En mielestäni pakkosyöttänyt ajatustani millään lailla, mutta kun olin itse päättänyt kiivetä Tynnörivaaralle, vaimon tietysti kannattaisi lähteä mukaan. Tylsäähän siinä tien poskessa on miestä odotella.
Niinpä jatkoimme Vuorisalosta autoilemalla lyhyen matkan Tynnörivaaran eteläpuolelle. Metsäautotien päästä löytyi hyvä paikka jalkautua kohti vaaraa.
Tynnörivaara kiinnosti minua lähinnä siksi, että sen itäpuolelle on karttaan merkitty jyrkänteitä, joilta saattaisi avautua hyvä näköala. Ehkä niillä olisi kiva istuskella, vaikka kahvia hörppien.
Vaaran pohjoispuolella on pienehkö luonnonsuojelualue, jonka läpi reittimme kulkisi. Suojeltu metsä olikin hienoa, mutta silti helppokulkuista. Joskushan niistä tulee hoitamattomuuden seurauksena ihan kauheaa ryteikköä.
Vaaran laella olevat jyrkänteet eivät kuitenkaan olleet aivan niin korkeita kuin olin toivonut. Esimerkiksi Juuanvaaralta löytyy parempia näköalapaikkoja.
Hetken tuumittuamme palasimme alemmaksi rinteeseen, josta olimme menomatkalla bonganneet sopivan taukopaikan. Ei meitä sielläkään maisemilla siunattu, mutta tarjolla sentään oli luonnon järjestämä penkki.
Maat omistava Tornator totesi tuolloin asiasta seuraavaa: "Alustavien selvitysten mukaan Tynnyrivaaran hankealue näyttää tuulisuuden puolesta sopivan hyvin tuulivoimatuotantoon, sen läheisyydessä on vähän asutusta, ei merkittäviä luontoarvoja sekä sähköasema sähkönsiirtoa varten sijajitsee lähellä."
Siis mitenkä? Ei merkittäviä luontoarvoja? Koko aluehan on yhtä helmeä! Onneksi Puolustusvoimat on tavannut torpata tällaiset hankkeet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti