Nastojen merkityksestä

Jääkausipolulta poistuttuamme palasimme Savitaipaleen taajamaan, josta olimme jo etukäteen valinneet yöpaikaksemme Kuolimo-järven rannalla sijaitsevan Olkkolan Hovin.

Hotelli- ja ravintolatoimintaa harjoittavan hovin tiluksilta löytyy uudenaikainen caravan-alue, josta vielä huhtikuun lopussa sai valita paikkansa vapaasti. Kesällä vajaa parikymmentä vaunupaikkaa täyttynee silti nopeasti, luulen.

Hieman BestPark-tyylisestä huoltorakennuksesta löytyivät suihkut ja saniteettitilat sekä pieni keittiö, jonka varusteisiin sisältyi myös pyykinpesukone.

Seuraavan aamun valjetessa alkoi näyttää siltä, että seuraava retkikohteemme odottaa meitä parinkymmenen kilometrin päässä olevassa Orraissa. Siellä menevää Orrainpolkua on kehuttu muun muassa siksi, että se kulkee hyvän näköalapaikan maineessa olevan Luotolahdenvuoren kautta.

Orraihin johtava soratie oli hieman kärsinyt kelirikosta, mutta hitaasti kiiruhtaen saavutimme reitin varressa olevan reilun kokoisen pysäköintialueen. Matkan varrella olisi ollut muutakin mielenkiintoista nähtävää kuten Kärnäkosken linnoitus, mutta pitääksemme aikataulun väljänä päätimme keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.

Orrain kulmille suunniteltiin joskus takavuosina venäläisrahoitteista kylpylää. Enää sitä ei taida tulla, ihan heti ainakaan, ja nykyiset paljutkin ovat turismin ehtyessä ahtaalla. Hieman samankaltaisen tapauksen kanssa on painittu Kolillakin.

Vaikutti siltä, että edessä on kevään toistaiseksi lämpimin päivä. Tähän aikaan vuodesta lämpö helposti yllättää kulkijan, ja kun vaatteita ei voi ylenpalttisesti vähentää, elimistön viilentämiseen täytyy löytää muita keinoja.

Huhtikuussa asiaa ei silti ole syytä liikaa korostaa, eikä etenkään ääneen sanoa sitä, että lämpö alkaisi jo riittää.

Luotolahdenvuoren kautta kulkeva reitti on jossain lähteissä luokiteltu vaativaksi. Erityisen hankalakulkuinen se ei silti ollut, korkeintaan nousunsa puolesta uuvuttava. Orrainpolkua ajetaan myös maastopyörillä, mutta vuoren kattavalla luonnonsuojelualueella pyöräilyä on rajoitettu. 

Kymmenien metrien korkuiset kalliojyrkänteet ovat jylhiä ja toivat mieleen Kalliohalsin, jossa viime syksynä poikkesimme.

Maisemaa ei voi moittia etenkään kun kalliot avautuvat sopivasti etelä-kaakkoon, josta aurinkokin keskipäivän aikoihin paistaa.

Lämpö oli herättänyt myös eläinkunnan uuteen kevääseen: kaakkuri, telkkä, rantakäärme, ... Erityisesti meitä hauskuutti isokoskelo, joka ensin monta kierrosta Luotolahdella kierreltyään täräytti rantaan selvällä ylinopeudella.

Liekö koskelo juuri saapunut maahamme ja tullut yllätetyksi, kun lahti oli vielä rantojen osalta jäässä. Nastattomalla räpylällä jarrutusmatka voi olla poikkeuksellisen pitkä, mitä kokematon lintu ei ehkä osannut huomioida. 

Vaikka Orrainpolun reitti on kiva, se ei sykähdyttänyt ihan niin paljon kuin olin etukäteen ajatellut. Luotolahdenvuori on kuitenkin hieno, eikä sitä kannata jättää kipuamatta, jos Orraihin päätyy.

Koska olimme tyytyväisiä Olkkolan Hovin palveluihin, päätimme palata hovin suojiin myös toiseksi yöksi. Ratkaisu mahdollisti myös sen, että pääsimme myöhemmin perinnesaunaan, mikä tuntui viilenevässä illassa hyvältä ajatukselta.

Sahanlahden tavoin myös Olkkolassa täytyisi poiketa kesäaikaan, kun luonto on vehreämpi.