Vaikka talvi ei ensin meinaa loppua millään, juhannus tulee aina nopeasti. Sen jälkeen sitä alkaa jo miettiä päivän lyhenemistä, vaikka asiaa ei oikein tohdi sanoa ääneen. Kesästä täytyisi siten muistaa nauttia jo touko-kesäkuussa.
Tämä mielessämme lähdimme äitienpäiväviikonloppuna retkeilyautoillen kohti Nurmesta ja Juukaa. Ajatus oli, että tutustumme ensin Raesärkkien pohjoiseen osaan, ja sen jälkeen ajelemme Juukaan yöksi, jonnekin.
Yöpymistä ajatellen olin etsinyt satelliittikuvista paikkoja, jotka voisivat soveltua puskapysäköintiin. Etenkin metsäautoteiden varsilta sellaisia löytyy aika helposti, joten kokosin niitä Google-kartalle, jotta voisimme hyödyntää niitä jatkossakin.
Ensin kuitenkin ajelimme Rautavaaran kautta Raesärkille. Olemme muutamia vuosia sitten vierailleet särkkien eteläisellä puoliskolla, jossa menee hieno mutta aavistuksen tylsä, miltei autolla ajettava kärrypolku. Tällä kertaa ajattelimme lähteä liikkeelle pohjoispäästä, jossa toivoaksemme olisi tarjolla hieman kapeampaa polkua.
Merkitty reitti kulkee Raejärvien välisellä matalalla harjulla. Reilun kilometrin verran patikoituamme kuulin jaloistani kummallisen äänen, vähän kuin kumilelusta lähtevän vinkaisun. Valitettavasti kyseessä ei kuitenkaan ollut kumilelu vaan sammakko, jonka päälle vahingossa astuin... Saku kyllä loikkasi polulta omin voimin pois, mutta on tietysti harmillista, jos sen kosiomatka sai näin traagisen käänteen.
Toukokuussa sammakkoja oli muutenkin runsaasti, niin polulla kuin vesissäkin.
Myös lintuja näkyi ilahduttavan paljon. Metsästä lentoon pyrähtänyt pyy oli juuri niin äkäisen näköinen kuin pyyt yleensäkin ovat. En tosin tiedä, näkyykö vihaisuus vain omaan silmääni, vai onko kyse jostain luonnon tuottamasta suojamekanismista.
Raejärvessä uiskennellut uivelo sen sijaan vaikutti lauhkeammalta, ja taisi ohimennen sanoen olla ensimmäinen koskaan kohtaamamme yksilö lajiaan. Aika kaunis lintu, oikeastaan
Menomatkalla luulimme hetken, että matka tyssää Raejärvien väliseen puroon, jonka ylittävä silta näytti romahtaneen. Uimatta tästä ei yli päästäisi.
Huoli kuitenkin oli ennenaikainen, sillä rikkoutuneen sillan lähelle oli rakennettu uusi ja entistä ehompi ylityspaikka, kenties jo vuosia sitten.
Kävimme kääntymässä Iso Raejärven eteläpäässä olevalla tulipaikalla, jonne saapui samaan aikaan muutakin väkeä. Itse palasimme evästelemään sillan kupeeseen. Siinä oli hyvä olla, kun aurinko talven jälkeen lämmitti mukavasti.
Raesärkillä oli mainio lentokeli, mutta kuvattaessa täytyi hieman varoa Raejärvien länsipuolella olevaa armeijan harjoitusaluetta, joka on ilmakuvauskieltoaluetta. Aviamaps-sovelluksen mukaan varsinaista lentokieltoa siellä ei näytä olevan, mikä on vähän erikoista, mutta eipä tuonne ole tarpeen mennä ammuttavaksi.
Jos tykkää enemmän kapeista poluista, Raesärkkien pohjoispään reitti on eteläistä vaihtoehtoa mukavampi kulkea. Ajamista on hiukan enemmän, ja valmista P-paikkaakaan ei ole tarjolla, mutta kyllä sinne tien varteen johonkin auto mahtuu. Aivan polun alkupäätä ei silti ole syytä tukkia, koska siitä kuljetaan myös läheiselle mökille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti