Hauki vai puuma?

Aurinko paistaa, ja edessä on mitä ilmeisemminkin lämmin kesäpäivä. Mitäpä päivän ohjelmaksi? 

Kun ollaan Taivalkoskella, olisi helppo suunnata Iso-Syötteen kansallispuistoon, mutta siellä on viime vuosina retkeilty aika usein. Vaikuttaa myös siltä, että puiston itäisen osan ylläpidosta ollaan jossain määrin luopumassa, koska siellä menevät reitit eivät enää näy Retkikartta-palvelussa; Pyhitykselle nousevaa polkua lukuun ottamatta.

Esimerkiksi kirkkopolkuun - yksi suosikeistamme - liittyvät merkinnät ovat tyystin kadonneet kartalta. Ehkä asia selittyy Vaara-Salmisen autiotuvan tulipalolla muutama vuosi sitten. Pohjakartassa polut tietysti näkyvät, mutta ainakin Vaara-Salmiselle menevällä osuudella oli vielä kesän alussa kesäretkeilyreitin status (punainen viiva nettikartassa).

Näille kulmille ei taida oikein löytyä kulkijoita, eivätkä omat ponnistelummekaan riitä pitämään polkuja kuljetun näköisinä. Maalimerkinnät sentään säilyvät vielä puissa, ja eläimetkin tallaavat osittain samoja polkuja.

Kirkkopolku kiinnosti silti yhä, koska polun läntisin osuus - Uudentalonjärveltä Paavinkorven suuntaan - oli yhä koluamatta. Aurinkoisen ja lämpimän päivän innoittamana päätimme kuitenkin aluksi hakeutua veden äärelle, Soiperoisenpolulle, joka tunnetaan samannimisestä, kauniista lammesta.

Kesäkuussa Soiperoisen rannoilla oli paljon siitepölyä, mikä sai muuten kirkasvetisen lammen näyttämään hieman samealta. Mutta siellä missä pölyä ei ollut, pohja erottui syvässäkin vedessä hyvin.

Paitsi kirkkaita vesiä Soiperoisen ympärillä on tarjolla myös hienoa mäntykangasta.

Soiperoisen kiertävältä reitilltä erkanee Mikkumyhkyrän ympäri menevä lenkki. Se ei ole kovin pitkä, mutta kannattaa silti kiertää, koska kauniin metsän ohella kierroksen varrella odottaa myös Rääpysjärven laavu.

Lammelle ajaessamme olimme pohtineet, voisiko Soiperoisella kenties yöpyäkin. Arvelimme kuitenkin paikan olevan tässä mielessä hieman liian suosittu. Emme tosin nähneet P-alueella kuin yhden matkailuauton, mutta päätimme silti jatkaa muualle yöksi.

Vaikka emme yleensä tuppaudu muiden karavaanareiden seuraan, olemme aika hyvin omaksuneet heimolle lajityypilliset manööverit. Vastaantulevia karavaanareitahan on esimerkiksi tapana tervehtiä, mikä on hauska tapa, vaikka se joskus vähän rasittaakin. Jos vastaan tulee monta matkailuautoa peräkkäin, täytyy kuitenkin olla tarkkana, ettei viaton käden heilautus saa uusia merkityksiä. Vähemmästäkin natsitellaan nykyään.

Ajattelimme nyt etsiä yöpaikan jostain Martinkankaan suunnalta. Tienoo oli jossain määrin tuttua aiemmilta reissuilta, joten luottamus paikan löytymistä kohtaan oli korkealla.

Pienen hakemisen (lue: hirvittävän soutamisen ja huopaamisen) jälkeen olennaisimmat kriteerit täyttävä levike löytyikin Kovavaaran kupeeseen menevän tien alkupäästä.

Olin jo kertaalleen valinnut meille paikan toisaalta, mutta viime hetkellä huomasin, että sen viereen oli särjetty lasipullo. Eivät pienet lasinsirut yleensä auton rengasta riko, mutta nyt maassa oli aika häijyn näköinen lasipullon pohja. Olisi ollut ärsyttävää, jos monta paikkaa hylättyäni olisin ajanut auton sellaiseen, joka samantien puhkoo autosta renkaat.

Illalla lähdimme vielä kävelylle lähiympäristöön, Visasuolle...

... ja Tiironlampien ympäri.

Lähimaastossa kulkiessamme saatamme joskus lompsia vähän eri polkuja. Tällä kertaa havahduin siihen, kun kuulin vaimon kutsuvan.

• Hei, tule katsomaan, mitä minä löysin!

• Onpa se hieno, olisiko Ford Focuksen takapönttö?

• Hölmö, tästä on kyse, mikähän eläin tähän on kaatunut?

Jostain syystä mieleeni tuli vain hauki, mutta Googlen kuvahaku ehdotti jälkeenpäin kysyttäessä puumaa. Vaikea sanoa.