Jaaskamonvaaran prinsessa

Jaaskamonvaaran kupeessa oli rauhallista yöpyä, mitä nyt hyttyset hieman häiritsivät. Tähän aikaan vuodesta retkeilyautoiluun liittyykin aivan erityinen aamurutiini: hyttysimurin säiliön tyhjentäminen. Se on nopea toimenpide, mutta tuottaa joka kerta tunteen siitä, että maailma on taas hieman parempi paikka.

Aamulla pohdimme, jatkaisimmeko saman tien autoillen eteenpäin, kenties Sallan suuntaan, vai kävisimmekö ensin Peuronlammella. Oli sellainen tutina, että lammelle vievällä metsäisellä polulla saattaisi hellepäivänä väijyä hyttysarmeija, mutta päätimme silti katsoa tämän kortin, koska eipä näille kulmille ihan joka päivä ajella.

Peuronlampea etelästä lähestyvä polku puikkelehtii melko yksitotisen metsän siimeksessä, eikä sen varrelta juuri avaudu maisemia ympäröivään kansallispuistoon, vaikka reitti vaaran rinteeseen nouseekin.

Pitkospuut ovat myös paikoin kehnossa kunnossa, mutta tähän aikaan vuodesta se ei suuremmin haittaa.

Torpparin taipaleeksi nimetty reitti koukkaa aluksi Lomaojan kautta. Hämyisen ojan varrella on laavu, kuivakäymälä ja hyttysiä.

Lomaojalta Peuronlammelle on nelisen kilometriä, mutta matka tuntui pidemmältä, koska polku oli pääosin aika pientä. Perillä odotti avaralla ja melko kauniillakin paikalla oleva laavu. Sen vieraskirjassa oli muutamia tuoreita merkintöjä, joten kyllä näille syrjäisemmillekin paikoille retkeillään, molemmista suunnista.

Laavun kattoa oli hiljattain kunnostettu. Ehkä tämä kolkka on jatkossakin tarkoitus pitää huollon piirissä, vaikka Syötteen kansallispuiston reittien ylläpitoa on viime vuosina karsittu esimerkiksi Salmitunturin liepeillä.

Jos Peuronlammelta jatkaa viisi kilometriä pohjoiseen, päätyy Rytivaaran kierroksen varrelle. Kyseinen etappi on yhä kulkematta, mutta nyt siihen ei ollut mahdollisuutta tutustua. Raatetuvallakaan ei ole käyty; ehkä joskus Ukonvaaran suunnasta sitten.

Alkumatkan jälkeen hyttysiä oli lopulta odotettua vähemmän, tai itsestäni ainakin tuntui siltä. Asia tosin saattoi osittain selittyä sillä, että olin varustautunut taisteluun hyttysverkolla, jollaista en yleensä käytä. Pelkään silti, että olisin tällä habituksella voittanut Jaaskamonvaaran prinsessa -palkinnon, jos sellainen olisi ollut tarjolla.

Retkeltä palattuamme hyppäsimme autoon ja jatkoimme matkaa kohti ihmisten ilmoja. Ihan aluksi meidän täytyi vielä kertaalleen selviytyä tien kohdasta, jossa edellisenä iltana oli ongelmia, mutta kun kivi oli siivottu tieltä pois, Reiska ylitti kohdan vaivatta.

Illaksi päätimme ajella johonkin lähellä olevaan paikkaan. Sellainen löytyi Anetjärven rannalta, jossa on Aneen loman tukikohta. Vaikka paikka on sopivasti syrjässä, puitteet ovat hyvät. 

Matala hiekkaranta lienee ainakin lapsiperheiden mieleen, ja uudehko huoltorakennus miellyttänee kaikkia.

Aneen loman Camping-puolta oltiin parhaillaan laajentamassa, joten pientä remontinjälkeä näkyi siellä täällä. Alkukesä oli ollut sateinen, ja isännän neuvoa noudattaen täytyi vähän katsoa, mihin autonsa ajaa, jotta ei jää jumiin. Oma paikkamme oli silti mainio, vaikka ihan suoraan järveen ei autosta voinutkaan astua.