Maraton

Kesäloma koitti taas juhannuksen aikoihin, kuten niin monina kesinä aiemminkin. Ennen olen aina odottanut lomaa ihan täpinöissäni, mutta nyt tunne ei ollut kovin voimakas. Voiko loman odottamiseenkin kyllästyä? Kun ihminen ikääntyy, tylsistyminen kuulemma herkästi nostaa päätään. Sitä täytyisi ymmärtää varoa.

Tällä kertaa kesälomasta ainakin tulisi erilainen. Ei enää hikisiä hotellihuoneita, äänekkäitä huonenaapureita tai ruuhkaisia aamupalapöytiä. Ei myöskään alituista tavaroiden pakkaamista ja toistuvia luderatsiota. 

Toisaalta retkeilyautossa ei myöskään olisi tarjolla valmiita puuro-pekoniaamiaisia eikä saunan lämpöä, ja kylpyhuoneen koostakin täytyisi tinkiä. Mutta ehkä vaihtelu tekee silti ihmiselle hyvää. 

Lähdimme pitkästä aikaa ajamaan 5-tietä pohjoiseen päin. Matkasuunnitelmaa ei ollut, ja vasta Iisalmen paikkeilla aloimme pohtia, että pitäisiköhän poiketa Volokinpolulle. Kun kilpailevia vaihtoehtoja ei noussut esille, koukkasimme Iisalmen jälkeen kohti Sonkajärveä.

Hankalammen lintutornin liepeiltä on hyvä lähteä liikkeelle, ainakin länteen päin. Lintutornia lähestyessämme säpsähdin hieman, kun yksi tornin tukiparruista näyttä olevan totaalisen rikki. Onneksi kyseessä oli optinen harha, sillä poikki oli vain tornin vieressä oleva kelo. 

Soistuva Hankalampi on aurinkoisena päivänä näyttävä. Olemme joskus syysmyöhällä syöneet tornissa eväitä palelevin käsin, mutta nyt olosuhteet olivat kaikin puolin miellyttävät.

Yritimme tiirailla, näkyisikö suolla jotain erityisempiä lintuja, mutta tavallisten piipittäjien ohella...

... onnistuimme bongaamaan vain kauempana olevan joutsenen pesän.

Tornista laskeuduttuamme jatkoimme kohti Mustinsuota. Volokinpolun pohjoispään pitkospuita uusittiin viitisen vuotta sitten, ja ne olivat edelleen pääosin hyvässä kunnossa.

Kostea ympäristö on kuitenkin pitkoksille haastava, ja paikoin lahot puut tuntuivat jo hajoavan jalan alla. Reittien lankuttamisessa on oma vaivansa, joten toki sitä toivoisi, että ne kestäisivät vähän pidempään.

Kansallispuistoissahan pitkospuiden rakennusmateriaali taitaa olla vaihtumassa. Metallisiin rakenteisiin voi olla vaikea tottua, mutta vaihtoehtoja ei ylenpalttisesti liene, jos kosteat osuudet halutaan vähillä resursseilla pitää kulkukelpoisina.
 

Itse reitistä ei ole valittamista, ja etenkin sitä ympäröivät suot ovat hienoja. Mustinsuolla oli paljon lintuja, jotka käyttäytymisestä päätellen eivät arvostaneet läsnäoloamme. Mitä, näytämmekö me munarosvoilta!?

Volokin polun jälkeen käänsimme auton keulan kohti Sotkamoa. Matkalla sikisi ajatus, että mahtaisikohan Hiisijärveltä löytyä joku soppi yöpymistä varten. Hiisijärven hiekat on puolitunnettu puskaparkki, joten ehkä tilanteen voisi käydä tarkistamassa.

Hiisijärvelle oli saapunut muutamia muitakin autoja, mutta onnistuimme silti löytämään kankaalta yhden pysäköintiin aiemminkin käytetyn paikan. Vaikka etukäteen tunnustelin maaperän kantavuutta jalkaisin, levike osoittautui kovin pehmeäksi, ja meinasimmekin autoinemme jäädä hiekkaan kiinni.

Traction+ taisi pelastaa meidät tällä kertaa, mutta kokemus muistutti itseäni siitä, että painavalla Ducatolla ei voi ajaa mihin tahansa. Vastoinkäymisestä suivaantuneina päätimme vielä jatkaa matkaa.

Tässä vaiheessa ilta oli jo pitkällä, ja vaikka pimeästä ei ollut huolta, päädyimme lopulta yöksi Laahtasen kupeeseen. Lähellä olisi ollut leirintäaluekin, mutta emme onnistuneet tavoittamaan sieltä minkäänlaista henkilöstöä.

Ai niin, tämän jutun otsikko kaivannee vielä pientä selitystä... Olemme menneenä kesänä retkeilleet melko paljon, mitä retkeilyauton hankinta epäilemättä on edistänyt. En tiedä, onko tämän tyyppisen blogin pitämisessä enää järkeä, mutta kun nyt tapanani on ollut näistä reissuista kirjoitella, ehkä teen niin myös jatkossa (ainakin toistaiseksi).

Blogitekstien tuottaminen kuitenkin ottaa - varsinaisen retkeilyn ohessa - aikansa, ja materiaaliakin täytyy jälkikäsitellä. Kuvat vaativat säätöä, eivätkä videotkaan synny itsestään - eikä varsinkaan niissä käytetty musiikki.

Päätin joskus, että käytän videoissani vain omaa musiikkiani. Ajatus oli kaunis ja toimi aluksi, mutta on sittemmin johtanut siihen, että toistan videoissani samoja biisejä uudestaan ja uudestaan.

Ongelma on, että kaikista työvaihesta musiikin tekeminen on itselleni vaikeinta. Jos yhden kappaleen säveltäminen vie kuukauden, homma ei enää toimi. Pitäisikö alkaa tuottaa uutta musiikkia kääntämällä vanhoja biisejä takaperin? Ehkä tämäkin kortti täytyy joskus katsoa.

Edellä mainittujen syiden vuoksi tämän blogin päivittämiseen saattaa liittyä viiveitä. Olen pyrkinyt pitämään yllä 1 - 2 kirjoituksen viikkotahtia, mutta ajoittain se tuntuu vaikealta.

Jos kuitenkin yllän samaan jatkossa, saan kesän asiat käsiteltyä pääsiäiseen mennessä. Edessä taitaa siis olla jonkinlainen blogimaraton.