maanantai 25. heinäkuuta 2022

Mummola

Kun Kuopiosta lähtee ajamaan etelän suuntaan, tuntuu vähän kuin lähtisi ulkomaille. Liikenteen määrä lisääntyy metri metriltä, ja viimeistään Jyväskylässä autoja on niin paljon, että se alkaa hermostuttaa. Ei Kuopiostakaan ruuhkia puutu, mutta niiltä on helppo ummistaa silmänsä, jos sekaan ei ole pakko mennä.

Toisinaan täytyy kuitenkin matkustaa Tampereelle tapaamaan anoppia. Tai pahimmassa tapauksessa Helsingin suuntaan, jonne jälkikasvu on asettunut. Ongelma on, että kun ihminen riittävästi kuhmoutuu, ei urbaani Suomi enää houkuta millään lailla.

No, kesän alussa kuitenkin päädyttiin Tampereelle. Kun Lielahdessa tuntui olevan liikaa kuhinaa, päätin hakeutua metsään, koska sellainen tunnetusti rauhoittaa.

Sopivalta vaikuttava kohde löytyi yllättävän läheltä: Kivikesku. Nokian kaupungin sivusto mainostaa paikkaa karuna, jopa erämaisena kohteena. Kartan mukaan järven takana odottaa Siperia, joten ehkä lupauksille on katetta.

Niinpä köröttelin Ylöjärveltä Koukkujärventietä kohti merkityn polun alkua, jossa näytti satelliittikuvien mukaan olevan pysäköintipaikka muutamalle autolle. Soratie oli alkukesästä kovin kuoppainen ja hidas ajaa. Jälkeenpäin huomasin, että Kivikeskulle olisi helpommin päässyt Nokian suunnasta, osittain päällystettyä tietä pitkin. 

Polun alkupää kuitenkin näytti kutsuvalta.

Erämaatunnelmaa hieman latisti opaskyltin päällä ollut videonauhuri. Oliko kyseessä hienovarainen vihjaus siitä, että puissa on valvontakamerat?

Kivikesku-järvelle vievä polku ei ole kovin pitkä, mutta alueella risteilee runsaasti muitakin polkuja, joten tarvittaessa käveltävää riittää. Juurakkoisella reitillä oli yllättävän märkää, mihin nähden jalkinevalintani olisi voinut olla parempikin, mutta eipä se kesällä niin tarkkaa ole.


Lähempänä järveä maisema avartui Kivikeskun helmeillessä kauniin puuston keskellä. 


Järven rannalta löytyy kaksi tulipaikkaa, mutta ei laavuja, eikä alueella myöskään saa telttailla. Ensimmäisellä oli väkeä, joten jatkoin etäämmäksi, järven koilliskulmaan. Siellä oleva nuotiorinki on viehättävällä paikalla, vaikka erämaan henki ei tällä kertaa suvainnutkaan näyttäytyä.


Kivikesku-nimen alkuperä jäi itselleni hieman epäselväksi, mutta jonkinlaiseen kivikeskittymään se kai viittaa, sillä maastossa oli runsaasti näyttäviä kivenlohkareita. Murresanakirjan mukaan kesku tarkoittaa keskikohtaa; ehkä järvessä ollut iso murikka on siten keskukivi.


Polku näytti kiertävän Kivikeskun ympäri, mutta vastarannalle oli karttaan merkitty kosteikkoja, joten päätin pitäytyä järven itäpuolella. 


Kuvatessani Kivikeskua ilmasta kuviin tarttui myös muutaman kilometrin päässä kohoava Soppeenmäen tv-masto.


1960-luvulla pystytettyä rakennelmaa on sittemmin madallettu, mutta alkujaan se oli lajissaan Euroopan korkein. Masto on itsellenikin tärkeä maamerkki, koska lapsuuteni mummola sijaitsi siinä lähellä, eikä varsinainen kotikaan ei ollut kaukana; muutaman kilometrin päässä Rotikon suunnassa. Ylöjärven taajama on 50 vuodessa muuttunut paljon, mutta muistan tienoon aika hyvin, vaikka olin pois muuttaessamme vasta viisivuotias.

Ylöjärven ajoilta on jäänyt mieleen myös joitakin kommelluksia. Kerran putosin takapuoli edellä pihassamme olleeseen tynnyrin muotoiseen monttuun, josta en päässyt omin avuin ylös. Tilanne oli ahdistava, enkä edelleenkään tykkää ahtaista paikoista, mikä saattaa selittyä tuolla kokemuksella. 

En myöskään ole unohtanut kesäaamua, jolloin ampiainen ulko-ovelle kiiruhtaessani pisti minua käsivarteen. Seuraavan kerran ampiaisista olikin kiusaa vasta aikuisiässä, kun yksi sellainen odotti minua parvekkeelle jättämissäni juoksuhousuissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti