkutietä etenevä reitti on ainakin helppokulkuinen. Normaalioloissa tällainen olisi ehkä tuntunut tylsältä, mutta omille retkillemme epätyypillinen merimaisema piti mielenkiintoa yllä.

Polun varrella olleesta lintutornista olisi saattanut nähdä vieläkin kauemmaksi (jopa Suezin kanavalle asti), mutta tornissa jo tiirailevien alan harrastajien keskellä olisi ollut vaikeaa päteä. 

Kalajoki ei ole maan tunnetuin talviurheilukeskus, mutta verrattain lyhyestä hiihtokaudesta huolimatta latupohjat näyttivät yhä hyviltä. Ja vaikka meren rannalla on pääosin aika tasaista, pienet kumpareet toivat maastoon vaihtelevuutta.

Toukokuussa latuja ei sentään enää kunnostettu, mutta kyllä särkillä olisi yhä voinut hiihtää. Päivän tai pari vanhoja suksenjälkiä näkyikin siellä täällä. Olisiko tänne pitänyt tulla jo kuukautta aiemmin?

Kalajoelta palasimme Nivalan, Kiuruveden ja Iisalmen kautta takaisin Kuopioon. Neljän päivän reissumme sisälsi ehdottomasti liikaa autossa istumista, mutta toisaalta tarkoitus olikin koeponnistaa retkeilyautoa tien päällä. 

Aluksi 5,40-metrisen auton sisätilat tuntuivat pieniltä, mutta kun tavarat löysivät paikkansa ja omat rutiinit asettuivat kohdilleen, ahtauskaan ei enää vaivannut. Ja taajamapyörityksessä pieni retkeilyauto on kyllä näppärä, vaikka henkilöautoon tottuneelle ylimääräinen varovaisuus on aina paikallaan.

Matkaparkkeihin ja caravan-alueille on helppo majoittua, mutta osa helppoudesta selittyy sillä, että toukokuussa muita matkailijoita ei juuri ole. Miellyttävää joka tapauksessa on se, että retkeilyautolla on varsin edullista matkailla. Toki puitteet ovat hotellimajoitusta vaatimattomammat, mutta ainahan sitä voi kurvata hotelliin, jos tulee ikävä saunaa tai notkuvia aamiaispöytiä. 

Suurimmat kustannukset liittyvät polttoaineeseen, mutta kotimaan rajojen sisällä nekin ovat kohtuullisia. Keski-Eurooppa on onneksemmme jo nähty, joten meillä ole hinkua ainakaan Pohjoismaita kauemmas.

Fiatiin ja Adriaan liittyvistä kokemuksista kerron lisää tuonnempana; niitä onkin myöhempien reissujen myötä kertynyt aika paljon.

Tantereella tömisee

Seinäjoen Ideapark ei paikkana vaikuta alueelta, joka olisi erityisen hiljainen yölläkään. Vieressä menee isohko tie, mutta tästä huolimatta nukuin yöllä hyvin ilman korvatulppiakin.

Ainoa yönaikainen vastoinkäyminen aiheutui krampista, joka iski oikean jalan pohkeeseeni. Juoksuharrastus varsinaisesti ehkäise pohjekramppeja, ja sellaiset ovat pahimmillaan aivan kamalia; niin tälläkin kertaa.

Krampit nähtävästi johtuvat suolatasapainon häiriöistä, mutta voiko pienessä tilassa nukkuminen edistää niiden syntymistä? Oma kroppani mahtuu kyllä vaivatta Adriaan poikittain, mutta ehkä sitä hieman sykkyrässä silti nukkuu. 

Alkuperäinen ajatuksemme oli jatkaa Seinäjoelta Tampereen suuntaan ja ehkä etelämmäksikin, mutta lopulta totesimme, että käytettävissä olevat matkapäivät eivät riitä niin pitkään reissuun. Voisimme kuitenkin koukata länsirannikon kautta, mahdollisesti Kalajokea kääntöpisteenä käyttäen.

Niinpä suuntasimme kohti Vaasaa. Ajomatkan varrelle mahtuisi muutamia retki- tai käyntikohteita, joista ensimmäiseksi otimme käsittelyyn Tuomaanmäen reitin Isossakyrössä.

Kartasta arvioiden maaston märkyys tuskin olisi Tuomaanmäellä ongelma. Alkumatkasta polku ei silti metsätöiden vuoksi ollut erityisen hehkeä.

Polun noustessa ylemmäksi maasto kuitenkin muuttui hienommaksi. Täällä päin Suomea mäet eivät yleisesti ottaen ole kovin pahoja, mutta säästyvätpä polvet myöhempiin koitoksiin. 

Tuomaanmäen nähtävyydeksi voidaan lukea prossikautiset röykkiöhaudat, joita on mäen laella. Hautajaisten aikaan maisema on näyttänyt kovin erilaiselta, koska meren pinta on ollut nykyistä ylempänä. Käytännössä haudat on ilmeisesti kaivettu meren rantaan. 

Mitä eläimistöön tulee, hiisiäkin on Tuomaanmäellä liikkunut, mistä on todisteena puuhun naulattu hiiden leukaluu. Jotkut tosin puhuvat hirven kallosta, mutta tähän disinformaatioon ei pidä langeta. Olen kohdannut luonnossa niin monta hiittä, että tiedän kyllä, miltä hiiden pää näyttää.

Tuomaanmäeltä löytyy sitä paitsi myös karttaan merkitty hiidenkirnu. Opastekstien mukaan kyseinen kallioreikä ei geologisesti ottaen ole hiidenkirnu, mutta tämähän vain alleviivaa sitä, että reikä on oikeasti hiiden tekemä. 

Tästä seuraa, että kirnulla on tiettyjä erityispiirteitä kuten se, että siinä oleva vesi parantaa syyliä. Ja mahtaisiko tuo auttaa kramppeihinkin? Arvelen, että vettä juomalla ainakin ummetus lähtisi.

Mäen laella on myös verrattain viihtyisä laavu. Viihtyisyyttä lisäsi myös auringonpaiste, joka hetkittäin nosti ilman lämpötilan jopa +5 asteeseen.

Tuomaanmäeltä jatkoimme Vaasan kautta pohjoisen suuntaan. Olimme kaavailleet yöpaikaksi Kalajoella sijaitsevaa Tapion Tupaa, jonka caravan-alue on auki ympäri vuoden.

Kalajoelle olisi hieman matkaa, mutta ehtisimme silti lyhyesti tutustua matkan varrella oleviin nähtävyyksiin, jos sellaisia tulee vastaan.  Pian Vaasan jälkeen tien varressa olikin kyltti, jonka ohi ei voinut ajaa pysähtymättä: Oravaisten taistelutanner. 

Historiantuntemus ei ole keskeisimpiä osaamisalueitani, ja lienen nukkunut juuri ne historiantunnit, kun Oravaisten tapahtumista puhuttiin. Ehkä juuri tästä syystä vuonna 1808 käydyn Venäjä-Ruotsi -maaottelun yksityiskohdat tuntuivat nyt niin kiehtovilta.

Oravaisten pelloilla käyty taistelu päättyi ruotsalaisten tappioon, mikä välillisesti johti siihen, että Suomesta tuli yli sadan vuoden ajaksi osa Venäjän keisarikuntaa. Tästä kumpuava mielenkiintoinen kysymys tietysti on: millaista Suomessa nyt olisi, jos ruotsalaiset olisivat voittaneet taistelun? 

Puh, I värsta fall skulle även denna blogg nu vara på svenska.