Toukokuun loppupuolella minulla oli jälleen pienesti vapaata, mikä osittain oli seurausta takavuosina pitämättä jääneistä vuosilomista.
Olen tähän aikaan vuodesta usein lähtenyt kesän ensimmäiselle telttaretkelle, yleensä Patvinsuon suuntaan, ja tämä vaihtoehto oli tälläkin kertaa mielessä. En kuitenkaan saanut itsestäni niin paljoa irti, että olisin jaksanut alkaa pakata kaikkia ulkona yöpymisen edellyttämiä varusteita.
Luulen, että velttouteni oli seurausta retkeilyauton odotuksesta. Sellaisen kanssa olisi helpompaa tehdä tällaisia parin päivän täsmäretkiä, jotka muutoin edellyttävät jonkin verran touhuamista.
Asiaa hieman puntaroituani päätin pidemmän ajomatkan sijaan pyöriä Kuopion lähiseuduilla. Valintaa edesauttoi se, että olin jo aiemmin löytänyt kartasta mielenkiintoiselta vaikuttavan paikan: Ukonaho Tuusniemellä.
On epäselvää, miksi paikka on nimetty ahoksi, vaikka se kartassa ja satelliittikuvien perusteella näyttää soistuvalta lammelta. Lintuja siellä mitä ilmeisemminkin olisi, koska ahon ympäri kiertävän polun varrella on kaksi lintutorniakin.
Perille päästyäni otin aluksi kopterilla alueesta yleiskuvan. Välttelin lentämästä kosteikon lähelle, jotta mahdollisesti pesimäpuuhissa olevat linnut eivät vetäisi hernettä nokkaan.
Ukonaho on vähän kummallinen paikka. Vesialueen ympäri menevä polku on lähinnä umpeenkasvavaa tienpohjaa, mikä herättää ajatuksen, että allas on tekemällä tehty. En kuitenkaan onnistunut löytämään alueen historiasta tarkempia tietoja.
Lintotornien ohella kosteikon itärannalla on kaksi kotaa...
... ja jopa saunalta näyttävä rakennus.
Vaikka alueen yleisilme on aavistuksen nuhjuinen, paikka vaikuttaa yhä olevan käytössä. Tunne nuhjuisuudesta syntyy paljolti siitä, että kosteikon ympäri menevää reittiä ei ole hetkeen raivattu, ja pajua kasvaa aika paljon. Rakenteilla lienee ikää 20 - 30 vuotta, joten alkujaan lammen ympäristö on voinut olla hienokin.
Korviinpistävintä Ukonahossa kuitenkin oli ilmassa kirkuvien lokkien suuri määrä. Käytännössä lokkeja oli satamäärin, kuin kaatopaikalla konsanaan.
Olin toivonut näkeväni hiukan toisenlaisia lintuja, mutta parin joutsenen lisäksi vedestä lähti lentoon vain muutama sorsalintu. Luulen, että lokkien aikaansaama meteli ärsytti muita lintuja yhtä paljon kuin itseänikin.
Ahon ympäri menevä reitti on vain reilun 1,5 kilometrin mittainen, mutta yhden punkin matkalta saalistin, vaikka pahimpia heinikoita välttelinkin. Osasin varautua sellaiseen, joten otus löytyi aika nopeasti, mutta kesällä otuksia todennäköisesti on enemmänkin.
Ukonahosta poistuttuani suuntasin kohti Muuruvettä ja toista kartasta poimimaani kohdetta: Konttimäkeä. Tai oikeastaan mäkiä on kolme: Ensimmäinen Konttimäki, Toinen Konttimäki ja Kolmas Konttimäki.
Ensisijaisesti minua kiinnosti kukkuloista keskimmäinen, koska siellä olisi kartan mukaan paitsi kota myös jyrkänne, jonne näytti menevän polku. Selvää näköalapaikka-ainesta, siis.
Mustaniemeen menevän tien varresta löytyi tukkirekkojen kääntöpaikalta näyttänyt levike, jonka vierestä lähti mäen suuntaan johtava traktoriura.
Matkaa kodalle ei ollut kuin puolisen kilometriä. Perillä odotti kodan lisäksi myös katettu ruokailutila, joten paikalla pidettäneen joskus kekkereitä.
Koska itselläni ei vielä ollut huutava nälkä, päätin ensin käydä katsomassa näköalakallioita. Yllättäen niiden suunnasta löytyi muutakin mielenkiintoista: luontopolku!
Ajattelin ensin, että polku varmaankin johtaa kallioille, mutta 3,5 kilometrin mittainen reitti kääntyi pian toiseen suuntaan, alamäkeen. Päätin silti seurata seurata luontopolkua; ehkä kyseessä on rengasreitti, joka palaa takaisin näköalapaikan kautta. Retkikartassa sitä ei näkynyt, ei edes pohjakartassa.
Kävi ilmi, että luontopolku etenikin Kolmannen Konttimäen suuntaan. Reitti oli paikoin jyrkkä ja louhikkoinen, ja kosteiden paikkojen vuoksi muutenkin mukavampi kulkea kunnon kengillä, jotka minulla onnekseni oli matkassa.
Värikoodein puihin merkittyä reittiä oli kohtalaisen helppo seurata Kolmannen Konttimäen laelle asti. Siellä polku koodeineen katosi tyystin, koska mäeltä oli kaadettu puita.
Hakkuuaukean toisella puolella näytti kuitenkin olevan hienoa metsää. Tuumasin, että jos olisin luontopolku, kiemurtelisin mieluiten jäkäläisessä kangasmetsässä, joten jatkoin itsekin samaan suuntaan.
Voi hyvin sanoa, että kolmannen mäen eteläpuolelle ei kannata laskeutua lainkaan. Hakkuaukealta sentään avautuu jonkinlainen järvimaisema, mutta mäen alla ei ole tarjolla muuta kuin hankalaa maastoa ja jatkuvaa taistelua punkkeja vastaan.
Luontopolun kuljettuani huomasin, että kodalta lähtee myös toinen merkitty polku, joka etenee pohjakartassa näkyvän jyrkännettä kohti. Myös tällä suunnalla on hienoa metsää...
... ja kallioilta avautuu jopa pientä maiseman tynkää, tosin niukemmin kuin olin toivonut.
Polku opasteineen jatkui vielä kallioiden jälkeenkin, mutta kun se alkoi viettää alamäkeen, luovuin aiempiin kokemuksiini perustuen tutkimasta sitä. Veikkaan, että se vie Ensimmäiselle Konttimäelle.
Vaikka Konttimäet eivät ole maailmanluokan nähtävyys, ne toivat mieleeni Sju søstre -kukkulat Norjan rannikolla. Mäkien laet ovat kyllä puustonsa puolesta hienoja, mutta luontopolkua voi suositella lähinnä punkkitutkijalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti