Valot päälle

Raesärkiltä poistuttuamme ajelimme Juuan ABC-asemalle tehdäksemme äitienpäiväostoksia. Yöpaikaksi olimme kaavailleet Ylemmäisenjärveä, mutta mikäli sopivaa kulmaa ei löytyisi, voisimme jatkaa vaikkapa Keihäsjoelle, jossa myös olisi tarjolla mukavaa kulkumaastoa.

Kuten etukäteen hieman pelkäsin, yöpaikan valintaan liittyi pientä säätöä. Riittääkö, jos auton ajaa jonkun hiljaisen tien varteen, vai pitäisikö paikan olla vielä syrjemmässä? Täytyykö vettä - tai edes suota - näkyä vai onko keskellä metsää hyvä? Millainen paikka on riittävän tasainen? Joskus telttapaikkaakin on etsitty oikein huolella, ja nyt oli vähän samanlainen henki päällä.

Hengen johdattamina ajoimme Rontsantietä eteenpäin, kunnes päädyimme Jouhtenisen kämpälle menevälle pienemmälle metsäautotielle. Hifistely loppui kuin seinään, kun Fiatin mittaristoon syttyi yllättäen Check Engine -valo.

Kyseessä on sama valo, joka syttyy myös aina sen jälkeen, kun moottoria on lämmitetty Webastolla. Nyt Webasto ei kuitenkaan selittänyt asiaa, joten kaipa autossa sitten oli ihan oikea häiriö.

Ärsyttävintä näissä Fiatin virhevaloissa on se, että vielä vuonna 2023 auto ei osaa tarkemmin sanoa, mikä on pielessä. OBD-lukijalla asia mahdollisesti selviäisi, mutta minulla ei edelleenkään ole sellaista.

Vikavalo ei tuntunut vaikuttavan auton kulkuun, mutta päätimme silti vetäytyä tien poskeen odottamaan aamua. Ehkä vika häviäisi yön aikana (mihin en tosin uskonut itsekään).

Olimme juuri ajaneet pienen levikkeen ohi, se saisi kelvata yöpaikaksi. Ei järvimaisemaa tai häikäisevää auringonlaskua, eikä nettikään toiminut, mutta ihan rauhallinen paikka silti. Ja riittävän tasainen.

Yksi retkeilyautoilun hyviä puolia on se, että auto tasoittaa yöpaikkojen välisiä laatueroja. Oikeastaan ainoa viihtyvyyteen vaikuttava asia on se, mitä tuulilasin läpi näkyy, ja kesällä näkymä on huonoimmillaankin hyvä. Ja jos verhot vetää kiinni, kaikki paikat ovat jokseenkin tasavertaisia.

Seuraavan aamun alkajaisiksi päätimme jatkaa Sorveuskoskelle. Fiatin vikavalo paloi edelleen, mutta onneksi auto sentään liikkui entiseen tapaan. Vaikutti siltä, että kyseessä ei ollut vakava häiriö.

Sorveuskosken laavun suuntaan kävellessämme poikkesimme Akkavaaralle, joka lienee pienin vaara, jolle olemme koskaan kiivenneet. Hauskalta minivaaralta on takavuosina kaadettu metsää, ja toivoimme näkevämme sen laelta vilauksen Ylemmäisenjärvestä, mikä ei kuitenkaan toteutunut.

UKK-reitti ei ole näillä leveyksillä ihan väkevimmillään, mutta Rontsan rautatietä on silti hyvä kulkea. 

Myös Sorveuskoski on keväällä näyttävä, vaikka vedet eivät ihan yhtä korkealta putoakaan kuin Korkeakoskella.

Sorveuskoskella ja sen partaalla olevalla laavulla on minulle henkilökohtaista merkitystä, koska olen nuoruudessani viettänyt täällä monia iltoja. 

Kuopioon jo palattuamme ajelin Fiat-huoltoon, jossa oli tarkoitus tutkia mittaristossa yhä palavan virhevalon syytä. Valo saatiin sammumaan, mutta epäselväksi jäi, miksi se oli syttynyt. 

Selitykseksi tarjottiin Webastoa ja jäähdyttimen maskia, vaikka ulkona oli lämmintä +20 C. Eihän Webastoa ole enää tarvittu kuukauteen, ja maskikin on poistettu keulalta toukokuun alussa. Vieläkö se niin hiostaa?

Lähdettyäni Fiat-huollosta ajoin muutaman kilometrin, minkä jälkeen virhevalo syttyi taas... Olen itse alkanut epäillä, että ongelma kumpuaa siitä, että kyseessä on italialainen auto. Koskaan ei pitäisi ostaa italialaista autoa, vain saksalaisia ja japanilaisia, bensamoottorilla.

Jälkeenpäin kävi ilmi, että (3500 kilometriä ajetusta) Ducatosta oli hajonnut joku anturi, ilmeisesti pakokaasuja haisteleva NOX-sensori. Nettihakujen perusteella vika on nykyautoissa yleinen, ja johtuu siitä, että kyseinen järjestelmä on tolkuttoman monimutkainen ja virhealtis, eli juuri sellainen, jota ei pitäisi lainkaan hyväksyä kuluttajakäyttöön. 

Uusi anturi laitettiin tilaukseen, mutta sen toimitus kestänee viikkokausia. Autolla voi kuulemma silti ajaa, mikä on hyvä. Voisi kyrsiä, jos pitkän toimitusajan jälkeen autoa pitäisi seisottaa koko kesä varaosaa odotellen.