Eläimellistä menoa

Tein joskus tällaisen eläinaiheisen videon. Se ei ole kovin talvinen, mutta kelvannee kesää odotellessa.

Linkki videoon

Ostohousut jalkaan?

Marraskuun alkupuolella teimme pienen kyläilykiertueen Etelä-Suomessa, mikä tarjosi mahdollisuuden tutustua 2025-malliseen Adria Twiniin, joka oli esillä Lahden J. Rinta-Joupin autoliikkeessä. Kuten samoihin aikoihin kirjoitin, olin aiemmin syksyllä Reiskan huoltokäyntien yhteydessä silmäillyt myös muita retkeilyautoja, mutta aloitetaan nyt Twinillä, kun se on itselleni tutuin malli.

Esittelyauton mallimerkintä oli Adria Twin 540 SPB, kun oman automme kyljessä lukee Adria Twin 540 SP. En oikeastaan tiedä, mitä tuo B-kirjain tuo tullessaan, mutta joka tapauksessa kyseessä on selvästi uudistunut malli. Olin jo ennakkoon tutustunut myytävään autoon netti-ilmoituksen kautta, joten auton varustelutaso oli minulle tuttu.

Jos on hankkimassa retkeilyautoa, tällainen liikkeeseen jo ajettu auto on monessa mielessä helpoin valinta. Auton tilaaminen tehtaalta asti on kaikkine odotteluineen vähän tympeää hommaa, vaikka siten autoon tietysti saa juuri haluamansa varusteet.

Valmiin auton suhteen on kuitenkin yleensä tehtävä kompromisseja. Lahden tapauksessa yksi sellaisista pilkotti jo kauas:

Minä en ottaisi autooni markiisia. Moni sellaisesta tykkää, mutta itse koen, että siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä, etenkin talvella. Vaikka varuste ei olennaisesti vaikuttaisi kantavuuteen, se maksaa silti toista tonnia, joka etenkin käyttökerroille jyvitettynä tuntuu isolta summalta.

Tämä asia vaikeuttaa auton valintaa, koska miltei kaikissa Suomeen tilatuissa autoissa on markiisi. Saahan sen ruuvattua irti, mutta tuskin autoliike siitä täyttä hintaa hyvittää, ja kattokin pitäisi operaation jälkeen korjata.

Enemmän minua kuitenkin kiinnostaa se, mitä auton sisäpuolella on tarjolla. Pöytäryhmää on uudessa Twinissä päivitetty, ja pöydän takana olevat istuimet ovat nyt aavistuksen kuppimaisia, tai ainakin enemmän kuin ennen. Näytti myös siltä, että niissä on aiempaa vähemmän täytettä, mikä ei ole pelkästään huono asia, sillä muutoksen myötä istuinosa on helpompi nostaa ylös, jos penkin alla olevaan tilaan on asiaa. Ja kyllähän sinne usein on, koska kaasun sulkuhanat ovat edelleen istuimien alla.

Myös itse pöytä on kokenut muutoksen. En tiedä, onko kyseessä vakiovaruste, mutta ainakin tässä autossa oli jalaton pöytä, joka merkittävästi helpottaa pöydän taakse siirtymistä.

Pöytää kannatteleva putki vaikuttaa verrattain tukevalta, mutta pöytälevy joustaa silti vähän, etenkin jatko-osan kanssa. Uskaltaakohan sille laskea läppärin, jos itse istuu etumatkustajan paikalla? Mitä tapahtuu, jos pöydän päälle horjahtaa?

Jalaton ratkaisu on kätevä, mutta lyhyen kokeilun perusteella ehkä sittenkin ottaisin jalallisen mallin, jos sellainen yhä on tarjolla.

Adrian varsinainen murheenkryyni kuitenkin löytyy ylempää. Olen aiemminkin marmattanut yläkaappien push-tyyppisestä lukitusmekanismista, joka ei kerta kaikkiaan toimi. Nyt kaappien rakenne on muuttunut, olisiko ongelmat viimein saatu ratkaistua?

Päällisin puolin suurin uudistus on se, että kaappien rungossa on käytetty hieman styroxilta näyttävää materiaalia, nähtävästi jotain kierrätysjuttua.

Tässä vaiheessa täytynee mainita, että tutustuin jo aiemmin syksyllä Kuopion liikkeessä olleeseen 6,4-metriseen Twiniin (640 SPB), jossa oli samanlaiset kaapit. Kun testasin siinä olevia yläkaappeja, kaksi luukkua oli jo valmiiksi jumissa... uudessa autossa!

Odotusarvot eivät siis olleet korkealla, mutta hiukan yllättäen 540 SPB -mallissa kaapit toimivat kohtalaisen hyvin. En silti ole varma, voiko havaintoon luottaa, koska lämpötilan myötä tilanne voi muuttua. Luukkujen lukkomekanismi nimittäin on sama kuin ennenkin, vain niiden pumppuvarret on uusittu. Pienemmässä autossa kaapit taitavat kuitenkin olla lyhyemmät, mikä saattaa tämän asian suhteen olla eduksi.

Harmillisesti 2025-mallin Twinissa säilytystilaa on vähemmän kuin aiemmin, sillä takaovien edessä ei enää ole poikittaista yläkaappia. Se on merkittävä puute, kun huomioidaan, että pitkittäiset kaapitkaan eivät ole aivan yhtä tilavia kuin ennen.

Lähimpänä tuulilasia olevat sivukaapit ovat nyt avoimia, joten niihinkään ei voi ihan entiseen tapaan tunkea tavaraa. Saman kohtalon ovat kokeneet myös tavaratilan vasemmalla puolella olevat säilytystilat, joiden kantena toimii nyt vain pari kuminauhaa. Peräkontissa ratkaisu voi tosin toimia, koska luukkuja on tavaroiden keskellä joskus vaikea avata.

Lieden yläpuolella oleva kaappi on erotettu taaempana olevista kaapeista tällaisella tyhjällä tilalla, jonka perältä löytyy 230 voltin pistorasia. Se on jotenkin kaukana kaikesta; onko tarkoitus, että tähän tilaan sijoitetaan esimerkiksi pieni vedenkeitin?

Ajatus sähköpistorasiasta tuollaisessa höyrystyvässä tilassa mietityttää ohuesti, mutta ilman jatkojohtoa keitintä ei kyllä voi käyttää liesitason päälläkään. Meillä vedenkeitin on ahkerassa käytössä, ja hieman tuntuu siltä, että tässä on ratkaistu ongelmaa, jota ei oikeasti ole olemassa.

Myös vetolaatikkojen vetimet on uusittu. Uusi malli tarjoaa mahdollisuuden joko lukita laatikko tai jättää se lukitsematta. Onko tästä ominaisuudesta jotain todellista hyötyä? Lukitsematon laatikko ei ole sen helpompi avata kuin ennenkään, eikä laatikkoa toisaalta voi jättää ajon ajaksi lukitsematta, mutta nyt niin voi käydä vahingossa. Mielestäni entinen ratkaisu oli parempi, mutta kaipa tämänkin kanssa voisi elää.

Esittelyautossa oli TV-teline, mutta televisiolle tarkoitettua 12 voltin pistoketta ei sen ympäriltä myyjänkään avustuksella löytynyt. Toivottavasti pistoke vain lymyili jossain, koska vaikka emme itse käytä televisiota, virtaa kyllä muuten tarvitaan. Adrian USB-pistorasiat taitavat edelleen antaa virtaa vain parin ampeerin verran.

Twinin kylpyhuone on uudistunut, ja nyt myös 540-mallissa on kääntyvä suihkuseinä.

Kääntyvä osa ei ole ihan täysimittainen, mutta ehkä se ajaa asiansa. Ikkunan ansiosta suihkun voi vetää myös auton ulkopuolelle, mikä voi kesällä olla kätevää. Kylppärissä aiemmin ollut tilavahko, suljettava yläkaappi on kuitenkin kääntöseinän myötä jäänyt pois.

Suihkun hana tuskin on sen kestävämpi kuin ennenkään, joten on hyvä, että siihen pääsee helposti käsiksi huoltoluukun kautta. Vanhassa mallissa luukku oli piilossa pöytäryhmän istuimen takana, mutta nyt hana toisella puolella kylppäriä, ja luukku pilkottaa vähän karusti makuuhuoneen jalkatilassa. Ehkä se jää petauspatjan kanssa piiloon.

Makuuhuoneessa sijaitsee nykyään myös aiemmin sivuoven yläpuolelta löytynyt Truma-ohjauspaneeli. Ajatus lienee ollut, että on helpompaa, kun voi yön aikana säätää lämpötilaa nousematta punkasta. Aika harvoin sellaista on kuitenkaan tarvinnut tehdä. Itse olen kokenut käteväksi sen, että Adrian ja Truman paneelit ovat lähekkäin, jolloin kaikki asetukset näkee yhdellä silmäyksellä.

Harmaavesisäiliön tyhjennys onnistuu sähköisesti, mikä saattaa olla hyvä asia, koska omassa autossamme on ollut ongelmia tyhjennysmekanismin kanssa. Sähköinen kytkin on vähän hassussa paikassa pöytäryhmän alla, mutta kaipa se on ajatuksella sijoitettu niin.

Jos olisimme nyt vaihtamassa autoa, syntyisikö tästä yksilöstä kaupat?

Vuosimallissa 2025 on paljon uutta (2026-malli lienee pääosin samanlainen). Toisaalta parannukset ovat aika pieniä, ja uudet puutteet sitäkin ärsyttävämpiä. Suurin ongelma mielestäni on se, että säilytystilaa on entistä vähemmän. Tämä oli aiemmin Twinin valtti, miksi siitä on luovuttu?

Vanhemmat 5,40-metriset Twinit on varustetason osalta ryhmitelty Axess- ja Plus-malleihin. Uusissa autoissa tätä erottelua ei enää näytä olevan; olisiko 2025-mallinen Twin 540 SPB sitten jonkinlainen kombinaatio edellisistä?

Fiat-puolen osalta esittelyauton varustelu oli kokolailla samanlainen kuin nykyisessä autossammekin, paitsi että led-ajovalot ja nähtävästi myös sivuoven sulkemisavustin puuttuivat. Tuntemukset hieman seilaavat, mutta en ehkä vaihtaisi Reiskaa tähän autoon.

Kuusikossa kuhisee

Helmikuussa on vielä hiljaista, mutta kohta metsässä kuhisee taas.

Linkki videoon

Kuusikkoon

Kylmäluoman leirintäalueella ei ollut suurempaa ruuhkaa, vaikka alue on varsin lähellä 5-tietä. Leirintämaksua ei etenkään sähkön osalta voi pitää kovin edullisena, mutta kaikki on suhteellista. Hotellielämään verrattuna autossa majoittuminen on aina kohtuullisen hintaista.

Tässä vaiheessa matkaa tuijotimme sääkarttoja varsin intensiivisesti. Jos sateet ohjaisivat meidät muuttamaan matkan suuntaa, suunnanmuutos täytyisi tehdä nyt.

Vaikutti kuitenkin siltä, että Lappiin oli muodostumassa poutainen alue, joka oli riittävän suuri niin että sitä kannattaisi tavoitella. Päätimme jatkaa kohti Sallaa, ja sieltä ehkä vielä hieman pohjoisemmaksi.

Meitä kiinnosti erityisesti Aikkipetsin tienoo, jossa edellisenä syksynä patikoimme hienossa säässä. Paltsarikummun polku oli kiva, mutta nyt voisimme tutustua Aikkipetsin tuvalta Ruuhitunturin suuntaan menevään reittiin.

Niinpä ajoimme Reiskan parkkiin samalle levikkeelle kuin viime syksynäkin...

... ja lähdimme patikoimaan kohti Aikkipetsin tupaa. Sää ei alkumatkasta ollut erityisen kesäinen, pikemminkin oli koleaa, vaikka tuuli puhalsi lähinnä kaakosta.

Aikkipetsin tuvalla reitti haaraantuu Paltsarikummun ja Kuusikko-Ruuhivaaran suuntaan meneviin polkuihin. Molemmat vievät lopulta Sallan luontokeskuksen tienoille, mutta jälkimmäinen vaikuttaa hieman metsäisemmältä, ja siltä siis voi halutessaan koukata myös Ruuhitunturille.

Matkan myötä ilma lämpeni, ja olosuhteet muuttuivat varsin miellyttäviksi.

Kuusikko-Ruuhivaaran jälkeen polku laskeutuu moottorikelkkareitin varrelle, jossa on pienehkön ojan ylittävä silta. Se sai toimia retkemme kääntöpisteenä.

Aikkipetsin tuvan opastuskarttaan oli merkitty, että Lehtoaavan kodalle saattaisi mennä myös jonkinlainen kesäreitti. Etäinen ajatuksemme oli, että voisimme paluumatkalla poiketa siellä, mutta emme onnistuneet löytämään polun päätä, tai mitään merkintöjä ainakaan.

Maasto ei vaikuttanut erityisen hankalalta, mutta pisto oli reilun kilometrin mittainen, joten polku olisi nopeuttanut kulkemista. Lopulta päätimme olla tavoittelematta kotaa, koska meillä ei ollut varsinaista syytä pyrkiä sinne.

Autolle palattuamme ajelimme vähän matkaa Kovajärven suuntaan selvittääksemme, löytyisikö sieltä sopivaa puskaa yöpymistä varten. Olisi saattanut löytyäkin, mutta rohkeutemme loppui Vilmatunturin suuntaan kääntyvässä mutkassa, jossa oli tietöistä kertova liikennemerkki. Tietyöt eivät niinkään pelottaneet, mutta tielle juuri levitetty sepeli hermostutti siinä määrin, että päädyimme kääntymään ympäri.

Harmi sinänsä, sillä tie on kiinnostava ja jatkuu Vilmatunturin eteläpuolta Vilmajängälle asti. Sen varrelta voisi vaikkapa uudestaan tavoitella Vilmatunturia, idän suunnasta. Tien aiemmasta kunnosta ei ole tietoa, mutta ehkä siitä nyt remontin myötä tulee entistä ehompi.

Tähän reitiin täytynee joskus tutustua. Sen länsipäässä oleva, Kursusta Vilmajängän kautta Karhujärvelle menevä tie oli ainakin muutama vuosi sitten ihan hyväkuntoinen. Jos samalle suunnalle päätyy uudemman kerran, voisi käydä kurkkaamassa myös Lehtikorkian autiotupaa, mikäli se on helposti saavutettavissa.

Lopulta jäimme yöksi tien varteen samalle paikalle, jossa edellisenä kesänäkin vietimme yhden yön. Seuraaviksi päiviksi näytti nyt olevan luvassa sateita, mikä saattaisi tietää taukoa retkeilyssä. Eteneehän se loma niinkin, vaikka pienessä retkeilyautossa piirit ovat sateen sattuessa aika rajalliset.

Varaslähtö

On jälleen talviolympialaisten aika. Otan tässä varaslähdön ensimmäiseen lajiin, joka on lumikenkäily!

Linkki videoon

Pitääkö olla huolissaan?

Viime viikolla Reiska sai viimein uuden hihnan jakopäähänsä. En ole koskaan aiemmin vaihdattanut hihnaa mihinkään autooni, joten operaatio mietitytti hieman. Jos asiat menevät pieleen, tällaisesta työstä voi tietysti aiheutua ongelmiakin. Onneksi kaikki kuitenkin eteni niin kuin pitikin.

Nyt autoa on siinä määrin korjattu ja huollettu, että luulisi vähäksi aikaa riittävän:

• Harmaavesisäiliön poistomekanismi uusittu
• Sähkörappu korjattu (takuuseen)
• Sivuoven roikkuva vedenohjain kiinnitetty
• Ohjauspaneelin ohjelmisto päivittetty (yritetty ainakin)
• Tiiveystarkastus ja kaasujärjestelmän tarkastus suoritettu
• Kolmas vuosihuolto tehty
• Jakopäänhihna ja vesipumppu vaihdettu

Ihan halpaahan tämä kaikki ei ollut, mutta loppulasku oli silti aavistuksen pelättyä pienempi. Olin ajatellut, että pari tonnia saattaa mennä, mutta 1700 € riitti lopulta kattamaan kaikki kulut. Osittain tämä selittyy sillä, että J. Rinta-Jouppi ei veloittanut syksyn lukuisista huoltokäynneistä mitään, koska homma tuolloin eteni vähän nihkeästi.

Nyt kaiken pitäisi olla kunnossa tulevaa kesää varten, ainakin melkein. Reiska nimittäin hieman säikäytti minua, kun pari päivää sitten ulkoilutin sitä kauppareissun yhteydessä. Risteyksestä lähdettäessä auton veto katkesi muutaman sekunnin ajaksi niin, että minun melkein täytyi kurvata pysäkille.

Ongelma ei varsinaisesti ollut uusi, sillä sama on tapahtunut pari kertaa aiemminkin, ja silloinkin nimenomaan risteyksestä poistuttaessa. Edellisestä oireilusta on kuitenkin jo aikaa.

Mikä ilmiön voisi selittää? Nykyaikaiset autot kai voivat joskus mennä niin sanottun limp-tilaan, jossa auto kulkee enimmillään 40 - 50 km/h. Tilan tarkoitus lienee suojata autoa vaurioilta, jotka tietokoneen havaitsemat häiriöt mahdollisesti voisivat aiheuttaa.

Reiskan tapauksessa kyse ei kuitenkaan tainnut olla limp-tilasta, sillä auto ei hetkeen vastannut kaasuun lainkaan, ja toisekseen koko tilanne oli ohi muutamassa sekunnissa. Sen jälkeen kaikki taas toimi kuten ennenkin.

No olisiko sitten kyse Brake Throttle Override -toiminnosta? Se puolestaan on turvatoiminto, joka rajoittaa moottorin tehoa, jos kaasua ja jarrua painetaan samanaikaisesti. En mielestäni tehnyt niin, mutta voisiko jarrupolkimen liike kylmällä kelillä hidastua niin, että järjestelmä ei toimi ihan yhtä notkeasti kuin normaalisti?

Kolmas vaihtoehto saattaisi olla se, että Reiska kavahti edestämme risteyksessä juuri ajanutta poliisiautoa, mutta en tiedä, onko se niin fiksu.

Pitäisikö asiasta sitten olla huolissaan? En vielä usko, että kyse on mistään varsinaisesta viasta, mutta ehkä Reiskaa täytyy jatkossa vähän tarkkailla.

Keleistä

Kohta on taas T-paitakelit, mutta ei ihan vielä.

Linkki videoon

Tottumiskysymyksiä

Suoronsärkkä oli kesäkuun alussa oiva paikka. Särkän maasto on helppokulkuista, eikä muita ihmisiä ollut haitaksi asti. Pitkäjärven rannalla näkyi olevan yksi karttaan merkitsemätön laavukin, tosin särkältä katsottuna väärällä puolella järveä.

Avaralla metsäkankaalla on muutenkin kiva lompsia päämäärättömästi. Alueella on joskus tehty metsätöitä, minkä johdosta ympärillä risteilee pieniä teitä ja traktoriuria. Olen ehkä hiukan yksinkertainen, mutta myös suon tarkkailu kannon nokassa istuen herättää minussa onnen tunteita.

Vietettyämme yön Luolakankaantien mutkassa päätimme poimia työlistallemme vielä toisen lähistöltä löytyvän särkän. Kyse oli Lötinsärkästä, jolle pääsee helposti saman tien varrella olevalta levikkeeltä.

Etsiessäni tietoja retkikohteista turvaudun usein tekoälyn apuun. ChatGPT ei tiennyt Lötinsärkästä mitään, mutta Grokille paikka oli tutumpi, ja se tuntui myös osanneen paikantaa harjun kartalle.

Mutta onko tällainen pieni harju mielekäs retkikohde? Grok suhtautui asiaan varauksellisesti:

Toisaalta hiljaista metsälenkkiähän tässä juuri haetaan, joten siinä mielessä vastaus oli tyydyttävä. Ja vaikka Lötinsärkkä on hieman Suoronsärkkää pienempi, se voisi silti ympäröivien soiden ansiosta olla näyttävä.

Lyhyen rämpimisen jälkeen...

... särkän pää odotti kulkijaa, ja valmista polkuakin oli tarjolla.

Kuten edellisenä päivänäkin, olin jälleen laatinut lentosuunnitelman, jotta voisin lennättää Mallaa Lötinsärkällä. Joskus kuulee juttuja itärajaa vaivaavasta GPS-häirinnästä, mutta itse en ole törmännyt sellaiseen, ainakaan jatkuvana ilmiönä. Ainoa omituinen piirre on se, että Flyk-sovellusta käytettäessä puhelin saattaa aluksi paikantaa itsensä Venäjälle, mutta hetken odottelun jälkeen tämäkin aina korjaantuu.

Hyönteisten osalta olosuhteita olisi voinut luonnehtia helpoiksi, ellen olisi pienellä hakkuuaukeella kompuroinut niin, että molempia polvia piti laastaroida. Sillä hetkellä kaikki lähiseudun puolihampaalliset ja imukärsälliset ötökät löysivät meidät, mikä elävästi toi mieleeni sen, kun joskus Akkatunturin kupeessa kompastelin samoin seurauksin.

Kyseistä hakkuuaukeaa lukuun ottamatta Lötinsärkkä on kaunis harju; vain aivan sen läntisin kärki (Kortesärkkä) on hieman rytöinen. Kaikkiaan ehkä juuri sellainen kuin Grok kuvasi.

Kahden särkkäpäivän jälkeen arvelimme matkamme harjuosuuden tulleen täytetyksi. Muutaman kilometrin päässä olisi vielä Tökönsärkkä ja Hoikansärkkä, mutta ne voisimme säästää myöhemmäksi. Ei liikaa herkkuja yhdellä kertaa.

Sääennusteet synnyttivät epätietoisuutta matkan jatkosta. Jo Kuopiosta lähdettäessä oli näyttänyt siltä, että länsirannikkolla olisi todennäköisimmin poutaa. Halusimme silti hyödyntää 2 - 3 aurinkoista päivää Itä-Suomessa, jossa yleisesti ottaen on enemmän nähtävää.

Mutta pitäisikö nyt kääntyä Vaasan, Kokkolan tai Rauman suuntaan? Vaikutti siltä, että sadepäiviltä ei enää voisi välttyä. Ajoimme Kylmäluomaan pohtimaan asiaa.

Onneksi mukanani aina on lenkkarit ja juoksuvaatteet, koska se mahdollistaa liikunnan vaikka poutaiset hetket olisivat kortilla. Pienessä retkeilyautossa hikiset vaatteet tietysti tuovat parisuhteeseen oman mausteensa, mutta kesällä asiat yleensä tapaavat järjestyä.

Mitä juoksuharrastukseeni muuten tulee, se on viime aikoina saanut hieman tummia sävyjä. Tätä kirjoitettaessa palasin juuri lenkiltä, jonka aikana ohitseni juoksi toinen harrastaja työntäen samalla lastenrattaita edessään. Vaikka en ole erityisen kilpailuhenkinen, tällaisiin kohtaamisiin ei kyllä totu, vaikka tässä iässä parempi kai jo olisi.

Saako mutkaan pydäköidä?

Yö Renkanlammella oli melko viileä, vaikka juhannukseen oli enää viikko. Ulkolämpötila taisi alimmillaan käydä viidessä asteessa, mikä jo edellyttää lämmittimen käyttöä autossa, jos on pahasti päässyt erkaantumaan luonnosta.

Illalla Truma-lämmitin kuitenkin käyttäytyi huonosti. Vaikka autossa oli nukkumaan mennessä liki 20 astetta lämmintä, lämmittimen asettaminen 16 asteen (minimi-)lämpötilaan sai Truman loikkaamaan villisti. Se alkoi puhkua lämmintä ilmaa niin, että pian auton sisälämpötila oli 23 astetta.

Tässä vaiheessa sammutin lämmittimen, koska autossa alkoi olla kuuma. Yritin vielä käynnistää sen uudelleen toista lämpötila-asetusta käyttäen, mutta lopputulos oli silti sama. En enää uskaltanut jättää lämmitintä päälle, palaa vielä koko auto.

Aamuyöllä autossa oli odotetusti hiukan viileää (+ 10 C). Herättyäni neljältä päätin siten laittaa lämmittimen päälle, edes hetkeksi. Samalla tulin selanneeksi laitteen valikkoja, ja päätin kokeilla sieltä löytyvää Reset-toimintoa. Resetoinnin jälkeen Truma vaikutti toimivan oikein.

Onneksi unta ehti kertyä sen verran, että asiasta ei muodostunut tien päällä ongelmaa. Aamupäivän ohjelma sisälsi lähinnä siirtymäetapin Ala-Vuokin eteläpuolella oleville särkille.

Edellisenä kesänä Ryötinsärkille yritettiin Lentiirantien suunnasta, mutta tuolloin matka tyssäsi tuoreeseen sepeliin, jota särkälle johtavalle pienemmälle tielle oli levitetty. Sepeli ei ehkä vuotta myöhemmin enää olisi ongelma, mutta päätimme silti tällä kertaa lähestyä Ryötinsärkkää ja Suoronsärkkää niiden länsipuolelta, Luolakankaalle vievän metsäautotien päästä. Luolakankaalta voisi kenties myös löytyä yöpaikka seuraavaksi yöksi.

Suunnitelma oli semitoimiva, sillä myös Luolakankaantiellä oli karkeaa sepeliä. Se ei näyttänyt olevan aivan pahinta mahdollista laatua, mutta paikoin sepelikerros oli aika paksu, mikä saattaisi aiheuttaa ongelmia ylämäissä.

Asian kanssa kipuiltiin hetki, minkä jälkeen lähdimme ryömimään kohti kuuden kilometrin päässä olevaa silmukkaa. Enimmillään 10 km/h nopeutta ajaen osa päivästä menisi sepelin rahinaa kuunnellen, mutta särkät joka tapauksessa olivat ensisijainen retkikohteemme, joten emme halunneet luopua niistä.

Lienen viime aikoina kuunnellut liikaa Retropopia, sillä matkan aikana päässäni soi jatkuvasti No olisko ne renkaat ehjiä? Hokeman toteutumista saattoi edesauttaa se, että jätimme Reiskan jo silmukkaa edeltävään mutkaan, joka muutenkin vaikutti hyvältä paikalta.

Jälkeenpäin kävi ilmi, että mutkassa itse asiassa oli tasaisempaa kuin silmukassa olevalla kääntöpaikalla.

Myös retken lähtöpaikkana Luolakankaantie oli hyvä. Tieltä pääsee helposti niin Ryötinsärkälle kuin Suoronsärkällekin. Jos molemmat kävelee päästä päähän, matkaa kertyy noin 15 kilometriä. Päätimme tällä kertaa keskittyä Suoronsärkkään, koska Ryötinsärkälle voisimme myöhemmin yrittää uudestaan Lentiirantien kautta.

Suoronsärkkä vaikutti juuri niin hienolta kuin kartasta on pääteltävissä. Ehkä erikoisin piirre särkässä oli se, että kartalla kapealta näyttävä harju on todellisuudessa yllättävän leveä. Miellyttävää kulkumaastoa joka tapauksessa.

Päivä oli aurinkoinen ja toivoa herättävän lämmin, joskaan ei aivan helteinen vielä. Suoronsärkällä kävi jonkin verran tuuli, mutta kun olin viimein onnistunut laatimaan ADIZ-alueella vaadittavan lentosuunnitelman, lähetin Mallan tutkimaan paikkoja ilmasta. Hiukan poikkeuksellisesti parvi pääskysiä tuntui kiinnostuneen Mallasta, mutta eivätpä nuo sentään kimppuun käyneet.

Lämpimällä säällä minulla on pukeutumiseen liittyvä ongelma. Jos on viileää, käytän Fjällrävenin reisitaskuhousuja, joista löytyy luonteva paikka kännykälle. Yli 15 asteen lämpötiloissa ne kuitenkin alkavat olla kuumat, joten vaihdan ohuempiin housuihin, joista reisitaskut puuttuvat.

Etutaskuista puhelimen saa kuvaustilanteessa nopeasti esille, mutta laitteen lämmetessä paikka on hieman epämiellyttävä. Tästä syystä sujautan kännykän joskus takataskuun, jolloin se kuitenkin tuntuu elävän omaa elämäänsä, vaikka näytön olisi lukinnutkin.

Vaimo yllättyi, kun sai minulta kesken retken outoja emoji-viestejä. Onnekseni viestit olivat mieluisia tai ainakin riittävän neutraaleja, mutta asia säikäytti silti hieman. Whatsapp-viesteistä ei onneksi kerry mitään laskua.

Ehkä huolestuttavampaa oli se, että puhelin oli myös takapuoleni ohjaamana lähettänyt sähköpostiviestin eräälle Lapland Hotelsin työntekijälle. Oona, jos luet tätä: anteeksi, en tarkoittanut sitä mitä kirjoitin!

Pientä renkkaa

Kuten monesti ennenkin, vuonna 2025 kesälomamme alkoi viikkoa ennen juhannusta. Käytettävissä oli entiseen tapaan vain yksi viikko, mutta ehtiihän siinäkin ajassa jonnekin. Vaan minne?

Suomen sää vaikutti kaikkiaan kovin viileältä ja epävakaiselta. Mahtaisiko Espanjassa olla paremmat kelit? Olemme käyneet Espanjassa vain kerran, ja silloinkin hätäisesti autolla Andorran suunnasta. Pohjois-Italia on aavistuksen tutumpi paikka, mutta eihän sinnekään viikossa kerkiä. Paitsi tietysti lentokoneella, mutta se ei tule kyseeseen.

Todellisten vaihtoehtojen puuttuessa iskin kartalla silmäni Ala-Vuokkiin. Paikalla on kiva nimi, ja lisäksi sen eteläpuolella kiemurtelee aika kivan näköinen harjujono, joka näyttää alkavan Riionahosta ja jatkuvan sitten Kovalankankaan, Luisoankankaan, Ryötinsärkän, Suoronsärkän, Lötinsärkän, Tökönsärkän, Hoikansärkän kautta Jumalissärkälle.

Ryötinsärkälle ja Hoikansärkälle yritettiin jo viime kesänä, mutta pienten vastoinkäymisten vuoksi paikat jäivät tuolloin näkemättä. Päätimme nyt yrittää uudelleen, tällä kertaa erityisesti Suoronsärkkä mielessämme.

