Mitä Reiskalle kuuluu?

Reiskan mittarissa on jo liki 8000 kilometriä. Se tuntuu paljolta, koska reissumme ovat enimmäkseen olleet lyhyitä. Niiden myötä Fiatiin liittyviä käyttökokemuksia on kuitenkin kertynyt runsaasti. Kerronpa niistä tässä; Adrian osalta palaan aiheeseen myöhemmin.

Ducatohan sai toissa vuonna uuden 2,2-litraisen moottorin. Liittyneekö moottoriin vai vaihteistoon, mutta kerran jouduin ajamaan tien sivuun, kun risteyksestä kiihdytettäessä auton veto katkesi oudosti. Muutaman sekunnin jälkeen ongelma korjaantui itsestään, eikä ole sittemmin palannut.

Kuten aiemmin mainitsin, moottorin Check Engine -valo syttyi Juuan reissullamme päästöanturiin liittyvän vian vuoksi. Sama valohan paloi jo aiemmin - oikeastaan koko talven - Webaston käytön vuoksi, mutta sammui viimein huhtikuussa. Nähtävästi viisi webastotonta kylmäkäynnistystä riittää nollaamaan virheen.

Kovin suurta käytännön merkitystä virhevalolla ei tunnu olevan. Auton start/stop -järjestelmä ei sen palaessa toimi, mutta ilmankin pärjää. Tuntuu kuitenkin oudolta, että puolen vuoden ikäinen auto herjaa harva se päivä jostain moottoriin liittyvästä ongelmasta.

Kesän myötä mittaristosta on paljastunut myös uusia vikavaloja:

Varoitusvalot liittyvät ainakin kaistavahtiin, törmäysvaroittimeen ja ajovaloautomatiikkaan. Syy valojen syttymiselle lienee ollut vastakkaisesta suunnasta paistanut aurinko, joka häiritsee tuulilasin yläreunassa olevien tunnistimien toimintaa.

Ymmärän, että varoittimet saattavat tällöin mennä hetkeksi pois päältä, mutta outoa on, että auto samalla ilmoittaa huollon tarpeesta - ikäänkuin asialle pitäisi tehdä jotain. Onneksi valot kuitenkin sammuvat pian itsestään.

Häiriöpuolelle olen kertaalleen kirjannut myös keskuslukituksen temppuilun. Jostain syystä auton ovet eivät pihassa menneet kauko-ohjaimella lukkoon, vaan ne piti lukita avainta ovessa käyttäen. Tämän jälkeen kauko-ohjainkin alkoi taas toimia, joten vika ei johtunut ainakaan paristoista, vaikka niin aluksi epäilin.

Lähinnä ärsyttäviin juttuihin voidaan lukea se, että nopeusmittarin neula heiluu edestakaisin yhdeksänkympin nopeudessa. Olin jo unohtanut, että tällainenkin ongelma voi autossa olla. Mahtaako digitaalisella mittaristolla varustetun Ducaton neula lepattaa samalla tavalla?

Semiärsyttävää on sekin, että sivuoven sähkösulkumekanismi ("soft-close") on kesällä alkanut narista. Ääni kuuluu lähinnä kuivalla kelillä, joten ehkä se vaatisi rasvaa jonnekin (tai sitten mekanismiin on päässyt hiekkaa). Oven toimintaan ääni ei onneksi vaikuta.

Vaikka vikalista koostuu lähinnä pienistä pulmista, luottamukseni Fiatia kohtaan ei ole ihan sataprosenttista. En esimerkiksi uskalla autosta poistuessani jättää avaimia auton sisälle, koska pelkään, että ne jäävät lukkojen taakse. Niin ei ole kertaakaan tapahtunut, eikä tunteelle ole järkevää perustetta, mutta pelkään sitä silti.

Auton kulutus sentään on kohtuullisen pieni, sillä maltillisella 70 - 80 km/h -nopeudella ajotietokone näyttää parhaimmillaan kuutosella alkavia lukemia. Hyväkuntoisilla sorateillä hitaasti kiiruhtaen jopa viitosella alkavat lukemat ovat mahdollisia (toki tietokone huijaa hieman).

Jos nopeuden nostaa 90 kilometriin tunnissa tai sen yli, kulutus nousee ehkä kahdeksaan litraan. Tyypillisesti auton toimintasäde kuitenkin on (70 litran tankilla) toistatuhatta kilometriä, mikä riittää hyvin. Öljyä tai muita nesteitä auto ei näytä syövän mitenkään erityisesti.

Ducatolle ilmoitetut rengaspaineet ovat aika korkeat, jopa 5,5 baria. Luulen, että sama arvo on ilmoitettu myös isommille 6,00 ja 6,40 -metrisille autoille ja mitoitettu sen mukaan, että autot lastataan aivan piripintaan.

Kevyemmälle autolle 5,5 baria on kyllä paljon, ja etenkin sorateillä Fiat on melkoinen kivireki. Olen itse päätynyt käyttämään noin viiden barin paineita, mutta hetkittäin tuntuu, että sekin on liikaa. Tätä asiaa täytyy vielä empiirisesti tutkia.  

Ennen auton hankintaa pohdimme aika pitkään, pitäisikö retkeilyauton olla nelivetoinen. Lopulta tulimme siihen lopputulokseen, että ilmankin pärjätään, kun vähän katsotaan, mihin autolla ajetaan. 

Metsäautoteillä ajettaessa on silti käynyt mielessä, että olisi kyllä hyvä, jos autossa olisi enemmän maavaraa ja kenties pykälää järeämmät renkaat. Talvella Fiatin ahtaat pyöränkotelotkin voivat lumikelissä osoittautua ongelmaksi.

Olenkin miettinyt, että voisikohan Fiatin alustaa jälkikäteen tuunata. Jouset ja vaimentimet vaihtamalla - tai sopivalla korotussarjalla - olisi varmaankin mahdollista saada maavaraan pari-kolme lisäsenttiä ilman, että ajettavuus olennaisesti muuttuu. Pyörätkin mahtuisivat koteloihinsa paremmin, ja all-terrain -tyyppisillä renkailla voisi huolettomammin kyntää kivisiä sorateitä.

Mielessäni siis vilkkuu Bürstnerin neliveto-Campeon tyylinen ratkaisu, mutta automaattivaihteisella Fiatilla. Onko sellaisen tavoittelu järkevää? En tiedä. Uutta autoa tuskin kannattaa heti alkaa säätää, mutta ehkä asiaa voi pohtia uudestaan, kun ensimmäinen rengaskerta tulee tiensä päähän.