Sitten kun

Minä olen hiukan sitten kun -ihminen. Odotan jotain mystistä elämän kiintopistettä, jonka jälkeen voin alkaa tehdä sellaisia asioita, jotka minua erityisesti kiinnostavat. Se hetki ei vain tunnu lähestyvän, ainakaan toivotulla nopeudella.

Tämä asia nousi esiin pohtiessani, mitä ihmettä tapahtui, kun menin lähikauppaan ostamaan ruokaa edessä olevaa lomamatkaa varten. Yleensä tarvikkeiden hankkiminen on helppoa, koska autoon lastataan lähes aina samanlaiset eväät: leipää, juustoa, kinkkua, vihanneksia, jogurttia, mysliä, kivennäisvettä, mehua, ...

Nyt en kuitenkaan alkuunkaan ymmärtänyt, mitä minun pitäisi ostaa. Ajatus ei vaan jotenkin rullannut, olin kuin pause-tilassa. Vasta luovittuani itseni maito-osastolle tajusin, että jogurttia täytyy olla, ja sen kanssa mysliä.

Kokemus oli pelottava, sillä minulla on muutenkin ajoittain ongelmia muistini kanssa. Alzheimerin ensi oireitako, vai normaalia ikääntymistä? Itselle mieluisia asioita pitäisi ehkä tehdä juuri nyt, kun elämästä vielä selviää.

No, toukokuun alussa oli lomaa, mikä merkitsi yhdenlaista kiintopistettä. Kevät oli tosin taas ottanut takapakkia, mikä ärsytti hieman. Reilun kuukauden päästä olisi juhannus, ja jokainen tietää, mitä se tarkoittaa, vaikka asiaa ei sanota ääneen.

Viime keväänä matkailimme samoihin aikoihin Länsi-Suomessa. Reissu oli erilainen kuin matkamme yleensä, mutta varsin mukava silti. Jotain samantapaista ajattelimme tavoitella myös tällä kertaa.

Kuopiosta lähdettyämme otimme aluksi suunnan kohti Saarijärveä ja Karstulaa. Tarkoitus oli, että poikkeaisimme matkalla Laulavan Mörön polulla, mutta hiukan viivästyneen lähtömme vuoksi jouduimme luopumaan ajatuksesta. 

Mörköpolun sijaan päätimme tutustua Saarijärvellä olevaan Julmatlammit-polkuun. Rotkolampien ympäri kiertävä maisemareitti on lyhyehkö, mutta sitä voisi jatkaa hyppäämällä Kokkolantien toisella puolella olevalle Runebergin polulle. 

Aluksi kuitenkin julmille lammille. Reitille pääsee muutamalla askeleella aivan tien varressa olevalta levähdysalueelta. 

Myötäpäivään kierrettävän reitin alkuosa on helppo, miltei esteetön. Samanlaisia rotkopolkuja on aika paljon ympäri Suomea, enkä ole varma, onko tämä yhtään julmempi kuin muutkaan, mutta näyttävä silti.

Näköalatasanteen jälkeen kulkeminen muuttuu hankalammaksi. Siellä täällä polku laskeutuu lammen rantaan noustakseen myöhemmin taas ylemmäksi, joten ihan huonojalkaisten reitti tämä ei lyhyydestään huolimatta ole.

Kääntöpaikalla lampien päässä on katettu nuotiopaikka...

... jonka tulisija on poikkeuksellisen korkeatasoinen. Tuhkaluukku ja kaikki!

Halkoliiteristä löytyi myös väline, jollaisen taisin itse nähdä ensimmäistä kertaa. Scanian vanne hämää hieman, mutta tottapa tällä saa nuotiopuut tehtyä.

Lampien kierros ei vienyt kovin kauaa, joten jatkoimme suunnitellusti Runebergin jalanjäljille. Polun varrella on myös lähde, mikä johdattaa ajattelemaan, että kyseessä on Runebergin lähde. Teknisesti ottaen näin ehkä onkin, mutta aito ja alkuperäinen lähde löytyy kuitenkin Ruovedeltä.

Tämä nimenomainen lähde on silti perheellemme merkityksellinen, sillä vaimo muistaa lapsena käyneensä paikalla ja tuolloin pudonneensa lähteeseen (vrt. Obelix ja taikajuomapata). Asia selittynee korkeanpaikan kammolla, jota rouva yhä pitkospuilla kävellessään potee. Se vähän haittaa näissä hommissa. 

Muokkaus 19.7. klo 21.35: Juuri saamani tiedon mukaan rouva putosikin nimenomaan Ruovedellä olevaan lähteeseen, ei tähän saarijärveläiseen kopioon. Kamala tapaus silti.

Illaksi jatkoimme Wanhat Wehkeet -matkailualueelle. Alue vaikutti ensin pieneltä, mutta kun karttaa katsoi tarkemmin, tilaa on oikeastaan aika paljon. Toukokuun alussa siellä ei tosin ollut juuri ketään.

Vaikka suosimme usein puskapysäköintiä, tällaisiin pienten paikkakuntien leirintäalueisiinkin on mukava tutustua, kun niitä matkan varrelle osuu. 

Palatakseni vielä tämän kirjoituksen alussa mainitsemaani muistiongelmaan... Kävi ilmi, että olin matkalle lähtiessämme unohtanut Salla-kopterin kotiin. En liion muista, että tällaista olisi tapahtunut aiemmin. Höh.