sunnuntai 2. maaliskuuta 2025

Kalman läheisyydestä

Hetassa herättyämme tilanne oli se, että meidän pitäisi pikku hiljaa alkaa hivuttautua kohti etelää. Enontekiöllä sää kuitenkin suosi, ja etelämpänä tarjolla oli lähinnä sateita. Vaikka kotiinpaluu oli väistämättä edessä, ehkä asian kanssa ei kannattaisi kiirehtiä.

Pikku HietajärviEnontekiön itäosasta löytyy luonnonnähtävyys, jota aiemmin markkinoitiin ihan liikennemerkkien kera. Hannunvaakunat on sittemmin kerätty pois, mutta Hietatievat on yhä entisellä paikallaan Kalmantien (onpa kaunis nimi) varressa.

Hietatievoilla on poikettu pari kertaa aiemminkin, mutta viime kerrasta on sen verran aikaa, että uusintavierailu tuntui ajankohtaiselta. Emme edellisillä kerroilla myöskään käyneet tievojen länsipuolella olevilla Hietajärvillä, joten niistä syntyi luonteva ohjelma viimeiselle Enontekiö-päivällemme.

Hietatievoille päästäkseen täytyy ajaa pätkä pahamaineista 956-tietä. Peltovuoman ja Nunnasen välinen osuus ei onneksi ole pahinta mahdollista laatua, mutta Venejärven suoralla on silti yksi isompi töyssy, joka on ollut paikoillaan niin pitkään kuin itse muistan. Kalmantie sen sijaan oli hiekkatieksi yllättävän hyvässä kunnossa.

Retkeilyauton pysäköinti mietitytti etukäteen hieman. Jos painavan auton ajaa huolimattomasti pehmeään hiekkaan (jota Hietatievoilla riittää), se jää siihen. Muutama kilometri ennen Kalmakaltiota onneksi löytyi kantava levike, johon Reiska oli hyvä jättää.

Kalmantie

Päiväretkeilyä ajatellen Hietatievat on mukava kohde, koska autolta voi kivuta vieressä oleville harjuille ja tehdä juuri sen mittaisen lenkin kuin huvittaa. Toisaalta dyynit ovat sen verran ympäristöään korkeammalla, että niiden päältä avautuu avara maisema etenkin idän suuntaan.

Hietatievat

Hietajärville on Kalmantieltä parin-kolmen kilometrin matka, joka taittuu kävellen helppokulkuista kangasta pitkin. Ajourista päätelleen perille ajetaan autollakin, vaikka en varsinaisesti näe siihen mitään syytä - paitsi jos jalat eivät kerta kaikkiaan kanna.


Maasto on herkästi kuluvaa, joten vakiintuneita kulku-uria kannattanee suosia muutenkin.


Kun edellisen kerran patikoimme tällä suunnalla, hilppasimme Kalmakaltiosta pohjoiseen, josta myös löytyy yksi Hietajärvi. Järvet eivät nimistään huolimatta näytä erityisen hietaisilta, pikemminkin niiden rantaviivat ovat ruohikkoisia. Sama pätee myös Hietatievojen vieressä oleviin Hietajärveen ja Pikku Hietajärveen. 

Hietajärvi

Hienoja paikkoja silti, ja Pikku Hietajärven ympäristö ehkäpä vielä pykälän verran isoveljeään kauniimpi. 


Kalmantien itäpuolella maasto on tyystin erilaista kuin hiekkaisilla tievoilla. Vehreää jänkää riittää kilometrikaupalla, ja suon takana kohoaa helppokulkuisen näköisiä tuntureita.

Kalmakaltio

Kieritunturille ei olisi linnuntietä pitkä matka, mutta välissä on monenlaista suota, jokea ja ojaa, mikä monimutkaistaa asioita. Mikko-vainajan jängän kauttako sitä pitäisi edetä? Kalma on täällä kaikkialla.

Tievojen ohella toinen tämän kulmakunnan erikoisuus on, että erityisesti Kalmakaltion lähistöllä kasvaa runsaasti etelässä harvinaisempaa väinönputkea. Asia on sikäli merkittävä, että kasvin maahantuojana on kuulemma toiminut itse arkkienkeli Gabriel, ja suomalaisen nimen sille on antanut Elias Lönnrot.

Maineikasta väkeä siis, mutta itse pyrin silti kulkiessani väistelemään kaikkia isompia putkikasveja, koska monet niistä ovat myrkyllisiä.

keskiviikko 26. helmikuuta 2025

Ullatuksia

Ullatievoilla oli odotetun kaunista, mutta Ullajärven itäpuolella hyttysten määrä ullatti meidät.

lauantai 22. helmikuuta 2025

Ullallaa

Hietajärveltä ajelimme Hettaan, jossa kaupassa käytyämme hakeuduimme Hetan Kodalle yöksi. Paikka ei ole ihan vieras, mutta yöpymistarkoituksessa emme ole aiemmin kodalla käyneet.

Hetta

Hetan Kota tarjoaa niin mökki- kuin huonemajoitustakin. Meitä kuitenkin kiinnosti enemmän kodan caravan-puoli, joka ei brassaile autopaikkojen lukumäärällä - saimme viimeisen vapaan olevan paikan - mutta on muuten viihtyisä vaihtoehto omatoimimatkailijalle. Rantapaikat lienevät suosituimpia, mutta metsäinen soppemmekin oli ihan kiva.

Hetan kota

Hetan kodalta on myös kätevää hilppasta reilun kilometrin päässä oleville Ullatievoille. Tievojen maasto on kaunista, mutta olennaisempaa on se, että niillä on tiettävästi nähty maahisia ja maanhaltioita. Tätä en epäile hetkeäkään, mutta voisiko tievoilla kohdata myös sellaisia hiisiä, joita ei Itä-Suomessa tapaa?

Poimimme kartalta retkikohteeksemme Ullajärven eteläpuolelta löytyvän laavun. Hiihtoreitin varrella oleva puolikota lienee suositumpi talvella kuin kesällä, mutta näyttipä tuonne jonkinlainen polkukin menevän.

Kartasta katsoen vaikutti siltä, että Ullajärven laavulle kannattaisi kulkea järven itäpuolta. Reitti etenisi Ala-Ullajoen kautta, jonka yli todennäköisesti pääsisi jonkinlaista siltaa pitkin. Satelliittikuvissa sellaisen voi ainakin kuvitella näkevänsä, mutta ihan päivänselvä asia ei ollut.

Lähdimme joka tapauksessa liikkeelle Hetan Kodalta kävelläksemme ensin Mustavaarantietä Ullatievojen alkupäähän. Mustavaarantien alussa on portti, mutta auton voi tarvittaessa jättää ennen porttia olevalle pienelle P-paikalle. Jos mielii Pyhäkeron suuntaan, matkaa voi myös helpottaa maksullisella avaimella, jolla portin saa auki.

Tievoille nouseva mönkkäriura on joutuisaa kävellä. Uria ja pienempiä polkuja on oikeastaan aika paljon, mutta Retkikartta auttaa löytämään sopivimman. 

Voisi ajatella, että harjulla ei ole mahdollista eksyä, mutta itse kävelimme silti pari kertaa harhaan, kun emme lukeneet karttaa riittävän usein.

Ullatievat

Pari-kolme kilometriä tievoja käveltyämme laskeuduimme harjulta ja suuntasimme kohti Ullajärven rantaa. Ala-Ullajoen lähestyessä maastoi muuttui sotkuisemmaksi, ja hyttysten määrä lisääntyi merkittävästi, koska alempana ei juurikaan käynyt tuuli.

Hyvä uutinen oli se, että Ala-Ullajoen yli todella meni silta.

Ullajärvi

Ikävämpää sen sijaan oli, että joen molemmin puolin ehkä noin 50 metrin matkalla oli tympeää mangrovepajukkoa ja huonokuntoisia pitkospuita, joilla onneksemme pysyimme, vaikka joen uoma tuntui magneetin lailla vetävän puoleensa.

Ullajärven laavulla on kai joskus käyty hiihtäen, mutta kovin kirkkaana mielessä paikka ei silti ollut. Avoin laavu on ihan viihtyisä, vaikka siltä avautuva vaatimaton suonäkymä ei edusta maisemien aatelia.

Ullajärven laavu

Liiterin seinään pultattu väline lienee tarkoitettu puiden pilkkomiseen. Tottumattomalle laite näytti vähän kummalliselta, mutta ainakaan sitä ei ole helppo pölliä, kuten irtokirveille joskus käy.

Koska Ullajärven itäpuolen reittiin oli liittynyt haasteita, päätimme paluumatkalla kulkea järven länsipuolta. Aluksi vieroksuimme sitä siksi, että talvireittiä seuraten Ylä-Ullajoen ylitys saattaisi olla hankala, vaikka pieni silta kai siinäkin on.

Pyhäkero

Lopulta ongelma ratkesi sillä, että kiersimme ongelmakohdan tietä pitkin. Se tiesi parin kilometrin ylimääräistä lenkkiä, mutta eipä kävelyltä voi näissä hommissa muutenkaan välttyä. 

Tunsimme silti pientä helpotusta havaitessamme Ounasvaaranpolun varressa bussipysäkin kyltin (pikavuoro jopa). 

Lisäkyltti kuitenkin paljasti, että jos bussia jää odottamaan, saattaa pettyä. Jatkoimme eteenpäin.

Jälkikäteen voi todeta, että pisto Ullajärven laavulle oli vähän turha. Harjulla oli poikkeuksellisen hienoa, joten olisi mieluummin kannattanut kulkea Ullatievat päästä päähän. Hiisiä tai menninkäisiä emme silti kohdanneet, mutta monenlaiset linnut viihdyttivät meitä läsnäolollaan. 

Yksi vaihtoehto olisi myös ollut hilpata Pyhäkeron tuvalle. On kuitenkin hyvä huomioida, että Onnasjärvien ja Onnasjoen liepeillä ei saa sulan maan aikaan liikkua. Rajoitusalue tuskin erottuu maastossa, joten se täytyy vain sielunsa silmin aistia, tai muuten tulee sakkoa, tietysti.