Särkät ovat merkittävästi Espanjaa ja Italiaa lähempänä, mutta valitusta matkustusmuodosta johtuen matka ottaisi silti hetken. Niinpä päätimme lähteä liikkeelle jo perjantai-iltana heti töiden jälkeen, ja tavoitella aluksi vain jotain matkan varrella olevaa puskaa. Sellainen löytyi Kuhmon eteläpuolelta, Renkanlammen läheltä.

Olen viime aikoina tavannut etsiä retkikohteita aktivoimalla Retkikartan asetuksista Kuivakäymälät-valinnan. Sen avulla löytää helpommin sellaisia paikkoja, joihin liittyviä polkuja tai retkeilyrakenteita ei välttämättä muuten ole merkitty karttaan. Vessaan nyt aina menee jonkinlainen polku, jostain.

Näin löytyi myös Renkanlampi, joka osoittautui kesäkuisessa illassa varsin mukavaksi paikaksi.

Nuotiopaikan vieressä olevan lammen takana mutkittelee pieni mutta näyttävä harju, jolta avautuu avara maisema länteen päin.

Tässä maailman kolkassa on kuitenkin yksi asia, joka ajoittain mietityttää. Täällähän on joskus verissä päin tapeltu, minkä johdosta maastossa saattaa edelleen olla ammuksia. Erityisesti Renkanlammelta kaakkoon olevilla Saunajärven ja Kilpelänkankaan alueilla on käyty taisteluita.

Mutta onko ammuksiin liittyvä uhka yhä todellinen? Tiedustelin asiaa tekoälyltä, ja sain seuraavan vastauksen:

Kyllä, Suomen metsissä on yhä toisen maailmansodan aikaisia räjähteitä ja ammuksia, ja niitä löydetään vuosittain. Suurimmassa osassa tapauksia kyseessä ovat:

• Kranaatit, miinat ja käsikranaatit
• Ilmatorjunta- ja tykistöammukset
• Sodan jälkeen haudatut tai unohtuneet varastot

Vaarallisimpi alueita vastauksen mukaan ovat Kuhmo, Suomussalmi, Ilomantsi, Lieksa, Nurmes, ja Tolvajärvi. Käytännössä kaikki suosikkini, siis. Tolvajärvi tosin ei ole sellainen, mutta vain siksi, että se on nykyisin Venäjän puolella.

No, ehkä asiaa ei ole syytä liikaa dramatisoida, mutta on silti hyvä pitää mielessä, että jokaista säilyketölkiltä näyttävää roskaa ei kannata potkia tai kaivaa maasta ylös.

Toinen näillä seuduilla oleva pulma liittyy kopterin lennättämiseen. ADIZ-alueen raja meni kiusallisesti juuri Renkanlammen länsipuolella, joten ilmakuvia ottaakseen olisi pitänyt tehdä RPAS-lentosuunnitelma.

En tässä vaiheessa ollut vielä tietoinen, että lentosuunnitelman laatimiseksi on olemassa helpompikin tapa, joten päätin sitten olla lennättämättä. Sallitulle puolelle ei olisi Renkanlammelta ollut kuin muutama sata metriä, mutta laiskuus voitti taas.

Läheisen sorakuopan kupeessa oli silti hyvä yöpyä. Pimeät syysyöt ovat parhaimmillaan viehättäviä, mutta kyllä valoiset kesäaamut ovat silti retkeilyautoilussa parasta. "On tää hienoa hommaa!", kuten matkailuautoiluun liittyvässä iskulauseessa todetaan ("... jos vain renkaat kestävät.", itse ehkä vielä lisäisin).

Valehtelisin jos väittäisin

Kuten aiemmin syksyllä kirjoitin, Reiskalla on viime kesästä lähtien ollut vähän murheita. Harmaavesisäiliön tyhjennysmekanismi ei ensinnäkään toiminut, ja ongelmaa tutkittaessa huomattiin, että astinlauta polttaa sulakkeen aina, kun lautaa yrittää liikuttaa.

Viimeisimmäksi sivuoven vedenohjain alkoi repsottaa. Pieni mutta ärsyttävä pulma, joka on hankala korjata itse, jos ei ole lämmintä tilaa käytössä.

Näihin liittyvien korjausten ohella Fiatiin pitäisi tehdä vuosihuolto, ja samalla vaihtaa jakopään hihna. Hihnan vaihtoväli on nykyään kolme vuotta, ja vesipumppukin lienee järkevää uusia samalla, vaikka sen osalta väljempikin aikataulu kai riittäisi.

Myös asunto-osan tiiveys on Adria-takuun säilymiseksi tarkastettava vuosittain, eikä kaasujärjestelmän koeponnistustakaan voi loputtomasti vältellä. Kaasupuoli on tähän asti jäänyt vähälle huomiolle, joten ehkä myös sen tarkastaminen on paikallaan viimeistään nyt kolmen vuoden jälkeen.

Työlistalla oli siis monta asiaa, ja alkuperäinen ajatukseni oli, että ne kaikki hoituisivat yhdellä vähän pidemmällä huoltokäynnillä.

Kävi kuitenkin ilmi, että jakopään hihnan vaihtaminen ei paikallisessa Caravan-liikkeessä onnistu. Homma edellyttää jotain erikoistyökaluja, minkä vuoksi muutama muukin korjaamovaihtoehto tippui listalta pois.

Lopulta asiat etenivät niin, että asunto-osan korjaukset ja huoltotyöt tehtäisiin J. Rinta-Joupilla, ja Fiat-puolesta (vuosihuolto + hihnan vaihto) vastaisi JA-Kone. Jälkimmäinen operoi entisissä Delta-auton tiloissa, joten paikka oli siltä osin minulle tuttu.

Sain huoltoajat peräkkäisille päiville juuri ennen vuodenvaihdetta, mikä oli kohtuullisen hyvä vaihtoehto, kun kaikkea ei kerran saanut hoidettua yhdellä kertaa. Itselleni se tarkoitti hieman ylimääräistä jumppaa, mutta joutaahan sitä joululomallaan kävelemään.

Koska olin syksyn aikana vieraillut caravan-huollossa jo kolmesti, epäilin hieman, mahtaisivatko puutteet tulla korjatuiksi neljännellä kerrallakaan. Onnekseni olin kuitenkin väärässä, sillä nyt asiat etenivät todella hyvin. Vein Reiskan huoltoon kello kahdeksan, ja jo yhden aikaan puhelimeen kilahti viesti sen merkiksi, että kaikki oli valmista:

• Harmaavesisäiliön tyhjennysmekanismi vaijereineen kaikkineen oli uusittu
• Astinlaudan vika oli paikannettu ja korjattu
• Repsottava vedenohjain oli kiinnitetty
• Tiiveystarkastus ja kaasujärjestelmän koeponnistus oli tehty, ei löydöksiä
• Myös oikean etuistuimen räminää saatiin hillittyä

Jälkikäteen ajatellen merkittävintä saattoi olla astinlautaan liittyvän vian löytyminen. Kävi nimittäin ilmi, että rapun aiempi takuukorjaus ei ollut mennyt ihan putkeen. Korjauksen jäljiltä rapun sähköjohdot olivat jääneet liian lähelle pakoputkea, mikä oli sulattanut johdot, ja aiheuttanut oikosulun. 

Omaan korvaani tällainen vika kuulostaa jopa hieman vaaralliselta. Ehkä oli hyvä, että käytimme koko kesän sähkörapun sijaan muovista irtojakkaraa. Ja pieni onnenkantamoinen taisi lopulta olla sekin, että harmaavesisäiliöön ylipäänsä tuli vikaa, koska sen johdosta myös astinlautaongelma huomattiin.

Seuraavana päivänä ajelin Reiskan kanssa JA-Koneelle, jossa Fiat-työt oli tarkoitus tehdä. Tässä vaiheessa aikatauluun tuli hieman takapakkia, koska ilmeni, että Ducaton jakopäänhihnoihin liittyy saatavuusongelmia. Vuosihuolto saataisiin tehtyä, mutta jakopään osalta Reiskaa täytyisi myöhemmin ajeluttaa huoltoon vielä kerran.

Oli epäselvää, milloin hihnoja taas olisi tarjolla. Kolmen vuoden vaihtoväli taitaisi nyt ylittyä, mutta onneksi Reiskan mittarissa on vasta 36000 kilometriä, joten ehkä alkuperäinen hihna ei vielä ole ihan rapakunnossa.

Vuosihuolto saatiin tehtyä, mutta jo seuraavalla ajokerralla oli jälleen pettymysten aika: Webasto ei lähtenyt kauko-ohjaimella käyntiin. Ensin ajattelin, että oireilu johtuu pakkasesta, ja lämmitintä täytyy hetki houkutella (näin on tapahtunut joskus ennenkin).

Sitten kuitenkin huomasin, että myös auton kojelaudassa oleva kellokytkin oli pimeä, joten polttoaineen sijaan ongelma vaikutti olevan sähköpuolella. Koska Webasto oli toiminut vuosihuoltoa edeltävänä aamuna, arvelin vian syntyneen huoltokäynnin aikana. Olisiko joku irrotettu liitin jäänyt kytkemättä? Tai Webaston sulake kenties palanut?

Valehtelisin, jos väittäisin öisin herääväni murehtimaan maailmaa, mutta tämä aiempien ongelmien jatkoksi ilmestynyt Webasto-pulma mietitytti minua muutamana yönä. Vika ei vaikuttanut järin isolta, mutta voisi tietää ylimääräistä rahanmenoa. Huoltoepäilyn ja kireähkön pakkasen vuoksi en silti alkanut tonkia asiaa itse.

Uutta huoltoaikaa ei heti ollut tarjolla, joten ajoin Reiskan Savon Dieselille, jossa myydään ja asennetaan Webastoja. Varsin nopeasti selvisi, että vika johtui Webaston irronneesta liittimestä. En tiedä, oliko se irronnut huoltotoimenpiteiden vai esimerkiksi tärinän vuoksi, mutta ainakin lämmitin toimi taas.

Nyt edessä on vielä jakopääremontti, jonka jälkeen Reiska on valmis ensi kesän koitoksiin. Vaikka säätämistä on viime aikoina riittänyt, yritän suhtautua asiaan valoisin mielin.