Huonot ajat ovat koittaneet. Syksyllä asiat olivat paremmin, joten palataanpa hetkeksi ensilumisiin tunnelmiin.
Viimekesäinen retkiyrityksemme Savon korpimailla jäi vajaaksi, kun emme hahmottaneet pusikon keskeltä toivomaamme polkua. Tämä kaiveli mieltä, sillä Kirkkotieksi nimetty reitti on Retkikartan mukaan merkitty maastoonkin. Täytyyhän siellä jonkinlainen jälki olla!
Niinpä päätimme marraskuun puolivälissä hakeutua Mökköselle uudestaan. Tällä kertaa lähtöpaikaksi valikoitui metsäautotie, jonka kautta reitti kartan mukaan kulkee. Toiveissa oli, että tien varresta polku - jos sellainen todella on olemassa - erottuisi paremmin.
Alku ainakin oli lupaava. Jalkautumiskohdan läheltä löytyi viitoitus, joka opasti meitä Pasalanaution suuntaan. Metsätraktoriuralta näyttänyttä jälkeä mahdollisesti kuljetaan muutenkin kuin jalkapatikassa, mutta kyltit selvästi liittyivät retkeilyreittiin.
Lähdimme seuraamaan puissa olevia punaisia maalimerkintöjä. Ympäröivä metsä oli hoidetun oloista, ja helppokulkuinen reitti paikoin kauniskin.
Jäi epäselväksi, millä tavoin merkittävä paikka Pasalanautio on kenties aiemmin ollut, mutta jonkinlaista kivijalkaa metsän keskellä yhä näkyi.
Pasalanautiossa käännyttyämme palasimme takaisin autolle, josta jatkoimme edelleen kohti etelää, Mökkösen suuntaan. Sielläkin olisi ilmeisen autiota, sillä reitti kulkee Keinalanaution kautta.
Matkan varrella eteemme putkahti Wenäläiskiveksi nimetty lohkare. Kivi ei ollut erityisen kookas, mutta kylttimerkittyihin kohteisiin liittyy usein historiallista merkitystä. Onko marsalkka Sandelsilla kenties ollut jotain tekemistä asian kanssa?
Mökkösen suuntaan menevä osuus oli aiempaa hankalakulkuisempi maastossa tehtyjen metsätöiden vuosi, mutta ei erityisen rytöinen siltikään. Lukuisien ojien yli oli tehty siltoja, joista ei tosin marraskuussa ollut suurta hyötyä.
Pienen haahuilun jälkeen saavutimme paikan, jota jo heinäkuussa kävimme tutkimassa. Aluskasvillisuuden kuihduttua kaikki näytti nyt avarammalta kuin kesällä.
Tietä pitkin olisi voinut jatkaa Ala-Kangaslammen rantaan, mutta loppupäivälle oli varattuna muuta ohjelmaa, joten käännyimme ympäri. Laavuja tai tulipaikkoja ei Kirkkotien varrella juuri ole, mutta luonto oli ystävällisesti kaatanut polun varrelle puun, joka ajoi saman asian.
Retken jälkeen autoilimme vielä Ruukinsalon kautta Mäntyjärven suuntaan, jossa oli varsin hienoa maastoa. Etenkin Rätkäleen ja Iso-Salmikon välinen niemeke jäi mieleen. Tien vieressä taisi olla pieni nuotiopaikkakin; tämä lenkki täytyy joskus kesällä ajaa uudestaan. (Toki edellyttäen, ettei tulevia kesiä ole peruttu.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti