Keväinen suojahti

Nostalgiaa tai ei, aika pääsiäisen ympärillä tuntui tänä vuonna etenevän kuin siivin. Onneksi säiden haltija oli huhtikuun alussa suopealla tuulella, ja houkutteli liikkeelle lumikenkäillen.

Huhtikuu on ulkoilun kannalta hieno kuukausi, mutta autoilumielessä vähän hankala. Kartalla näkyvistä pienistä teistä voi vain arvailla, onko niitä talvella aurattu vai ei. Jos ei ole, autolla ei ole niille asiaa, ja kelirikko vaikeuttaa etenemistä auratuilla teilläkin. Subarulla yleensä pääsee, mutta retkeilyautolla on vaikeampaa, ainakin Fiatilla.

Ongelma tuli tutuksi tavoitellessamme pitkäperjantaina Kauppisnevaa. Olemme joskus aiemmin huhtikuussa autoilleet aivan nevan viereen, mutta tällä kertaa Kauppisenmäentie oli auraamatta. Moottorikelkan jälkeä ei viitsi kyntää edes Subarulla, ja taisipa tiellä olla jotain ladun tynkääkin.

Reilun kilometrin matkan suon laitaan olisi kernaasti kävellytkin, mutta auton pysäköinti niin, ettei se haittaisi paikallisten elämää, vaikutti hankalalta. Asia tuli yllätyksenä, eikä vaihtoehtoista lähestymisreittiä nevalle ollut mietittynä, joten käännyimme hämmentynein mielin takaisin Kuopion suuntaan.

Kotiin asti ei kuitenkaan ollut tarkoitus ajaa, sillä aurinko paistoi ja hanget välkkyivät valkoisina. Kyllähän lumikenkäilemään pääsee vaikka 5-tien varresta, jos tarve on suuri.

Lopulta kurvasimme kohti Suovua, josta löytyy Kauppisnevan ohella toinen pienistä suosikkisoistamme. Suosikiksi se on muodostunut lähinnä siksi, että siellä ei yleensä ole ihmisen jättämiä jälkiä, korkeintaan lintuja.

Myös Suovun läpi menevän tien auraustilanne vaihtelee, mutta tällä kertaa meillä oli onnea, sillä tie oli oikein hyväkuntoinen autopaikaksi kaavailemaamme risteykseen asti.   

Risteyksestä on suolle parisen kilometriä eli lumikenkäilymielessä juuri sopivasti, sillä suo itse on Kauppisnevaakin pienempi alue.

Tiellä näkyi monenlaisia eläimen jälkiä. Erityisesti huomiomme kiinnittyi liki viivasuoraan eteneviin, suurehkoihin tassunjälkiin.  

Mahtaisiko kyseessä olla suden jälki? Olettamusta tuki se seikka, että olin juuri edellisenä yönä nähnyt unta, jossa susi söi minut. Toisaalta jälki ei ollut ihan tuore, mikä vaikeutti tunnistamista. 

Ihmisen jälki se ei ainakaan ollut. Vertailun vuoksi, alla olevassa kuvassa menee ihminen: jalassa on läpyskät, käsissä sauvat ja askelväli on pitkähkö. Niiden ansiosta ihmisen jälki on helppo tunnistaa.

Huhtikuussa maa alkaa etelä- ja länsirinteissä paljastua, mikä helpottaa retkiaskareita. Ja tuntuuhan aurinko talven jälkeen muutenkin hyvältä.

Paluumatkan takaisin autolle lompsimme Ison-Valkeisen mäen kautta vanhaa kelkkajälkeä seuraten. Vaikka Suovulta löytyy monenlaista ryteikköä, näillä kulmilla on myös kivasti hoidettua metsää, jossa on helppo liikkua ympäri vuoden. Pitäisi joskus tutustua paremmin kesälläkin.