Uudella tunturilla

Kesälomareissun toisena aamuna väsytti. Naapurihuoneeseen tultiin yöllä myöhään, siellä kolisteltiin pitkälle aamuun ja huoneesta lähdettiin liikkeelle varsin aikaisin, joten omakin uni jäi vähille.

Tulevan päivän ohjelmakin oli edelleen auki, mutta aamupalapähkäilyn aikana asiat lopulta loksahtivat kohdalleen helposti. Olin jo aiemmin iskenyt silmäni Sodankylän luoteispuolella sijaitsevaan Kaarestunturiin, joka tuntui nyt soveltuvan päivän kohteeksi.

Meillä ei ollut Kaarestunturin karttaa, mutta koska retkikartta.fi:n mukaan alueella kulkee merkitty reitti, lähdimme liikkeelle kompassin ja kännykän varassa. Lähtöpaikaksi valikoitui Rajalan kylän lounaispuolella sijaitseva Tikkalan tie, josta löysimme sopivan parkkipaikan läheltä Sattajoen siltaa. Kovin paljon pidemmälle ei henkilöautolla kannata ajaakaan, koska tie muuttuu pian huonokuntoiseksi.

Tikkalaavun kautta kulkeva rengasreitti Kaarestunturin autiotuvalle osoittautui alkumatkan osalta hankalaksi. Reitti kulki osittain kivikkoisessa maastossa, joten polkua ei ollut tarjolla, eikä reittimerkintöjä (matalat tolpat) ollut helppo seurata. Aina kun tolpan havaitsi, tuntui kuin olisi löytänyt Afrikan tähden.

Matka etenikin aluksi todella hitaasti, ja oli lähellä, ettemme kääntyneet takaisin autolle. Onneksi kännykän kautta ladattu retkikartta.fi kuitenkin opasti hankalimpien paikkojen ohi, ja loppumatka tuvalle ja siitä eteenpäin olikin helpompaa. Ilman kännykkäverkkoa kulkeminen olisi ollut pelkkää hortoilua.

Rajalaan menevän tien läheltä löytyy myös toinen kummallisen näköinen kukkula, Sattasvaara, jonne menevä polku lähtee avan tien varresta. Tällä kertaa polku jäi kulkematta, mutta onneksi paikalle on helppo palata uudestaan, koska se edellyttää vain 15 kilometrin poikkeamaa 4-tieltä.

Kaarestunturin jälkeen majoituimme Saariselälle. Ulkomaalaisten bussimatkaajien sesonki näkyy alkaneen.

Könkäillä

Tämän vuoden kesäloma on sitten polkaistu käyntiin. Aluksi tuhlattavana on vain viikko, mutta sekin tuntuu näin alkukesästä hyvältä.

Lomaan liittyvä suunnitelmallisuus oli jälleen kerran olematonta, ja nyhjäämisen välttämiseksi päätimmekin lähteä liikkeelle heti perjantaina töiden jälkeen. Mielessä ehkä välkkyi jonkinlainen ajatus Saariselälle suuntautuvasta 2 - 4 päivän retkestä, mutta lieköhän asiaa koskaan edes lausuttu ääneen.

Saariselälle olisi helppo mennä, koska siellä on tullut käytyä ennenkin. Toisaalta tämä myös vaikeuttaa reittivalintoja, koska matkan varrelle poimisi mieluusti uusia maisemiakin.

Jollakin logiikalla päädyimme kuitenkin ensimmäisenä iltana Rovaniemen Ounasvaaralle. Sky-hotellissa vietetyn yön jälkeen jatkoimme kohti Napapiirin retkeilyaluetta ja Vaattunkiköngästä. Valintaan vaikuttivat hieno sää ja se, että alue oli meille ennestään vieras.

Vaattunkikönkään ympärillä on polkuja ihan mukavasti. Itse kiipesimme Könkäänvaaralle ja kiersimme Könkäänsaaren, jossa oli aika paljon muutakin väkeä. Iltapäivällä ajoimme vielä Vikakönkäälle, josta käsin poikkesimme Vaattunkivaaralla. Se olikin kolmikon hienoin paikka, ja varsinkin vaaran laelta oli kiva näköala. Sodankylään menevän tien läheisyys ei tosin päässyt missään vaiheessa unohtumaan.

Retkeilyalueen jäätyä taakse epätietoisuus lähipäivien ohjelmasta puski taas pintaan. Jotta meillä olisi aikaa miettiä asiaa, jatkoimme yöksi Luostolle, johon oli vain lyhyt ajomatka.

Sääennusteiden tutkiminen tuntuu taas lähtevän lapasesta. Varsinkin sademäärien analysointi on muuttunut sellaiseksi hifistelyksi, että sillä ei ole mitään tekemistä tervehenkisen retkeilyn kanssa. Kaiken lisäksi suunnitelmat ovat tuntien pähkäilyn jälkeenkin edelleen levällään. Täytynee vaan luottaa siihen, että asiat jotenkin lutviintuvat, kun aamu koittaa.

Parasta +25 C:n jälkeen

En erityisemmin tykkää helteistä - ainakaan, jos ne jatkuvat päiväkausia - mutta yksi asia tuntuu lämpimällä kelillä erityisen mukavalta: juokseminen. Voisi jopa sanoa, että mitä kuumempi päivä, sen parempi.

Osittain tämä selittyy sillä, että juokseminen on helpompaa, kun vaatetta on vähemmän. Toisaalta keveyden tunnetta lisää sekin, että hikoilun vuoksi paino tippuu matkan aikana enemmän kun tavallisesti.

Talven jälkeen minulla oli jonkun aikaa ongelmia vasemman jalan polven kanssa. Vaihdoin lumien sulettua alle välikelin lenkkarit, joilla juoksin muutaman viikon. Luulin aluksi, että polven kipeytyminen johtui lumen alta paljastuneesta kovasta asfaltista, mutta ongelma taisi sittenkin liittyä kyseisiin kenkiin. Ehdinkin jo pelästyä, että polveen on tullut joku kulumavika.

Lopulta ymmärsin kaivaa kaapista vanhat, mutta edelleen juoksukelpoiset Nike Skylonit. Olen vuosien myötä juossut monenlaisilla tossuilla, mutta Skylonit ovat aina tuntuneet omaan jalkaani parhailta. Pari lenkkiä, ja polvivaiva oli poissa - unohtamatta sitäkään, että kyseessä on muutenkin mainio juoksukenkä.

Skyloneita ei enää valmisteta (oi miksi?), joten erityisen suurta mielihyvää tuotti, kun komerosta löytyi myös toinen, täysin juoksematon Skylon-pari. Minulla on tapana ostaa ale-hintaisia lenkkareita varastoon, jotta en hädän päivänä joudu maksamaan niistä täyttä hintaa. Nyt tosin epäröin ottaa uudet kengät käyttöön, koska samanlaisia ei enää taida saada mistään.

Täytyy silti sanoa, että viime vuosina juoksuharrastus ei ole tuottanut ihan samanlaisia fiiliksiä kuin aiemmin. Kyseessä ei ole leipääntyminen; en vaan ole aikoihin saavuttanut sellaista miellyttävää "leijumisen" tunnetta, jonka varsinkin kuumana kesäpäivänä juokseminen joskus tuotti.

Olen uskotellut itselleni, että asia johtuu ikääntymisestä, mutta en ole varma, onko se totta. Tiedossahan nimittäin on, että etenkin pitkän matkan juoksijoiden "paras ikä" on yllättävän korkea, eikä suorituskyky välttämättä laske merkittävästi ennen 50 vuoden ikää. Tosin voi olla, että kyky leijua heikkenee jo aiemmin.

Mutta jospa onkin niin, että vanhempana samojen fibojen saavuttaminen vaan edellyttää entistä kovempaa hellettä?